Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirran blogi
Hyvää uutta vuotta ja vuosikymmentä!
12/31/2009
Päättyvä vuosikymmen, erityisesti sen loppupuoli, on ollut Lahden kaupungille kohtuullisen menetyksellinen. Väkiluvun kasvu, yrityskentän monipuolistuminen, kaupungin ulkoisen kuvan vahvistuminen ja vetovoiman lisääntyminen ovat selkeitä myönteisiä asioita. Myös kaupungin talous on ollut hyvällä tolalla, lainoja on lyhennetty ja tämänkin vuoden tulos on parempi kuin mitä alkuvuonna uskallettiin odottaa.
Usein tuntuu siltä, että – sattumalta – vuosikymmenen vaihtumiseen liittyy jotakin poikkeuksellista olosuhteiden murrosta. Nyt uusi vuosikymmen tuo toivottavasti mukanaan käänteen taantumasta uuteen nousuun. Mutta samalla se tuo mukanaan monta muutakin uutta tilannetta. Koko maailman mittakaavassa, puhutaan vaikkapa taloudesta tai ympäristöstä, on siirrytty päättyneen vuosikymmenen yksinapaisesta Yhdysvaltain vetämästä maailmasta kohti kaksinapaista, jossa Kiinalla on yhä vahvempi rooli.
Alkavalla vuosikymmenellä talouden kasvun arvioidaan jäävän alhaisemmaksi kuin päättymässä olevalla. Erityisesti tämä näyttää ilmeiseltä Eurooppaa ja siinä mukana Suomea koskien. Koko ensi vuosikymmen saattaakin kulua taantuman aikana kertyneiden valtion ja kuntien velkojen lyhentämiseen, mikä heijastuu sekä verotuksen tasoon että palveluiden tarjontaan.
Talouden rakenne on taantuman jälkeen erilainen, paluuta vanhaan ei ole. Teollisten työpaikkojen väheneminen Suomessa jatkuu, vaikka on myös teollisuutta, jossa työpaikat lisääntyvät. Tyypillistä tulevan vuosikymmenen kehityksessä on, että alueelle hyvinvointia tuovat uudet työpaikat perustuvat jatkuvasti suuremmassa määrin monipuoliseen erityisosaamiseen. Tällaisille tulevaisuudessakin kilpailukykyisille työpaikoille Lahdessa luodaan edellytyksiä koulutuksella, tutkimuksella ja pitämällä maakunta vetovoimaisena muualta muuttaville osaajille. Erityisesti Lahden elinkeinopolitiikan osaamisen painopisteet, ympäristötekniikka ja teollinen muotoilu, ovat merkitykseltään kasvavia tekijöitä yhä useamman toimialan yritysten kilpailukyvyn rakentamisessa.
Alkava vuosikymmen on Suomessa kaikkien arvioiden mukaan kaupungistumisen ja myös keskittymisen aikaa. Uudet työpaikat syntyvät kasvaviin keskuksiin, joissa pystytään luomaan houkuttelevat olosuhteet uuden tiedon ja uusien oivallusten muuttumiselle liiketoiminnaksi. Lahti voi olla tällainen keskus, yhteistyössä Lahden kasvusta hyötyvän muun maakunnan kanssa.
Päijät-Hämeen tasapainoinen kehitys edellyttää merkittävää muuttoliikettä ja väestönkasvua. Muutaman viime vuoden lukujen valossa tämä on täysin mahdollista. Helsingin alueelle ennustetusta merkittävästä väestönkasvusta tuntuva osa on käännettävissä Päijät-Hämeeseen, kunhan täällä huolehditaan kaupunkikeskustan viihtyisyydestä, modernista kaupunkirakenteesta ja monipuolisesta asuntotuotannosta sekä keskustassa että muualla. Ympäristöä säästävä yhdyskuntarakenne, liikenteellisesti edullisesti sijaitsevat työpaikat ja helposti saavutettavat palvelut ovat osa tätä kilpailukykyä.
Lahden kaupungin strategiaan hyväksyttiin 1 % vuotuinen väestönkasvutavoite. Sen saavuttaminen edellyttää määrätietoisia ratkaisuja niin asuinalueiden ja yritysalueiden kuin kaupunkikeskustankin kaavoituksessa. Asemaseudun kehittäminen pääkaupunkiseudun läheisyydestä hyötyvien yritysten tarpeisiin on iso hanke, samoin asuntorakentamisen lisääminen ja kävelykeskustan laajentamisen mahdollistavat liikenne- ja pysäköintiratkaisut. Myös hotellitarjontaa on laajennettava sekä matkailijoiden että yrityselämän tarpeisiin.
Uusi vuosikymmen, 10-luku, ei varmaankaan ole helpompi tai yksinkertaisempi kuin kulunut. On kuitenkin hyvät perusteet odottaa, että Lahti ja Päijät-Häme voivat olla vahvistuvia hyvän elämän alueita, mutta se vaatii valmiutta tehdä rohkeitakin ratkaisuja tulevaisuuden hyväksi.
Näillä ajatuksin toivotan kaikille hyvää uutta vuosikymmentä.
 Kaikki kirjoitukset 
|
Kommentit
Lahden muotoiluasiat ovat kertakaikkiaan solmussa. Kaupunki ei pysty vastustamaan A.Heinosen, A. Ilmavirran ja L. Ylöstalon valtapyrkimyksiä. Kaupunginjohtaja ansaitsee nimityksensä johtamalla. Motoilukehityksen johtamisessa kuntayhtymä johtaa 100-0. Jyrki Myllyvirta, Lahti kaipaa avaustasi ja vallanottoa asiassa, onko Sinusta siihen?!!! Tällä hetkellä 27.1.10 asiat ovat menossa kertakaikkiaan pieleen.
Katseet kohti tulevaisuutta, pitää silti muistaa pitää silmät auki eikä vain ajatella talouden olevan se yhteiskunnan "hyvin voinnin" mittari!
Koska Lahden kaupunki saa käyntiin Kariston myynnin? Sinnehän piti tuleman 10 000 asukkaan kaupuninosa eli yhtä väkitiheä kuin esimerkiksi Hollolan kunnan kuntakeskus Salpakangas (lisää Wikipediassa). Eikö Lahti ole ollenkaan huolestunut siitä, että Hollola asuttaa niin paljon, itse asiassa suhteellisesti suurimman osan Päijät-Hämeen keskusalueelle muuttavista? Lahdessa on paljon ideoita, mutta sitten joku muu, kuten toriparkki ja matkakeskus, saavat ajatukset harhailemaan. Parkkipaikoista ei kannata surra. Kunhan kaivaa Salininkadun ja Mannerheimintien kulmaan vain lisää parkkipaikkoja ja myy sorat. Liikenteen siirtäminen torilta linja-autoasemalle tarkoittaa sitä, että keskusta hiljenee entisestään, kun yhteydet sinne heikkenevät. Lahden keskustasta tehdään kävelykatuvisioilla ja liikenteen vaikeuttamisella jonkinlainen 60-vuotiaiden - 80-vuotiaiden eläkeläisten Töölö. Ihmettelen, mistä keskustaisännälle osa-aikaisesti maksetaan, kun hän ei huomaa, miksi keskustan tyhjentäminen on aivan virallista politiikkaa. Ainoa Lahden keskustan hyväksi jotain tehnyt on Osuuskauppa Hämeenmaa, joka kadun alla laajensi elintarvikepuoltaan. 17 000 000 euroa toriparkkiin olisi voitu ja voidaan kerätä kaavoitusmaksuna kaikilta, jotka rakentavat kauppakeskuksia kaupungin ulkopuolelle, esimerkiksi Launeelle, Renkomäkeen ja Holmaan.
Uusi vuosi on jo lähes keväässä, ehkä olisi jo aika kommentteihin täälläkin?