Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirran blogi
Asia kerrallaan
08/26/2010
Päijät-Hämeen uusi kunta on nyt päätöksentekovaiheessa. Yhdeksän kunnanvaltuustoa tekee päätöksiä seuraavan kerran 13.9.
Päätöksenteko etenee vaiheittain. On kiusaus yrittää mennä asioiden edelle, mutta yhdeksän kunnan yhteishankkeessa se ei tuota tulosta.
Kärkölän valtuustoseminaarissa alkuviikolla esille noussut kysymys Kärkölän liittymisestä mukaan, vaikka Hollola päättäisi jäädä ulkopuolelle, kuuluu tässä vaiheessa ennenaikaisiin pohdiskeluihin. Erilaisia vaihtoehtoja eri kuntien kesken on todella runsaasti, eikä niitä ole mahdollista - eikä syytä - etukäteen valmistella. Mutta on syytä pitää mieli avoimena.
Kunnanvaltuustojen kokousten päätökset 13.9. ovat sitovia, jos kaikki yhdeksän kuntaa hyväksyvät selvittäjien esityksen laajasta uudesta kunnasta. Silloin selvittäjien esittämä uusi kunta tosiasiassa syntyisi sillä päätöksellä. Jos taas yksikin kunta hylkää sopimuksen, tämä yhdeksälle kunnalle tehty sopimus raukeaa.
Jos osa kunnista hyväksyy sopimuksen, tarkoitus on jatkaa keskustelua näiden kuntien kesken, ilman sopimuksen hylänneitä. Mukana olevien kuntien kesken tullaan käymään läpi eri vaihtoehtoja, ja mikäli yhteisymmärrys löytyy, ryhdytään jotakin vaihtoehtoa viemään eteenpäin. Tähän vaiheeseen kuuluvat myös ajatukset mahdollisista ”käytävistä” kuntien välille, vaikka kukaan ei sellaisia toivottavina pidäkään.
Jos pidetään todennäköisenä, että kaikki yhdeksän kuntaa eivät kuitenkaan hyväksy yhdistymissopimusta 13.9.2010, kunnanvaltuustojen päätöksentekotilanne asettuukin uudella tavalla. Jos valtuusto päättää ”ei”, kunta on jatkossa sivustakatsojana keskustelujen ja selvittelyjen ulkopuolella. Jos valtuusto päättää ”kyllä”, kunta on mukana jatkokeskusteluissa, mutta voi vapaasti hyväksyä tai hylätä muotoutuvat uudet ehdotukset, eli ei ole mitenkään sidottu 13.9. tekemäänsä päätökseen. Tavoitteenahan on, että mahdollisen toisen kierroksen ehdotukset saataisiin valtuustojen käsittelyyn 29.11.2010.
 Kaikki kirjoitukset 
|