Asukastoiminta Lahden seudulla

Hyvinvointiin ja ympäristöön voi vaikuttaa esim. paikallisen asukastoiminnan kautta. Asukastoiminta perustuu asukkaiden vapaaehtoisuuteen ja aktiivisuuteen. Lahden seudun ympäristöpalvelut koordinoi kahdenlaista asukastoimintaa.

Aluekummitoiminta
Aluekummi on linkki asukkaiden ja virkamiesten välillä. Asukkaat toimivat aluekummin kanssa yhteisen ympäristön viihtyisyyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi tai vaikuttavat muilla keinoin yhdessä alueensa asioihin.

Oma Teko asukasfoorumi
Asukasfoorumi on vapaamuotoinen ryhmä asukkaita, jotka haluavat jakaa hyviä käytäntöjä ja oppia muilta. Asukasfoorumin toimintamuodot lähtevät asukkaista. Asukasfoorumilaiseksi on helppoa ryhtyä ja siihen kuuluminen on täysin vapaaehtoista.

Siisti Sata -siivoustalkoot
Lahden seudulla järjestetään vuosittain lukuisia siivoustalkoita, joihin jokainen asukas on tervetullut osallistumaan. Näitä yleisten alueiden siivoustalkoita järjestää esim aluekummit, asukas- ja omakotiyhdistykset sekä aktiiviset asukkaat. Lahden tekninen ja ympäristötoimiala tukee yleisten alueiden siivoustalkoita järjestämällä talkoisiin tarvittavat siivousvälineet sekä tarjoamalla pienimuotoisen talkoomuonituksen. Kevään siivoustalkoot keskitetään Siisti Sata -siivoustalkooviikolle, jonka ajankohta on äitienpäivää edeltävä viikko

Lisätietoja

Kestävän kehityksen ohjaaja
sari.knuuti(at)lahti.fi
Puh. 050 387 8735



Takaisin | Tulosta sivu

Katso myös