Päätöksenteko ja talous > Viestintä > Kaupunginjohtajan blogi

Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirran blogi

Hyvä Lahti!

04/02/2008

Maanantaina julkistettiin Lahden kaupungin tilinpäätös vuodelta 2007. Tulos oli talousarviota parempi ja samalla Lahden lähihistorian paras. Vuosikate oli lähes kaksinkertainen poistoihin verrattuna. Ensimmäisen kerran miesmuistiin tulos riitti kattamaan investoinnit, vaikka niidenkin määrä oli kohtuullisen korkea.

Hyvän taloudellisen tuloksen tekeminen on tietysti helpompaa silloin, kun koko maalla menee hyvin. Mutta ei yksin tästä ole kysymys. Vielä pari kolme vuotta sitten Lahden taloudellinen tilanne oli suurten kaupunkien heikoimpia, mutta viime vuoden tilinpäätösvertailussa Lahti on kärkisijoilla. Lahden omilla toimenpiteillä, toimintatapojen uudistuksilla ja valtakunnallisten tavoitteiden mukaisilla rakenteellisilla uudistuksilla on pystytty vahvistamaan kaupungin taloutta muihin suuriin kaupunkeihin verrattuna.

Kahden viime vuoden aikana suurin taloudellinen merkitys on ollut avopalveluihin ja kuntoutukseen panostamisella ja pitkäaikaisen laitoshoidon vähentämisellä sosiaali- ja terveydenhuollossa, mutta myös muut toimet, kuten kouluverkon supistaminen ja tukipalveluissa tehdyt organisaatiomuutokset ovat olleet tärkeitä. Samanaikaisesti on palveluiden laadusta pystytty pitämään kiinni, ja joiltakin osin on saatu aikaan parannuksiakin.

Viime vuoden kaltaiset tulokset ovat mahdollisia vain, kun koko henkilökunta on sitoutunut yhteisiin tavoitteisiin. Kaupungin organisaation eri osissa on tehty erittäin hyvää työtä ja yhteistyö eri yksiköiden kesken on toiminut hyvin. Tämä me-henki ison koneiston sisällä on sellainen asia, jota on tärkeää varjella myös tulevina vuosina. Samalla voidaan turvata kaupungin vetovoima houkuttelevana työpaikkana myös uusille tulokkaille.

Talouden tasapainottaminen ei olisi voinut onnistua ilman päättäjien, valtuuston, hallituksen ja lautakuntien varsin vahva sitoutumista hyväksyttyihin tavoitteisiin.

Viime vuoden tulokseen vaikutti selvästi sekä kaupungin varsinaisen toiminnan nettomenojen jääminen alle budjetoidun että verotulojen toteutuminen ennustettua suurempina. Verotuloihin on osaltaan vaikuttanut Lahden seudun yritystoiminnan ja työllisyyden hyvä kehitys. Yritysinvestointeja on tehty ilahduttavasti niin teollisuudessa kuin palveluidenkin puolella. Lahden vetovoima on näkynyt väkiluvun kasvuna naapurikunnissakin. Yliopisto- ja korkeakoulutoiminnan vahvistuminen antaa uskoa siihen, että alueen kilpailukyky vahvistuu myös tulevaisuudessa.

Viime vuosi antaa vankat lähtökohdat tälle ja seuraaville vuosille. Par’aikaa valmistellaan ensi vuoden talouden kehystä. Näyttää siltä, että viime vuoden tulostasosta joudutaan joka tapauksessa tinkimään. Tänä vuonna toteutettuja lähinnä sosiaali- ja terveystoimen voimavarojen lisäyksiä (noin 50 uutta virkaa) ei millään voida toistaa, ja toiminnan tehostamisen ja tuottavuuden lisäämisen vaatimus on yhä tiukempi. Maanantaina julkistetut Suomen Pankin pessimistiset talousennusteet lähivuosille korostavat kuntatalouden haavoittuvuutta. Uusia ratkaisuja, uusia toimintatapoja ja ennakkoluulottomuutta tarvitaan, jotta voidaan edetä tasapainoisesti.

On tärkeää toimia kunnissa tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti ja pitää kustannusten nousu hallinnassa. Mutta myös tulopuoli pitää muistaa. Lahden seudun ja Päijät-Hämeen avainkysymys on, miten saada alueen kehitykseen lisää vauhtia. Tarvitsemme lisää kannattavaa yritystoimintaa, uusia ja uudenlaisia työpaikkoja ja uusia asukkaita.

Kehitys on ollut menossa hyvään suuntaan, esimerkiksi uusien yritysten perustanta alueella on maan kärkeä ja asukasluvun kasvukin hyvää, mutta tästä kehityksestä on pystyttävä pitämään kiinni myös maan talouden mahdollisesti taantuessa. Tämä vaatii kuntien ja koko alueen voimavarojen kokoamista. Valmisteilla olevassa elinkeinostrategiassa halutaan nähdä Lahden alue metropolialueen sisällä kilpailukykyisenä vaihtoehtona pääkaupunkiseudulle sekä ihmisten asuinpaikkana että yritysten sijoittumispaikkana. Lahden tilinpäätöksessä osa ylijäämästä, yhteensä 15 miljoonaa euroa, osoitetaankin kaupungin elinkeinorahastoon käytettäväksi alueen yritystoiminnan edellytyksiä ja kaupunkikeskustan viihtyisyyttä ja houkuttelevuutta vahvistaviin investointeihin.





Kirjoita kommentti
Nimi:*
Kommentti:*
 







Kaikki kirjoitukset
01.02
Muutto Lahteen suurimmillaan 40 vuoteen!
13.01
Eräs luonnoskartta
05.01
Designpääkaupunkivuosi alkuun!
30.12
Hyvää uutta vuotta!
09.12
Talousarvion jälkeen
03.11
Kaupungin karismaa
19.10
Muutos ei ole mitään uutta, muuttumattomuus olisi
14.10
Vakuuttava torstai
05.10
Lahden yliopistotoiminta Aallon harjalla
07.09
Palvelut uusiksi!
26.08
Kesästä syksyyn
01.07
Hyvää kesää!
20.06
Poimintoja hallitusohjelmasta
09.06
Erilaisia investointeja
17.05
Kevättä ja kehystä
31.03
Talven tuntuja
10.02
Pietarissa paistaa aurinko
17.01
Kulttuuria Turussa
01.01
Hyvää Uutta Vuotta!
15.12
Terveiset Soulista
30.11
Talousarvio valtuustossa
05.11
- 100
01.11
Suurta ja pientä teatteria
27.10
Strategiaa kunnissa
18.10
Suomi Maailmannäyttelyssä
14.10
Pitkäjänteistä kehittämistä epävarmassa taloudessa
24.09
Muotoilupääkaupunki vauhdissa
01.09
Oikea tilasto ja pieni virhe
26.08
Asia kerrallaan
23.08
Eikö vielä ole ratkaisujen aika?
17.08
Muotoiluinstituutin laatu pitää
12.08
Pohjoismaiset ystävyyskaupungit kylässä
02.07
Kesä Lahden seudulla
01.07
Yhteistyön mahdollisuuksista
08.06
Velka ja varallisuus
04.06
MM-kisoja ei saatu
31.05
Käräjiä käräjäpaikasta
28.05
Väestönkasvu ei ole varsinainen tavoite
06.05
Pohjois-Pohjanmaa ja Päijät-Häme
13.04
Eväät tuottavuuden parantamiseen
09.04
Menikö matkailun juna jo Lahden ohi - vai onko se vasta tulossa?
23.03
Hyviä vuosia Lahdelle myös tulevaisuudessa?
31.12
Hyvää uutta vuotta ja vuosikymmentä!
11.12
Työvoimapula?
27.11
”Jäähyväiset” Euroopan kulttuuripääkaupungeille
25.11
Muotoilupääkaupungiksi
13.11
Aluekunta on ajatus, ei malli
06.11
Ympäristöliiketoiminnassa hyviä näkymiä
02.11
UusiKunta-hanke etenee ja uusiutuu
24.09
Työ jatkuu
14.09
Ruotsi on toista maata
24.08
Kaksi ensimmäistä vuotta Lahdessa
02.07
Pohjoismaisia hajahuomioita
25.06
Päijät-Hämeen Uusi Kunta lähestyy lähtökuoppia
23.06
Eurooppalaista palvelupolitiikkaa
16.06
Isoilla päätöksillä kesään
13.05
Eurooppalaisessa kulttuuripääkaupungissa
08.05
Päijät-Hämeen UusiKunta ja Kuntaliiton Uusi Kunta 2017 -hanke
09.04
Näkökulma yliopistojen uudistamiseen
03.04
Keskitetty päivystys on haaste
25.03
Hyvän tilinpäätöksen jälkeen
09.03
Talven huippu
05.02
Elvytystä ja vyön kiristystä?
31.12
Onnellista Uutta Vuotta!
22.12
Tulevaisuuteen luottavaa Joulua!
15.12
Aluebarometrin olemus ja opetukset
21.11
Talousarvioesitys lähetettiin valtuustoon
28.10
Terveyskeskuspäivystyksen tulevat linjat Päijät-Hämeessä
24.10
Löysä niukkasbudjetti?
10.10
Kuntarakennekeskusteluja vaalien jälkeen?
19.09
Junalla lähelle ja kauas
17.09
Ranskalainen kulttuuripääkaupunki
11.09
Euroopan kulttuuripääkaupunkeja valitsemassa
08.09
Epävarmuutta ja elinkeinopolitiikkaa
07.08
Miksi keskustavisio?
05.08
Kesäloma ja vuosi työtä takana
23.06
UusiKunta -esiselvitys syntyi hyvässä hengessä
28.05
Uudella kunnalla ei ole vielä rajoja
16.05
Höyhenjarrutuskehys
25.04
Kariston palvelut kuntoon
23.04
Katse eteenPÄIN
09.04
Avaraa arkityötä
02.04
Hyvä Lahti!
04.03
Onko kuntalinja valittu?
27.02
Lahti Energia ja ympäristö
11.02
Ruotsinterveisiä
16.01
Onnellista Uutta Vuotta!
13.12
Piisako Pisa?
03.12
Ympärillemme katsomisen aika
22.11
Kulttuuripääkaupunkeja
14.11
Erään velan anatomia
05.11
Taidepanimo tehdään
31.10
Lahti Energian hinnat ja tuloutukset
29.10
Kuntarakenne mukaan kunta- ja palvelurakennekeskusteluun
25.10
Vakaata tulosta, tulevaisuuden haastetta
25.09
Miksi metropolia?
07.09
Logistiikkakeskus haaste maakunnalle
24.08
MASTONETiä ei unohdeta
23.08
Terveydenhuollon laatu ja kustannukset