Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirran blogi
Logistiikkakeskus haaste maakunnalle
12/21/2007
Toimittaja on estänyt vastineiden liittämisen tähän asiakirjaan.
SOK:n ja Inex Partners Oy:n suunnitteleman logistiikkakeskuksen sijoittamistarjousten teko on Päijät-Hämeen maakunnan merkittävä yhtenäisyyshaaste. Ainakin viisi maakunnan kuntaa ja useat kunnat Päijät-Hämeen ulkopuolella ovat kiinnostuneet hankkeesta.
Päijät-Hämeen sijainti tekee maakunnasta luontevan sijaintipaikan tällaiselle keskukselle, mutta muillakin maakunnilla on vahvuutensa. Kyseessä on merkittävä, useiden satojen työpaikkojen hanke, jota kannattaa tavoitella. Jokainen kunta valmistelee asiaa ominkin voimin, mutta maakunnallinen elinkeinoyhtiö Lakes Oy valmistelee yhteistä tausta-aineistoa.
Elinkeinoasioissa harjoitettavan yhteistyön lähtökohtana on ajatus siitä, että on kuntien yhteinen etu saada uutta yritystoimintaa alueelle eikä sijoittuminen kunnan rajan yhdelle tai toiselle puolelle ole ensisijaisen tärkeää. Yhden kunnan alueella sijaitsevan yritysyksikön työntekijät asuvat kuitenkin myös naapurikunnissa, samoin alihankinta ja muut heijastusvaikutukset ulottuvat kuntarajan yli.
Konkreettisessa hankkeessa tämä tarkoittaa valmiutta etsiä sijoittuvan toiminnan kannalta edullisinta, kilpailukykyisintä sijaintia ja tehdä työtä sen puolesta, vaikka se olisikin naapurikunnan puolella. Lopullisen ratkaisun tekee tietysti investoija, mutta tosiasioihin pohjautuva yksituumaisuus ja yhteinen vaikuttaminen parantaa maakunnan mahdollisuuksia.
Tausta-aineistoa valmistelevalle Lakes Oy:lle tämä on näytön paikka. Eri vaihtoehtojen vahvuudet ja ominaisuudet tulee tuoda totuudenmukaisesti esiin. Kunnille kyseessä on kypsyyskoe – onko kanttia tukea parhaita ja kilpailukykyisimpiä vaihtoehtoja, vaikka nyt ei olisikaan oman kunnan tai kaupungin vuoro?
Tähänastisten keskustelujen pohjalta tuntuu siltä, että tässä on edellytykset yhteiseen ponnistukseen maakunnan parhaaksi.
 Kaikki kirjoitukset 
|