Päätöksenteko ja talous > Viestintä > Kaupunginjohtajan blogi

Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirran blogi

Työ jatkuu

09/24/2009

Suomen Kuntaliiton hallitus on tänään nimittänyt nykyisen varatoimitusjohtajan Kari-Pekka Mäki-Lohiluoman uudeksi toimitusjohtajaksi ensi keväästä alkaen. Sisältä täyttämiselle oli paljon hyviä perusteita; toivotan onnea sekä uudelle toimitusjohtajalle että liitolle.

Kuntaliiton toimitusjohtajan tehtävä on kuntakentän ykköstehtävä, jota kehotusten jälkeen hain. Valitsematta jääminen aina tietysti hieman kirpaisee, mutta toisaalta se on myös helpotus. Lahteen sitoutumisen vahvuutta mittasi hyvin se, miten hankalalta tuntui ajatella, että ei olisikaan enää mukana kaupungin uuden strategian ja kehittämishankkeiden toteutuksessa. Olisi ollut hyvin harmillista jättää kesken Lahdessa liikkeelle saadut asiat – samoin luopua siitä laadukkaasta elämisen mallista, jota monipuolinen mukanaolo lahtelaisessa elämässä ja muun muassa kävelymatka työhön on merkinnyt.

Nyt päättynyt hakuprosessi on ollut hyvää itsearvioinnin aikaa. Muualle siirtymisen mahdollisuus nosti terveellä tavalla esille sen, että mikään asia, prosessi tai työpaikka ei saa olla yhden ihmisen varassa. Nyt poistunut muualle siirtymisen ”uhka” taas auttoi näkemään nykyisen elämän vahvat puolet ja ehkä auttaa järjestämään omia asioita niin, että pystyy kaikesta hyvästä paremmin nauttimaan. Kun hetken aikaa katsoi asiaa henkisesti hieman etäämpää, oppi ehkä myös ottamaan etäisyyttä päätöksentekoprosessin ja organisaation surullisiin yksityiskohtiin.

Haastavat ja kiehtovat työtehtävät ovat jäljellä. Kaupungin ensi vuoden talousarvio tulee saada parissa viikossa painokuntoon. Kyse on kaupungin palveluiden turvaamisesta ja vetovoiman lisäämisestä tulojen reaalisesti vähetessä. Käytettävissä on kolme tasapainotuskeinoa: tuottavuuden parantaminen, verotasojen korottaminen ja lainanotto. Lienee mahdotonta ajatella ensi vuotta niin, etteivätkö kaikki keinot ainakin jossakin muodossa olisi käytössä.

Talouden taantuman vaikutukset näkyvät ensi vuonna ja seuraavina vuosina Lahdessa sekä tuloissa että menoissa. Ne edellyttävät määrätietoisia lisätoimia elinkeino- ja osaamispolitiikassa sekä syrjäytymisen ehkäisemisessä. Pidemmälle katsoen ratkaisevaa on uusien, Suomeen sopivien työpaikkojen aikaansaaminen. Erinomaisesti edennyt Lahden osaamispohjan vahvistaminen, yliopistokeskus, ammattikorkeakoulu ja Tiede- ja yrityspuisto erityisine painopisteineen (ympäristö, muotoilu, innovaatiot) ovat se pohja, jolle tulevaisuutta rakennetaan. Kaiken tämän onnistumisen edellytys on kaupungin yleinen vetovoima ja erityisesti kaupunkikeskustan kehittäminen.

Koko maakunnan kannalta tärkeä tulevaisuuden kysymys on voimavarojen kokoaminen eli Päijät-Hämeen UusiKunta-hanke. Mikäli päätökset selvittäjän asettamisesta ja hanke muutenkin etenevät suunnitellusti, Päijät-Hämeessä laaditaan tulevan talven aikana valtakunnallisesti ainutlaatuinen hahmotelma uudesta lähes maakunnan ja sairaanhoitopiirin kokoisesta kunnasta, joka antaisi päijäthämäläisille edellytykset huolehtia koko alueesta ja sen palveluista ja hyvinvoinnista nykyistä paremmin ja tuloksekkaammin.

Olen ilolla ja innolla jatkamassa työtäni Lahdessa. Yhdessä me kaikki lahtelaiset, kaupunkilaiset, virkamiehet, muu henkilökunta ja päättäjät, voimme tehdä tästä kaupungista entistäkin paremman, kun sitä yhdessä haluamme.




Kommentit

Heikki Hasu kirjoitti 22.10 13:29 --
MASTONETiä ei unohdeta

21.12.2007


Kirjoita kommentti
Nimi:*
Kommentti:*
 







Kaikki kirjoitukset
01.02
Muutto Lahteen suurimmillaan 40 vuoteen!
13.01
Eräs luonnoskartta
05.01
Designpääkaupunkivuosi alkuun!
30.12
Hyvää uutta vuotta!
09.12
Talousarvion jälkeen
03.11
Kaupungin karismaa
19.10
Muutos ei ole mitään uutta, muuttumattomuus olisi
14.10
Vakuuttava torstai
05.10
Lahden yliopistotoiminta Aallon harjalla
07.09
Palvelut uusiksi!
26.08
Kesästä syksyyn
01.07
Hyvää kesää!
20.06
Poimintoja hallitusohjelmasta
09.06
Erilaisia investointeja
17.05
Kevättä ja kehystä
31.03
Talven tuntuja
10.02
Pietarissa paistaa aurinko
17.01
Kulttuuria Turussa
01.01
Hyvää Uutta Vuotta!
15.12
Terveiset Soulista
30.11
Talousarvio valtuustossa
05.11
- 100
01.11
Suurta ja pientä teatteria
27.10
Strategiaa kunnissa
18.10
Suomi Maailmannäyttelyssä
14.10
Pitkäjänteistä kehittämistä epävarmassa taloudessa
24.09
Muotoilupääkaupunki vauhdissa
01.09
Oikea tilasto ja pieni virhe
26.08
Asia kerrallaan
23.08
Eikö vielä ole ratkaisujen aika?
17.08
Muotoiluinstituutin laatu pitää
12.08
Pohjoismaiset ystävyyskaupungit kylässä
02.07
Kesä Lahden seudulla
01.07
Yhteistyön mahdollisuuksista
08.06
Velka ja varallisuus
04.06
MM-kisoja ei saatu
31.05
Käräjiä käräjäpaikasta
28.05
Väestönkasvu ei ole varsinainen tavoite
06.05
Pohjois-Pohjanmaa ja Päijät-Häme
13.04
Eväät tuottavuuden parantamiseen
09.04
Menikö matkailun juna jo Lahden ohi - vai onko se vasta tulossa?
23.03
Hyviä vuosia Lahdelle myös tulevaisuudessa?
31.12
Hyvää uutta vuotta ja vuosikymmentä!
11.12
Työvoimapula?
27.11
”Jäähyväiset” Euroopan kulttuuripääkaupungeille
25.11
Muotoilupääkaupungiksi
13.11
Aluekunta on ajatus, ei malli
06.11
Ympäristöliiketoiminnassa hyviä näkymiä
02.11
UusiKunta-hanke etenee ja uusiutuu
24.09
Työ jatkuu
14.09
Ruotsi on toista maata
24.08
Kaksi ensimmäistä vuotta Lahdessa
02.07
Pohjoismaisia hajahuomioita
25.06
Päijät-Hämeen Uusi Kunta lähestyy lähtökuoppia
23.06
Eurooppalaista palvelupolitiikkaa
16.06
Isoilla päätöksillä kesään
13.05
Eurooppalaisessa kulttuuripääkaupungissa
08.05
Päijät-Hämeen UusiKunta ja Kuntaliiton Uusi Kunta 2017 -hanke
09.04
Näkökulma yliopistojen uudistamiseen
03.04
Keskitetty päivystys on haaste
25.03
Hyvän tilinpäätöksen jälkeen
09.03
Talven huippu
05.02
Elvytystä ja vyön kiristystä?
31.12
Onnellista Uutta Vuotta!
22.12
Tulevaisuuteen luottavaa Joulua!
15.12
Aluebarometrin olemus ja opetukset
21.11
Talousarvioesitys lähetettiin valtuustoon
28.10
Terveyskeskuspäivystyksen tulevat linjat Päijät-Hämeessä
24.10
Löysä niukkasbudjetti?
10.10
Kuntarakennekeskusteluja vaalien jälkeen?
19.09
Junalla lähelle ja kauas
17.09
Ranskalainen kulttuuripääkaupunki
11.09
Euroopan kulttuuripääkaupunkeja valitsemassa
08.09
Epävarmuutta ja elinkeinopolitiikkaa
07.08
Miksi keskustavisio?
05.08
Kesäloma ja vuosi työtä takana
23.06
UusiKunta -esiselvitys syntyi hyvässä hengessä
28.05
Uudella kunnalla ei ole vielä rajoja
16.05
Höyhenjarrutuskehys
25.04
Kariston palvelut kuntoon
23.04
Katse eteenPÄIN
09.04
Avaraa arkityötä
02.04
Hyvä Lahti!
04.03
Onko kuntalinja valittu?
27.02
Lahti Energia ja ympäristö
11.02
Ruotsinterveisiä
16.01
Onnellista Uutta Vuotta!
13.12
Piisako Pisa?
03.12
Ympärillemme katsomisen aika
22.11
Kulttuuripääkaupunkeja
14.11
Erään velan anatomia
05.11
Taidepanimo tehdään
31.10
Lahti Energian hinnat ja tuloutukset
29.10
Kuntarakenne mukaan kunta- ja palvelurakennekeskusteluun
25.10
Vakaata tulosta, tulevaisuuden haastetta
25.09
Miksi metropolia?
07.09
Logistiikkakeskus haaste maakunnalle
24.08
MASTONETiä ei unohdeta
23.08
Terveydenhuollon laatu ja kustannukset