Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirran blogi
Yhteistyön mahdollisuuksista
07/01/2010
Alamme Suomessa olla varsin laajasti yhtä mieltä siitä, että ihan nykyiseltä pohjalta ei julkisia palveluita voida jatkaa – kasvavaa painetta tulee niin julkisen talouden näkymistä Suomessa ja Euroopassa kuin muuttoliikkeestä ja ikärakenteen muutoksesta.
Uusia ratkaisun askeleita etsitään eri tahoilla. Juuri julkistettu uusi selvitys Asikkalan, Padasjoen ja Sysmän kuntien tiiviistä yhteistyöstä ja toimintojen integroimisesta on hyvä, myönteinen esimerkki uusien näkökulmien avaamisesta. Selvitys päätyy varsin pitkälle meneviin arvioihin toimintojen yhteen nivomisen hyödyistä, suuruusluokaltaan yhden tuloveroprosentin luokkaa.
Tämän suuruusluokan hyöty edellyttää todella tiukkoja ja vaikeitakin uudelleenjärjestelyjä kuntien toiminnassa ja palveluissa. Tarkastelussa ovat niin yhteiset virat, yhteinen hallinto kuin yhdistetty palvelutuotantokin. Selvityksessä arvioidut saavutettavat säästöt ovat huomattavan korkeita, kun otetaan huomioon mukana olevien kuntien jo nyt hyvin organisoitu ja tehokas toimintatapa ja se, että kuntien suurin menoerä, sosiaali- ja terveyspalvelut, ovat tarkastelun ulkopuolella.
Pikaisen arvion pohjalta voi todeta, että selvityksessä on varsin rajallisin toimenpitein saavutettavat hyödyt arvioitu suhteellisen korkeiksi verrattuna esimerkiksi niihin arvioihin, joita Päijät-Hämeen uuden kunnan selvityksissä on esitetty. Samanlaisella optimistisella asenteella olisi uuden kunnan selvityksissä päädytty helposti paljon suurempiin yhdistymisen hyötyihin, kuin mitä uuden kunnan selvittäjät ovat nyt asiantuntijoina esittäneet. Asikkalan, Padasjoen ja Sysmän selvitys toisin sanoen korostaa UusiKunta-laskelmissa arvioitujen hyötyjen varovaisuutta ja realismia.
Asikkalan, Padasjoen ja Sysmän palveluyhteistyöselvityksen tavoitteena ovat kustannussäästöt ja niiden kautta palvelujen turvaaminen. Merkittävin asia Päijät-Hämeen kuntatoiminnan kehittämisvaihtoehdoissa liittyy kuitenkin alueen elinvoimaan ja tuloihin. Päijät-Hämeen ison, uuden kunnan esityksessä tärkein tavoite on tukea koko alueen elinvoimaa ja kestävää kasvua siten, että palveluiden tuottamiseen olisi käytettävissä nykyistä enemmän tuloja. Pelkkä kustannusten vähentäminen ei voi olla ratkaisu pitkällä aikajänteellä.
 Kaikki kirjoitukset 
|