Päätöksenteko ja talous > Viestintä > Kaupunginjohtajan blogi

Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirran blogi

Vakaata tulosta, tulevaisuuden haastetta

12/21/2007

Toimittaja on estänyt vastineiden liittämisen tähän asiakirjaan.

Näin otsikoin kaupunginvaltuuston talousarvioseminaarissa kaupungin ensi vuoden talousarvion esittelyn. Seuraavaksi talousarviota käsittelee kaupunginhallitus runsaan viikon kuluttua ja valtuusto marraskuun lopussa.
 
”Vakaata tulosta” tarkoittaa positiivisia taloudellisia tuloksia viime vuodelle, tälle vuodelle ja talousarvion mukaan ensi vuodellekin. Erityisen hyvä on, että ennakoitua selvästi korkeammat palkankorotukset on tämän ja ensi vuoden osalta saatu puristetuksi keväällä asetettuun raamiin.
 
Vakaata etenemistä on myös se, että talousarvio sisältää pieniä edistysaskeleita palveluiden laadussa ja määrässä. Sosiaali- ja terveystoimessa on lisätty virkoja ja toimia, joiden avulla turvataan palvelujen laatua ja vastataan kysynnän kasvuun.   Myös muussa toiminnassa on laajennuksia tai parannuksia, kuten oppilaskohtaisten opetusresurssien pieni lisäys peruskoulussa, lasten ja nuorten hyvinvointipaketti syrjäytymisen ehkäisemiseksi, kaupungin lisävastuut kevyen liikenteen väylien kunnossapidossa, Kytölän uusi päiväkoti sekä Nikalankujan erityisryhmien asuntola.
 
Merkittäviä uusia askeleita ovat myös muun muassa Vesijärvisäätiön rahoitukseen osallistuminen, teatterin näyttämötekniikan uusimisen aloittaminen ja uuden harjoitusjäähallin käyttöönotto.
 
On syytä korostaa, että parannukset ja laajennukset kaupungin toiminnassa ovat taloudellisesti mahdollisia vain siten, että samaan aikaan tehostamme toimintaa ja parannamme tuottavuutta kaikin mahdollisin tavoin. Siksi jatkamme sosiaali- ja terveystoimen palvelurakennemuutoksen toteuttamista, toimipisteiden määrän vähentämistä, tukitoimintojen kokoamista, ulkoisten palvelujen käyttämistä silloin kuin se on tarkoituksenmukaista ja niin edelleen.
 
Otsikon jälkiosa, ”tulevaisuuden haastetta”, korostaa sitä, että ensi vuoden talousarvio ei kuitenkaan ole pitkän aikavälin tavoitteiden mukainen, ja seuraaviin vuosiin liittyy vielä suurempia ongelmia tai ainakin riskejä. Ensi vuoden osalta talousarvio merkitsee edelleen kaupungin lainamäärän lisääntymistä, eli toiminnan tuotot eivät riitä välttämättömiin investointeihin. Lisäksi ensi vuoden talousarviosta puuttuu sellaisia kaupungin tulevaisuuden kannalta tarpeellisia panostuksia, joita ei ole järkevää kovin pitkälle lykätä. Tällaisia ovat kaupungin omaisuuden arvon säilyttämiseksi tarvittavat peruskorjaus- ja kunnossapitoinvestoinnit esimerkiksi rakennuksiin ja katuihin sekä lisäpanostukset kaupungin vetovoiman ja houkuttelevuuden parantamiseen, esimerkiksi keskustan kehittämiseen (ns. keskustavision mukaisesti), tutkimukseen ja koulutukseen sekä elinkeinoelämän toimintaedellytysten vahvistamiseen.
 
Seuraavien vuosien taloudellinen haaste on luoda kaupungille liikkumavaraa tulevaisuuteen panostamiseen. Vain sillä tavalla voimme saada seudun ikärakenteen kehittymään niin, että meillä on työvoimaa sekä yksityisiin että julkisiin työpaikkoihin ja voimme turvata kaupungin verotulojen kehityksen.
 
Vaikka tietysti toivomme myönteistä tulevaa kehitystä, on varauduttava myös siihen, että Suomen talouskasvu ei enää pitkään jatku viime vuosien poikkeuksellisen korkealla tasolla. Samoin kaupungin tytäryhtiöiden (lähinnä Lahti Energia ja Lahti Vesi) kaupungille maksamien tuloutusten toivomme jatkuvan nykyisellään, mutta on otettava huomioon sekin mahdollisuus, että tuloutuksia ei tulevaisuudessa voida pitää nykyisellä tasolla.
 
Tehtävämme tulevaisuudessa on kaupungin toimintatapojen ja toimintamallien kehittäminen ja tuottavuuden parantaminen. Tulevassa työvoimapulan oloissa kaupunkien ja koko kuntasektorin on voitava toimia uudella tavalla, nykyistä ammattitaitoisemmin, tarkoituksenmukaisemmin ja paremmin tekniikkaa hyödyntäen, ja samalla monelta osin nykyistä vähemmällä, mutta paremmin palkatulla väellä. Tämä ei tarkoita sitä, että nyt toimittaisiin erityisen huonosti, mutta silti on mahdollista parantaa.
 
Kaupungin osalta henkilökunnan eläköitymisen tahti tuo haasteen kokeneen ja ammattitaitoisen henkilöstön riittävyydestä ja jaksamisesta.  Siksi on tärkeää, että muutokset toteutetaan yhdessä henkilökunnan kanssa niin, että jokainen on mukana kehittämässä oman työnsä sisältöä ja uudet toimintatavat nähdään positiivisena mahdollisuutena.
 
Lähivuosien onnistumisen kannalta on välttämätöntä, että pidetään kiinni päätetyistä toimintalinjoista ja valmistaudutaan suurempiinkin muutoksiin. Toiminnan kehittämiseen liittyy riskejä, mutta suurin riski olisi jarruttaa niitä toimenpiteitä, joilla talouden tasapainotus ja velkaantumisen pysäyttäminen tehdään mahdollisiksi ilman suuria veronkorotuksia.




Kaikki kirjoitukset
01.02
Muutto Lahteen suurimmillaan 40 vuoteen!
13.01
Eräs luonnoskartta
05.01
Designpääkaupunkivuosi alkuun!
30.12
Hyvää uutta vuotta!
09.12
Talousarvion jälkeen
03.11
Kaupungin karismaa
19.10
Muutos ei ole mitään uutta, muuttumattomuus olisi
14.10
Vakuuttava torstai
05.10
Lahden yliopistotoiminta Aallon harjalla
07.09
Palvelut uusiksi!
26.08
Kesästä syksyyn
01.07
Hyvää kesää!
20.06
Poimintoja hallitusohjelmasta
09.06
Erilaisia investointeja
17.05
Kevättä ja kehystä
31.03
Talven tuntuja
10.02
Pietarissa paistaa aurinko
17.01
Kulttuuria Turussa
01.01
Hyvää Uutta Vuotta!
15.12
Terveiset Soulista
30.11
Talousarvio valtuustossa
05.11
- 100
01.11
Suurta ja pientä teatteria
27.10
Strategiaa kunnissa
18.10
Suomi Maailmannäyttelyssä
14.10
Pitkäjänteistä kehittämistä epävarmassa taloudessa
24.09
Muotoilupääkaupunki vauhdissa
01.09
Oikea tilasto ja pieni virhe
26.08
Asia kerrallaan
23.08
Eikö vielä ole ratkaisujen aika?
17.08
Muotoiluinstituutin laatu pitää
12.08
Pohjoismaiset ystävyyskaupungit kylässä
02.07
Kesä Lahden seudulla
01.07
Yhteistyön mahdollisuuksista
08.06
Velka ja varallisuus
04.06
MM-kisoja ei saatu
31.05
Käräjiä käräjäpaikasta
28.05
Väestönkasvu ei ole varsinainen tavoite
06.05
Pohjois-Pohjanmaa ja Päijät-Häme
13.04
Eväät tuottavuuden parantamiseen
09.04
Menikö matkailun juna jo Lahden ohi - vai onko se vasta tulossa?
23.03
Hyviä vuosia Lahdelle myös tulevaisuudessa?
31.12
Hyvää uutta vuotta ja vuosikymmentä!
11.12
Työvoimapula?
27.11
”Jäähyväiset” Euroopan kulttuuripääkaupungeille
25.11
Muotoilupääkaupungiksi
13.11
Aluekunta on ajatus, ei malli
06.11
Ympäristöliiketoiminnassa hyviä näkymiä
02.11
UusiKunta-hanke etenee ja uusiutuu
24.09
Työ jatkuu
14.09
Ruotsi on toista maata
24.08
Kaksi ensimmäistä vuotta Lahdessa
02.07
Pohjoismaisia hajahuomioita
25.06
Päijät-Hämeen Uusi Kunta lähestyy lähtökuoppia
23.06
Eurooppalaista palvelupolitiikkaa
16.06
Isoilla päätöksillä kesään
13.05
Eurooppalaisessa kulttuuripääkaupungissa
08.05
Päijät-Hämeen UusiKunta ja Kuntaliiton Uusi Kunta 2017 -hanke
09.04
Näkökulma yliopistojen uudistamiseen
03.04
Keskitetty päivystys on haaste
25.03
Hyvän tilinpäätöksen jälkeen
09.03
Talven huippu
05.02
Elvytystä ja vyön kiristystä?
31.12
Onnellista Uutta Vuotta!
22.12
Tulevaisuuteen luottavaa Joulua!
15.12
Aluebarometrin olemus ja opetukset
21.11
Talousarvioesitys lähetettiin valtuustoon
28.10
Terveyskeskuspäivystyksen tulevat linjat Päijät-Hämeessä
24.10
Löysä niukkasbudjetti?
10.10
Kuntarakennekeskusteluja vaalien jälkeen?
19.09
Junalla lähelle ja kauas
17.09
Ranskalainen kulttuuripääkaupunki
11.09
Euroopan kulttuuripääkaupunkeja valitsemassa
08.09
Epävarmuutta ja elinkeinopolitiikkaa
07.08
Miksi keskustavisio?
05.08
Kesäloma ja vuosi työtä takana
23.06
UusiKunta -esiselvitys syntyi hyvässä hengessä
28.05
Uudella kunnalla ei ole vielä rajoja
16.05
Höyhenjarrutuskehys
25.04
Kariston palvelut kuntoon
23.04
Katse eteenPÄIN
09.04
Avaraa arkityötä
02.04
Hyvä Lahti!
04.03
Onko kuntalinja valittu?
27.02
Lahti Energia ja ympäristö
11.02
Ruotsinterveisiä
16.01
Onnellista Uutta Vuotta!
13.12
Piisako Pisa?
03.12
Ympärillemme katsomisen aika
22.11
Kulttuuripääkaupunkeja
14.11
Erään velan anatomia
05.11
Taidepanimo tehdään
31.10
Lahti Energian hinnat ja tuloutukset
29.10
Kuntarakenne mukaan kunta- ja palvelurakennekeskusteluun
25.10
Vakaata tulosta, tulevaisuuden haastetta
25.09
Miksi metropolia?
07.09
Logistiikkakeskus haaste maakunnalle
24.08
MASTONETiä ei unohdeta
23.08
Terveydenhuollon laatu ja kustannukset