Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirran blogi
Muotoilupääkaupungiksi
11/25/2009
Maailman kolmanneksi muotoilupääkaupungiksi, vuodelle 2012, on valittu Helsinki, vuoden 2008 Torinon ja vuoden 2010 Soulin jälkeen. Helsingin hakemuksessa olivat mukana yhteistyökumppaneina pääkaupunkiseudun kolme muuta kaupunkia ja Lahti.
Päätös on hieno tunnustus koko Suomelle ja hakijoille. Mutta ensisijaisesti se on mahdollisuus tehdä muotoilusta nykyistäkin vahvempi osa alueen tulevaisuutta, yksi menestyksen kulmakiviä. Tällä tavalla muotoilupääkaupunki liittyy äärimmäisen ajankohtaiseen kysymykseen siitä, millä uusilla tavoilla Suomen ja Lahden elinkeinoelämän kansainvälinen kilpailukyky ja koko alueen vetovoima turvataan tämän taantuman jälkeisissä uudenlaisissa olosuhteissa ja pidemmällekin tulevaisuuteen. Muotoilu ei ole yksinään ratkaisu, mutta se voi olla merkittävä tekijä taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävän tulevaisuuden rakentamisessa.
Lahti on jo nyt kansallisesti merkittävä ja kansainvälisestikin tunnettu teollisen muotoilun keskus. Pohjana on puusepän- ja huonekaluteollisuuden perinne ja alan koulutus ja teollisen muotoilun laaja ja laajeneva soveltaminen useissa eri alojen yrityksissä. Teollinen muotoilu on vahvistettu kaupungin ja maakunnan keskeiseksi kärkiosaamisalueeksi. Aluetta on vahvistettu lukuisilla kehittämishankkeilla. Viime viikolla Teollisuusseuran aloitteesta perustettu Lahden muotoilusäätiö, perustajina lukuisia valtakunnallisia yrityksiä Lahden alueen toimijoiden lisäksi, palvelee yritysten tuotekehitystä koko maassa ja vahvistaa Lahden valtakunnallista erityisasemaa muotoilussa.
Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutti on näkyvin osa muotoilu-Lahtea. Muotsikalla on hyvin tiivis ja hedelmällinen yhteistyösuhde Taideteolliseen korkeakouluun. Tuota suhdetta pyritään edelleen vahvistamaan hankkeella, joka toisi kaksi Taideteollisen korkeakoulun professoria Lahteen. Hanke käynnistynee hyvinkin nopeasti. Tämä merkitsisi sitä, että Aalto-yliopiston aloittaessa toimintansa vuodenvaihteessa sillä olisi Lahdessa toimintaa Teknillisen korkeakoulun vahvan ja perinteisen Lahden keskuksen lisäksi myös teollisen muotoilun alalla. Maailman muotoilupääkaupunki tukee tältäkin osin Lahden nivoutumista metropolialueeseen. Muotoilupääkaupungin vahvoja yhteistyökumppaneita ovat sekä Aalto-yliopisto että Helsingin yliopisto, jotka ovat Lahden yliopistokeskuksen keskeisiä toimijoita.
Muotoilu koskettaa yritystoimintaa, yhteiskuntaa ja ihmisiä hyvin laajasti. Helsingin hakemuksen teema olikin ”Design on osa elämää”. Yritystoiminnassa muotoilu on visuaalisten tekijöiden lisäksi käytettävyyttä ja toimivuutta. Hyvä muotoilu voi antaa yritystoiminnalle kilpailukykyä ja lisäarvoa eri aloilla, teollisuudessa, palveluissa ja viestinnässä. Mutta muotoilu liittyy myös kaupungin ja asuinympäristöjen vetovoimaan ja viihtyisyyteen sekä ympäristön kestävyyteen ja toimivuuteen. Lahden kaupungin osalta muotoilupääkaupunki antaa varmasti ideoita ja uutta pontta kaupungin kehittämiseen. Onneksi viihtyisien ja vetovoimaisten ratkaisujen ei tarvitse olla kalliimpia kuin tylsien ja ikävien.
Muotoilupääkaupunkivuoden alkuun on vielä yli kaksi vuotta. Sitä käydään kuitenkin toteuttamaan jo nyt. Tarkoitus on tehdä vuodesta kannattava panostus, joka tuo kaupungille näkyvyyttä, vetovoimaa ja verotuloja ja tuottaa kaupunkilaisille entistäkin parempia elinolosuhteita ja viihtyisyyttä.
 Kaikki kirjoitukset 
|
Kommentit
Muotoilupääkaupunki 2012 tulee olemaan Lahdessa suuri suutari. Koulutuskuntayhtymän tekemä muotoilukoulutuksen tuhotyö yhdessä Lahden kaupungin tiede- ja yrityspuiston voimiahajoittavan panostamisen kautta tulee näkymään muotoilupääkaupunki-vuona. Saamme hävetä mitättömyyttä, mutta jotkut saavat olla tyytyväisiä, eihän "Lahden kolmesta tukijalasta ole vuoden jälkeen jäljellä kuin "jätteenpolton erikoisosaaja-Lahti", eli ympäristöosaaminen. Noh, kyllä Lahti metropolialueen jätteitä polttamallakin elää ja maine on ihan tekojen kaltainen.