Päätöksenteko ja talous > Viestintä > Kaupunginjohtajan blogi

Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirran blogi

Höyhenjarrutuskehys

05/16/2008

Lahden kaupunki on valmistelemassa ensi vuoden talousarvion laadintaohjeita, joihin sisältyy ensi vuoden talousarvion toimialoittainen kehys. Esitys tulee kaupunginhallituksen käsittelyyn ensi maanantaina 19.5.

Kaupungin talouden lähiajan historiaa ovat leimanneet nopeat muutokset. Talouden tila on ollut 1990-luvun alkupuolelta alkaen alavireinen ja kun säännölliset tulot eivät ole riittäneet menojen kattamiseen, velkamäärä on kasvanut. Vuodet 2003 ja 2004 olivat hankalia, mutta vuosi 2005 oli suurelle kaupungille lähes katastrofaalinen, vuosikate oli nollassa ja tulos parikymmentä miljoonaa tappiollinen. Vuosi 2006 oli iso askel parempaan ja viime vuonna tulos oli hyvä niin, että tulot ensimmäisen kerran miesmuistiin riittivät kaikkiin menoihin, investoinnit mukaan luettuna.

Viime vuoden tulos perustui määrätietoiseen taloudenpitoon, toiminnan kehittämiseen ja rakenteellisiin muutoksiin, joita oli tehty koko organisaatiossa. Näkyvimmät kehittämistoimet koskivat terveys- ja sosiaalipalveluiden rakennetta eli avopalveluihin ja kuntoutukseen panostamista, kouluverkon tiivistämistä sekä tukipalveluiden eriyttämistä omiin yksiköihinsä.

Tulevaa talouslinjaa arvioitaessa kannattaa muistaa, että kaupungin tai kunnan talous on varsin herkkä menojen kasvulle. Talouden pitäminen tasapainossa edellyttää jatkuvaa toimintojen kehittämistä, uusia tuottavuutta parantavia ratkaisuja ja toimintojen kriittistä tarkastelua. Paluu kolme vuotta sitten päättyneeseen tappiokierteeseen on helppo saada aikaan.

Ensi vuoden kehyksen laatiminen on ollut häkellyttävän vaikeaa, vaikka taustalla on viime vuoden hyvä taloudellinen tulos. Eräänlaisen kuntatalouden peruslinjan määrittelee Kuntaliiton ja valtion yhdessä vahvistama peruspalveluohjelma ja siihen liittyvä arvio kuntakentän menojen kokonaiskasvusta.

Kuluvan vuoden talousarviossa Lahdessa toteutettiin tuntuvia lisäpanostuksia palvelujen laatuun mm. lisäämällä merkittävästi virkoja ja toimia sosiaali- ja terveyspalveluihin. Tämän seurauksena Lahden kaupungin käyttötalouden nettomenot nousevat tänä vuonna yli 10 % viime vuoteen verrattuna, kun peruspalveluohjelman arvio koko kuntakentälle on noin 6 %. Kaupungin taloudellinen tulos ilman satunnaisia tuloja heikkeneekin selvästi viime vuodesta.

Lahden ensi vuoden kehyksen lähtökohdaksi on otettu valtion ja Kuntaliiton peruspalveluohjelman ensi vuodelle arvioima menojen lisäystahti eli 4,5 %. Tämä tarkoittaa pientä lisäpanostusta palveluihin ja toimintaan, mutta ei tee juurikaan mahdolliseksi palvelujen laadun parannuksia. Samalla menolisäys tarkoittaa sitä, että kaupungin tulos jää osapuilleen nollaan ja velkamäärä kasvaa, kun tulos ei riitä investointeihin. Kehysesityksen mukainen talous ei ole pidemmälle katsottuna kestävällä pohjalla.

Kehysesitystä voisi luonnehtia höyhenjarrutuskehykseksi. Tämän vuoden tuntuvan menolisäyksen jälkeen palataan valtakunnallisesti suositellulle menojenkasvu-uralle, ja tyydytään huonoon taloudelliseen tulokseen. Suurten kaupunkien korkeimman veroprosentin korottamiseen ei ole kuitenkaan tarkoitus ryhtyä.

Julkisen talouden ja kuntatalouden lähivuodet ovat edelleen hyvin haastavia. Ikärakenteen muutos tuntuu erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluiden kysynnässä, ja koko maan talouskasvu lienee aiempaa hitaampaa, mikä näkyy verotulokehityksessä. Kaupungin palveluiden turvaaminen edellyttää entistä määrätietoisempaa kustannustietoisuutta, toimintatapojen muuttamista, tuottavuuden parantamista ja edelleen rakenteellisia muutoksia.




Kommentit

Raiskis kirjoitti 20.05 09:37 --
Kun nyt toista vuotta peräkkäin joukkoliikenteeseen varatut rahat loppuvat kesken, niin toivottavasti tästä opitaan ja pystytään panostamaan lisää joukkoliikenteen kehittämiseen. Myös ostotoimintaan panostaminen liikenneoperaattoreilta tulee olla huomion kohteena.


Kirjoita kommentti
Nimi:*
Kommentti:*
 







Kaikki kirjoitukset
01.02
Muutto Lahteen suurimmillaan 40 vuoteen!
13.01
Eräs luonnoskartta
05.01
Designpääkaupunkivuosi alkuun!
30.12
Hyvää uutta vuotta!
09.12
Talousarvion jälkeen
03.11
Kaupungin karismaa
19.10
Muutos ei ole mitään uutta, muuttumattomuus olisi
14.10
Vakuuttava torstai
05.10
Lahden yliopistotoiminta Aallon harjalla
07.09
Palvelut uusiksi!
26.08
Kesästä syksyyn
01.07
Hyvää kesää!
20.06
Poimintoja hallitusohjelmasta
09.06
Erilaisia investointeja
17.05
Kevättä ja kehystä
31.03
Talven tuntuja
10.02
Pietarissa paistaa aurinko
17.01
Kulttuuria Turussa
01.01
Hyvää Uutta Vuotta!
15.12
Terveiset Soulista
30.11
Talousarvio valtuustossa
05.11
- 100
01.11
Suurta ja pientä teatteria
27.10
Strategiaa kunnissa
18.10
Suomi Maailmannäyttelyssä
14.10
Pitkäjänteistä kehittämistä epävarmassa taloudessa
24.09
Muotoilupääkaupunki vauhdissa
01.09
Oikea tilasto ja pieni virhe
26.08
Asia kerrallaan
23.08
Eikö vielä ole ratkaisujen aika?
17.08
Muotoiluinstituutin laatu pitää
12.08
Pohjoismaiset ystävyyskaupungit kylässä
02.07
Kesä Lahden seudulla
01.07
Yhteistyön mahdollisuuksista
08.06
Velka ja varallisuus
04.06
MM-kisoja ei saatu
31.05
Käräjiä käräjäpaikasta
28.05
Väestönkasvu ei ole varsinainen tavoite
06.05
Pohjois-Pohjanmaa ja Päijät-Häme
13.04
Eväät tuottavuuden parantamiseen
09.04
Menikö matkailun juna jo Lahden ohi - vai onko se vasta tulossa?
23.03
Hyviä vuosia Lahdelle myös tulevaisuudessa?
31.12
Hyvää uutta vuotta ja vuosikymmentä!
11.12
Työvoimapula?
27.11
”Jäähyväiset” Euroopan kulttuuripääkaupungeille
25.11
Muotoilupääkaupungiksi
13.11
Aluekunta on ajatus, ei malli
06.11
Ympäristöliiketoiminnassa hyviä näkymiä
02.11
UusiKunta-hanke etenee ja uusiutuu
24.09
Työ jatkuu
14.09
Ruotsi on toista maata
24.08
Kaksi ensimmäistä vuotta Lahdessa
02.07
Pohjoismaisia hajahuomioita
25.06
Päijät-Hämeen Uusi Kunta lähestyy lähtökuoppia
23.06
Eurooppalaista palvelupolitiikkaa
16.06
Isoilla päätöksillä kesään
13.05
Eurooppalaisessa kulttuuripääkaupungissa
08.05
Päijät-Hämeen UusiKunta ja Kuntaliiton Uusi Kunta 2017 -hanke
09.04
Näkökulma yliopistojen uudistamiseen
03.04
Keskitetty päivystys on haaste
25.03
Hyvän tilinpäätöksen jälkeen
09.03
Talven huippu
05.02
Elvytystä ja vyön kiristystä?
31.12
Onnellista Uutta Vuotta!
22.12
Tulevaisuuteen luottavaa Joulua!
15.12
Aluebarometrin olemus ja opetukset
21.11
Talousarvioesitys lähetettiin valtuustoon
28.10
Terveyskeskuspäivystyksen tulevat linjat Päijät-Hämeessä
24.10
Löysä niukkasbudjetti?
10.10
Kuntarakennekeskusteluja vaalien jälkeen?
19.09
Junalla lähelle ja kauas
17.09
Ranskalainen kulttuuripääkaupunki
11.09
Euroopan kulttuuripääkaupunkeja valitsemassa
08.09
Epävarmuutta ja elinkeinopolitiikkaa
07.08
Miksi keskustavisio?
05.08
Kesäloma ja vuosi työtä takana
23.06
UusiKunta -esiselvitys syntyi hyvässä hengessä
28.05
Uudella kunnalla ei ole vielä rajoja
16.05
Höyhenjarrutuskehys
25.04
Kariston palvelut kuntoon
23.04
Katse eteenPÄIN
09.04
Avaraa arkityötä
02.04
Hyvä Lahti!
04.03
Onko kuntalinja valittu?
27.02
Lahti Energia ja ympäristö
11.02
Ruotsinterveisiä
16.01
Onnellista Uutta Vuotta!
13.12
Piisako Pisa?
03.12
Ympärillemme katsomisen aika
22.11
Kulttuuripääkaupunkeja
14.11
Erään velan anatomia
05.11
Taidepanimo tehdään
31.10
Lahti Energian hinnat ja tuloutukset
29.10
Kuntarakenne mukaan kunta- ja palvelurakennekeskusteluun
25.10
Vakaata tulosta, tulevaisuuden haastetta
25.09
Miksi metropolia?
07.09
Logistiikkakeskus haaste maakunnalle
24.08
MASTONETiä ei unohdeta
23.08
Terveydenhuollon laatu ja kustannukset