Päätöksenteko ja talous > Viestintä > Kaupunginjohtajan blogi

Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirran blogi

Kariston palvelut kuntoon

04/25/2008

Kariston uusi asuinalue on Lahden kaupungin keskeisimpiä hankkeita. Se on erinomainen esimerkki Lahdesta laadukkaan luonnonläheisen kaupunkiasumisen keitaana. Alueen rakentumisessa on monessa asiassa onnistuttu, mutta harmillista on, että erityisesti alueen palvelujen kehittäminen on herättänyt niin paljon tyytymättömyyttä.

On selvää, että Kariston alueen markkinoinnissa joitakin vuosia sitten on asukkaille syntynyt alueen palvelujen rakentamisesta mielikuva, joka ei ole vastannut todellisuutta. Pidän tärkeänä, että nyt kaupunki hyvin selkeästi linjaa, missä aikataulussa asiat etenevät ja pitää siitä kiinni.

Tilanteeseen on ollut johtamassa muun muassa se, että Kariston asukasmäärän kehitys ja erityisesti kouluikäisten lasten määrän kehitys on jäänyt ensimmäisistä ennusteista jälkeen. Alle kouluikäisten lasten määrä on kuitenkin nyt huomattavan suuri, joten kouluikäisiäkin on pian tulossa.

Lähtökohtani ensi vuoden talousarvion ja taloussuunnitelman valmistelussa on aikaistaa Kariston palvelukeskuksen (ensimmäisen vaiheen) toteutusta kahdella vuodella siitä aikataulusta, joka on määritelty tämän vuoden talousarviossa. Tämä tarkoittaisi palvelukeskuksen, mukaan luettuna uusi koulu ja päiväkoti, valmistumista vuoden 2010 kesäksi. Tämä esitys etenee nyt kehysvaiheen käsittelyyn ja lyödään kiinni syksyllä talousarviokäsittelyssä. Kariston alueen kokemusten pohjalta aion myös pitää huolen siitä, että näissä aikataulupäätöksissä pysytään eli kaupungin uskottavuutta ei enää tässä nakerreta.

Karisto nousee esille kaupungin talousarvion rakentamisessa myös kadunrakennuksen rahoituksessa, jossa tarpeellisia hankkeita joudutaan asettamaan tärkeysjärjestykseen ja toteuttamaan resurssien sallimassa aikataulussa. Tältä osin Karistoakin koskevat ratkaisut tarkentuvat talousarvion valmistelun kuluessa.

Kaupungin eri alueiden tasapainoinen kehittäminen on tulevaisuuden menestyksen avainkysymyksiä. Samalla, kun tästä pidetään huoli, on välttämätöntä, että pidetään kiinni niistä asioista ja suunnitelmista, joiden avulla kaupunkiin on houkuteltu uusia asukkaita tai houkuteltu kaupunkilaisia asettumaan uusiin kaupunginosiin.




Kommentit

Jani K kirjoitti 25.04 15:15 --
Mahtavaa. Juuri tämä Kariston koulu on se mikä osaltaan ratkaisee Lahden profiloitumisen ja vetovoiman. Ryhmäkanteet kaupunkia vastaan vääristä lupauksista johtuen varmasti ei ole se viesti jota kaivataan. Hienoa !

James kirjoitti 25.04 15:35 --
JESS, hyvän kierre jatkukoon!

Perhe Hollolasta kirjoitti 25.04 19:52 --
Tätä tietoa on odotettu! Meidän rakennusprojektimme aloitus riippuu siitä, tuleeko koulu Karistoon 2010 vai ei. Jos koulu tulee myöhemmin, meidän perhe rakentaa Heinolaan.

S.K. kirjoitti 28.04 12:20 --
Äärimmäisen hienoa kuulla, että koko Lahden vetovoimaisuuden säilyttäminen / luominen on ymmärretty kaupunginjohdon tasolla! Tämänlaista johtamista arvostetaan. Kiitos suoraselkäisyydestä ja avoimesta viestinnästä. Jäämme odottamaan lupausten täyttymistä.

Yhä vahvasti epäileväinen Karistosta kirjoitti 13.08 18:24 --
Jos oikeasti halutaan pitää luottamus ja saada uusia asukkaita. Pidetään lupaukset, eikä anneta hätäpäissään uusia. Karistossa sekoillaan nyt taksikyytien kanssa Missä muussa koulussa ekaluokkalaiset laitetaan uusissa asuinalueissa vielä neljä vuotta alueen rakentamisen jälkeen bussiin. Jos aluetta halutaan kehittää on uskottava teko esim väliaikainen parakkikoulu tai vastaava ja/ kaikille yhtenäinen kohtelu taksimatkoissa. Uusia asukkaita tulee varmasti kun tehdään eikä vain luvata. Nyt kyllä on aika lyhyt aika vuoden 2010 aikana valmistua koska rakentaminen vie aikansa kuten me kaikki omakotitaloihmiset tiedämme. Pelkään, että vielä monena syksynä petytään ja jossain vaiheessa tyssää Alueen kiinnostavuus!


Kirjoita kommentti
Nimi:*
Kommentti:*
 







Kaikki kirjoitukset
01.02
Muutto Lahteen suurimmillaan 40 vuoteen!
13.01
Eräs luonnoskartta
05.01
Designpääkaupunkivuosi alkuun!
30.12
Hyvää uutta vuotta!
09.12
Talousarvion jälkeen
03.11
Kaupungin karismaa
19.10
Muutos ei ole mitään uutta, muuttumattomuus olisi
14.10
Vakuuttava torstai
05.10
Lahden yliopistotoiminta Aallon harjalla
07.09
Palvelut uusiksi!
26.08
Kesästä syksyyn
01.07
Hyvää kesää!
20.06
Poimintoja hallitusohjelmasta
09.06
Erilaisia investointeja
17.05
Kevättä ja kehystä
31.03
Talven tuntuja
10.02
Pietarissa paistaa aurinko
17.01
Kulttuuria Turussa
01.01
Hyvää Uutta Vuotta!
15.12
Terveiset Soulista
30.11
Talousarvio valtuustossa
05.11
- 100
01.11
Suurta ja pientä teatteria
27.10
Strategiaa kunnissa
18.10
Suomi Maailmannäyttelyssä
14.10
Pitkäjänteistä kehittämistä epävarmassa taloudessa
24.09
Muotoilupääkaupunki vauhdissa
01.09
Oikea tilasto ja pieni virhe
26.08
Asia kerrallaan
23.08
Eikö vielä ole ratkaisujen aika?
17.08
Muotoiluinstituutin laatu pitää
12.08
Pohjoismaiset ystävyyskaupungit kylässä
02.07
Kesä Lahden seudulla
01.07
Yhteistyön mahdollisuuksista
08.06
Velka ja varallisuus
04.06
MM-kisoja ei saatu
31.05
Käräjiä käräjäpaikasta
28.05
Väestönkasvu ei ole varsinainen tavoite
06.05
Pohjois-Pohjanmaa ja Päijät-Häme
13.04
Eväät tuottavuuden parantamiseen
09.04
Menikö matkailun juna jo Lahden ohi - vai onko se vasta tulossa?
23.03
Hyviä vuosia Lahdelle myös tulevaisuudessa?
31.12
Hyvää uutta vuotta ja vuosikymmentä!
11.12
Työvoimapula?
27.11
”Jäähyväiset” Euroopan kulttuuripääkaupungeille
25.11
Muotoilupääkaupungiksi
13.11
Aluekunta on ajatus, ei malli
06.11
Ympäristöliiketoiminnassa hyviä näkymiä
02.11
UusiKunta-hanke etenee ja uusiutuu
24.09
Työ jatkuu
14.09
Ruotsi on toista maata
24.08
Kaksi ensimmäistä vuotta Lahdessa
02.07
Pohjoismaisia hajahuomioita
25.06
Päijät-Hämeen Uusi Kunta lähestyy lähtökuoppia
23.06
Eurooppalaista palvelupolitiikkaa
16.06
Isoilla päätöksillä kesään
13.05
Eurooppalaisessa kulttuuripääkaupungissa
08.05
Päijät-Hämeen UusiKunta ja Kuntaliiton Uusi Kunta 2017 -hanke
09.04
Näkökulma yliopistojen uudistamiseen
03.04
Keskitetty päivystys on haaste
25.03
Hyvän tilinpäätöksen jälkeen
09.03
Talven huippu
05.02
Elvytystä ja vyön kiristystä?
31.12
Onnellista Uutta Vuotta!
22.12
Tulevaisuuteen luottavaa Joulua!
15.12
Aluebarometrin olemus ja opetukset
21.11
Talousarvioesitys lähetettiin valtuustoon
28.10
Terveyskeskuspäivystyksen tulevat linjat Päijät-Hämeessä
24.10
Löysä niukkasbudjetti?
10.10
Kuntarakennekeskusteluja vaalien jälkeen?
19.09
Junalla lähelle ja kauas
17.09
Ranskalainen kulttuuripääkaupunki
11.09
Euroopan kulttuuripääkaupunkeja valitsemassa
08.09
Epävarmuutta ja elinkeinopolitiikkaa
07.08
Miksi keskustavisio?
05.08
Kesäloma ja vuosi työtä takana
23.06
UusiKunta -esiselvitys syntyi hyvässä hengessä
28.05
Uudella kunnalla ei ole vielä rajoja
16.05
Höyhenjarrutuskehys
25.04
Kariston palvelut kuntoon
23.04
Katse eteenPÄIN
09.04
Avaraa arkityötä
02.04
Hyvä Lahti!
04.03
Onko kuntalinja valittu?
27.02
Lahti Energia ja ympäristö
11.02
Ruotsinterveisiä
16.01
Onnellista Uutta Vuotta!
13.12
Piisako Pisa?
03.12
Ympärillemme katsomisen aika
22.11
Kulttuuripääkaupunkeja
14.11
Erään velan anatomia
05.11
Taidepanimo tehdään
31.10
Lahti Energian hinnat ja tuloutukset
29.10
Kuntarakenne mukaan kunta- ja palvelurakennekeskusteluun
25.10
Vakaata tulosta, tulevaisuuden haastetta
25.09
Miksi metropolia?
07.09
Logistiikkakeskus haaste maakunnalle
24.08
MASTONETiä ei unohdeta
23.08
Terveydenhuollon laatu ja kustannukset