Ympäristönsuojelun ajankohtaiset asiat

Lahden seudun ympäristöpalvelut (Vesijärvenkatu 11 C) on muuttanut 15.6.2011 alkaen.
Käyntiosoite Vesijärvenkatu 9 D, 4 krs.
Postiosoite Vesijärvenkatu 11 C, PL 126, 15141 Lahti.

Ajankohtaisia tapahtumia

Kuuleminen vesihuoltolaitoksen (Lahti Aqua Oy) toiminta-alueen laajentamisesta Lahdessa
Lahden kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelmassa on esitetty alueet, joille Lahti Aqua Oy:n toiminta-alue tulisi laajentaa. Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen määrittäminen perustuu vesihuoltolakiin (199/2001). Nyt esitettävä toiminta-aluelaajennus koskee alueita, jotka on Lahden vesihuollon kehittämissuunnitelmassa esitetty liitettäviksi toiminta-alueeseen vuoden 2012 loppuun mennessä.

Laajennus koskee seuraavia alueita: Okeroinen, Viuha, Kunnas/Hiekkanummi, Ämmälä, Tervahauta, Karisto, Purolaakso ja Aurinkorinne, Renkomäen uudet alueet, Takkulanpohja, Sipura, Vaskirannankatu, Mustapuro, Pentinkuja, Lakkitehtaantie, Syväoja, Siivola, Kotiniemi, Kuusela, Rantakallionpuisto, Koivukallionkatu.

Vesihuoltolain 10 §:n mukaan vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella sijaitseva kiinteistö on liitettävä laitoksen vesijohtoon ja viemäriin. Asianosaisilla on oikeus jättää muistutus toiminta-aluelaajennuksista. Muistutukset tulee toimittaa Lahden seudun ympäristöpalveluihin 2.4.2012 mennessä, os. PL 126, 15141 Lahti, sähköposti: lahdenseudunymparistopalvelut@lahti.fi.

Kartat: Etelä-Lahti, Itä-Lahti, Pohjois-Lahti, Luoteis-Lahti, kaikki alueet.

Lahden Alasenjärven ja Nastolan Sylvöjärven välisen järviketjun vedenkorkeus- ja virtaamaselvitys on valmistunut
Hämeen ELY-keskus ja Lahden seudun ympäristöpalvelut ovat selvittäneet viime vuoden aikana Lahden Alasenjärven ja Nastolan Sylvöjärven välisen järviketjun vedenkorkeuksien ja virtaamien nykytilan, kehittämistarpeet ja -mahdollisuudet. Selvitys tehtiin, koska järviketjun alueelta on tullut valtion ja kuntien ympäristöviranomaisille useita ilmoituksia haitallisista vedenkorkeuksista. Loppuraportti on julkaistu hankkeen verkkosivuilla.  http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=26591&lan=fi.

Lahden kestävän kehityksen ohjelmaehdotus on valmistunut
Aalborgin sitoumuksia Lahdessa eteenpäin vievä Lahden kestävän kehityksen ohjelmaehdotus on valmistunut. Ohjelma on laadittu Lahden kaupungin toimialojen yhteistyönä. Maaliskuun aikana kaupunkilaisilta kerätyssä ohjelmapalautteessa korostui erityisesti ennaltaehkäisevän työn tärkeys. Lisäpanostuksia kaivattiin mm. lasten ja nuorten parissa tehtävään työhön, samoin kuin ympäristökasvatukseen. Lisätietoja täältä.


Tapahtumat


5.3.-31.5.2012
Elämäsi ostoskori -näyttely Lahdessa – testaa elämäntapasi ekologisuus

Helsingin kaupungin Ilmastoinfon ”Elämäsi ostoskori” – näyttely saapuu Lahteen maaliskuun alussa. Näyttelyyn voi tutustua Lahden seudun ympäristöpalveluiden Ympäristöneuvonnassa osoitteessa Vesijärvenkatu 27.

Elämäsi ostoskori -näyttely havainnollistaa eri elämänalueilla syntyviä hiilidioksidipäästöjä konkreettisella tavalla, kaikille tutussa kauppaympäristössä. Kauppa on jaettu osastoihin, jotka edustavat asumisen, liikkumisen, ruoan, kuluttamisen ja vapaa-ajan valintoja ja niiden päästöjä. Näyttelyvieras poimii kaupan hyllyiltä ostoskoriin valintojensa päästöjä vastaavia puupalikoita. Lopuksi kävijä lyö ”ostoksensa” kassaan, ja saa kuitin omista valinnoistaan.

Näyttelyn tavoitteena on auttaa kaupunkilaisia näkemään omien valintojensa merkitys ilmastonmuutoksen hillitsemisessä sekä löytämään virikkeitä vähähiilisempään elämäntapaan. Syksyllä näyttely oli esillä Helsingin Kaupunkisuunnitteluviraston näyttelytilassa Laiturilla, missä sen ehti nähdä 5 700 kävijää.

Näyttely on avoinna arkisin ma-ke, pe klo 9-16 ja torstaisin 12-16. Ryhmävarauksia otetaan vastaan Ympäristöneuvonnassamme p. 03 814 3160.

Tervetuloa testaamaan mahtuvatko sinun elämäntapasi vähähiiliseen ostoskoriin!

Näyttelyn tuo Lahteen Lahden seudun ympäristöpalveluiden KYMPPI –hanke. Hanke saa rahoituksen Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR) sekä mukana olevilta kunnilta, yrityksiltä ja muilta toimijoilta. Hanketta toteutetaan vuosina 2011 – 2013.



Lainaa sähkönkulutusmittari Ympäristöneuvonnasta, Vesijärvenkatu 27. Mittaa vaittattomasti kodin sähkölaitteiden energiankulutusta.


Lahden ilmanlaatutieto löytyy netistä reaaliaikaisena
Lahden ilmanlaatua voi seurata netistä ilmatieteenlaitoksen ylläpitämästä ilmanlaatuportaalista, johon Lahden seudun ympäristöpalveluiden ulkoilmanlaadun mittaustulokset päivitetään kerran tunnissa. Portaaliin pääsee tekstin alla olevaa sinistä kuvaketta klikkaamalla. Sivuilta voi katsoa paitsi Lahden, myös useiden muiden Suomen kuntien reaaliaikaisia ilmanlaadunmittaustuloksia.

kuva 



Takaisin | Tulosta sivu