Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirran blogi
Taidepanimo tehdään
12/21/2007
Toimittaja on estänyt vastineiden liittämisen tähän asiakirjaan.
Julkisuudessa on pahoiteltu sitä, että Taidepanimon kehittämishanke ei lähtenyt liikkeelle joitakin vuosia sitten esillä olleen suurimittaisen suunnitelman mukaan. En tiedä tuolloisia asiain käänteitä, mutta Taidepanimoa pyritään nyt viemään eteenpäin aiempaa rajoitetummassa, mutta kuitenkin alkuperäisiä tavoitteita toteuttavassa muodossa.
Hanke perustuu maakunnallisen ja TE-keskuksen rahoituksen, EU-rahan ja muun muassa Suomen kulttuurirahaston rahoituksen käyttöön. Aiemmista suunnitelmista poiketen hanke ei edellytä kaupungilta lisärahoitusta, mutta tekisi silti mahdolliseksi noin tuhannen neliön suuruisten tilojen kunnostuksen taiteilijoiden ja taidealan yhteisöjen käytettäväksi varsin edullista vuokraa vastaan. Tässäkään rajoitetussa hankkeessa ei voitaisi välttää sitä, että kaupunki kantaisi riskin, jos Taidepanimo ei menestyisi odotetusti.
Hankkeen alkuperäiset tavoitteet ovat edelleen voimassa myös siltä osin, että Taidepanimon avulla halutaan luoda toimintaympäristö, joka houkuttelee rakennuksen muihin, yksityisessä omistuksessa oleviin osiin ja muuallekin Lahteen yrittäjiä ja yrityksiä, jotka toimivat taiteen, muotoilun ja laajemminkin ns. luovan talouden aloilla. Samoin lahtelaisten kumppanien mukanaolo Taidepanimon toiminnan kehittämisessä on edelleen tarpeellista ja tervetullutta.
 Kaikki kirjoitukset 
|