Päätöksenteko ja talous > Viestintä > Kaupunginjohtajan blogi

Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirran blogi

Pohjois-Pohjanmaa ja Päijät-Häme

05/06/2010

Viime viikolla viisi Oulun seudun kuntaa (Haukipudas, Kiiminki, Oulu, Oulunsalo, Yli-Ii) hyväksyi esityksen uuden Oulun, yli 180 000 asukkaan kunnan, muodostamisesta.

Kun kuudes valmistelussa mukana ollut, Muhos, hylkäsi hankkeen, viisi hyväksynyttä kuntaa saavat vielä eteensä uuden esityksen, jonka käsittelyssä selviää, syntyykö vuonna 2013 viiden kunnan muodostama uusi Oulu. Asia ei ole tietystikään varma ennen lopullisia päätöksiä, mutta todennäköiseltä se näyttää.

Jokainen seutu on omanlaisensa, ja jokainen kunta tekee omat päätöksensä, matkia ei kannata. On kuitenkin hyvä arvioida, mitkä tekijät ovat Oulun seudulla johtaneet tähän varsin nopeaan päätöksentekoon.

Oulun seudulla on korostettu hankkeen strategisuutta. Sillä on tarkoitettu, että kyse on Oulun seudun menestyksestä pitemmällä aikavälillä, ei ensi sijassa palvelutuotannon yksityiskohdista. Yksityiskohdat onkin sopimusehdotuksessa hyvin pitkälti jätetty yhdistymishallituksen ja uuden kunnan ratkaistaviksi sopimuksessa olevien yleisten linjausten mukaisesti.

Yhdistymisprosessin liikkeellepaneva voima oli huoli Oulun seudun asemasta. Oulun seutu on mielletty koko pohjoisen Suomen ja laajemminkin pohjoisen alueen veturiksi. Kuitenkin siellä on havaittu, että kehitys on taantunut ja seudulla tarvittaisiin entistä vahvempia omia toimenpiteitä tulevan menestyksen turvaamiseksi. Seudun kuntien voimavarojen kokoaminen uudeksi suuremmaksi Ouluksi olisi keskeinen osa näitä toimia.

Päijät-Hämeessäkin tarvittaisiin uudenlaista kasvuajattelua. Kaikki menestyksen edellytykset pääkaupunkiseudun vierellä, metropolialueen reunalla ovat olemassa. Kuitenkin nykyinen talouden taantuma ja sen ennakoitua suuremmat vaikutukset työttömyyden kasvuun ovat nostaneet esille myös Päijät-Hämeen haavoittuvuuden. Täälläkin uusi kunta ja sen puitteissa mahdollinen kokonaisvaltainen kehittäminen ja markkinointi voi olla ratkaisevaa maakunnan menestyksen turvaamisessa.

Uusi kunta –hanketta koskeva keskustelu päätyy helposti pohdiskeluun siitä, miten oma kunta nykyiselläänkin pärjää ensi vuoden tai muutaman seuraavankin. Mielestäni keskustelun painopistettä tulisi muuttaa ja samalla kunnianhimon tasoa nostaa. Muutaman seuraavan vuoden pärjäämisen tai kituuttamisen sijasta pitäisi etsiä keinoja oikean menestyksen luomiseen.

Tällaista kehitystä tavoitellaan Päijät-Hämeen uudella kunnalla. Nykyisten kuntien keskinäisen kilpailun sijaan luodaan vetovoimaista kokonaisuutta, jossa hyvä yhdyskuntarakenne ja kattava joukkoliikenne luovat vetovoimaisen asuinympäristön. Tähän tarvitaan erityyppisiä asuinalueita isosta ja pienestä kaupungista kirkonkyliin ja kyläkeskuksiin ja maaseutuympäristöön. Samalla kootaan voimavarat uudenlaisten osaamispohjaisten työpaikkojen syntymiseen. Tarvitaan nimenomaan olosuhteita, jotka houkuttelevat nuoria ja työikäisiä, jotta ikärakenne pysyy tasapainoisena.

On selvää, että Uusi Kunta ei tuo onnistumista itsestään. Mutta ainakin Oulun seudulla mitä ilmeisimmin ajatellaan, että kuntarajojen poisto auttaa tällaisissa ensisijaisissa asioissa.

Oulun seudusta ei voi varmaankaan ottaa mallia siinä, että Uuden Kunnan toiminnan linjat jätettäisiin yhdistymisehdotuksessa hyvin avoimiksi. Päijäthämäläinen valmistelu onkin menossa tässä suhteessa toiseen suuntaan. Muuttuvassa maailmassa pitää kuitenkin varoa liian tarkkaa tulevaisuuden ennakointia – olosuhteet ja ymmärrys voivat jo kolmenkin vuoden kuluttua olla kovin toisenlaiset kuin nyt ymmärrämme.

Uusi kunta ei olisi Lahdenkaan kannalta yksinkertainen asia. Lahti pystyy pärjäämään jotenkuten varmaan pitempään kuin juuri mikään muu maakunnan kunta. Mutta ei alueen keskuskaupunkikaan voi menestyä, jos muu alue taantuu.

Keskustelussa on pohdittu päätöksenteon muuttumista muissa kunnissa kuin Lahdessa. Nykyisten lahtelaistenkin kannalta uusi kunta loisi ihan uuden tilanteen. Lahden keskusta-alueen isoja ratkaisuja, kuten keskustavisiota, matkakeskusta, liikennejärjestelyjä tai hotellikaavoja, olisi uudessa kunnassa päättämässä iso joukko ihmisiä nyky-Lahden ulkopuolelta. Ratkaisut voisivat olla toisenlaisia kuin nykyrajojen puitteissa päätettäessä.

Toisaalta voi ajatella, että vetovoimaisen kaupunkikeskustan kehittäminen onkin koko aluetta ja sen kaikkia asukkaita koskeva asia. Ehkä isommassa kunnassa voisikin syntyä pitkäjänteisempiä ja tasapainoisempia ratkaisuja kuin pelkkien nykylahtelaisten äänin?




Kommentit

Jari kirjoitti 07.05 00:21 --
Kukas nämä blogit kirjoittaa? Edelliset kaupunginjohtajan puheetkin kirjoitti tiedotuspäällikön apulaiset.....

Syndrooma Lahti kirjoitti 23.05 23:58 --
Kannattaisiko ryhtyä Pohjois-Pohjanmaan ohella seuraamaan sitä, miten Loviisa saa mukanaan huomattaavan osan itäistä Itä-Uusimaata ja miten Hämeenlinnan kaupunki keskellä Tampere-Helsinki (siis Helsinki-Turku-Tampere -Bermudan kolmion keskellä) vetää Lammin nousuun ja kukoistukseen? Lahden ympärillä on monia hyviä kuntaliitoksia, kuten Kouvola, Hämeenlinna ja Loviisa, joiden menestystä on ilo seurata! Myös Pennalaa on ilo seurata Orimattilan kaupungissa (Itella, Allu)! Lahden ympärillä on kokonainen menestyjien ketju. Toivottavasti joku pian kauppaa Kujalan logistiikkakeskuksen tarvitsevalle Pietarin metropoliin menevän radan varrelta. Näin voisi Hollola saada Nostavan logistiikkakeskuksen Kujala -vaiheeseen!


Kirjoita kommentti
Nimi:*
Kommentti:*
 







Kaikki kirjoitukset
01.02
Muutto Lahteen suurimmillaan 40 vuoteen!
13.01
Eräs luonnoskartta
05.01
Designpääkaupunkivuosi alkuun!
30.12
Hyvää uutta vuotta!
09.12
Talousarvion jälkeen
03.11
Kaupungin karismaa
19.10
Muutos ei ole mitään uutta, muuttumattomuus olisi
14.10
Vakuuttava torstai
05.10
Lahden yliopistotoiminta Aallon harjalla
07.09
Palvelut uusiksi!
26.08
Kesästä syksyyn
01.07
Hyvää kesää!
20.06
Poimintoja hallitusohjelmasta
09.06
Erilaisia investointeja
17.05
Kevättä ja kehystä
31.03
Talven tuntuja
10.02
Pietarissa paistaa aurinko
17.01
Kulttuuria Turussa
01.01
Hyvää Uutta Vuotta!
15.12
Terveiset Soulista
30.11
Talousarvio valtuustossa
05.11
- 100
01.11
Suurta ja pientä teatteria
27.10
Strategiaa kunnissa
18.10
Suomi Maailmannäyttelyssä
14.10
Pitkäjänteistä kehittämistä epävarmassa taloudessa
24.09
Muotoilupääkaupunki vauhdissa
01.09
Oikea tilasto ja pieni virhe
26.08
Asia kerrallaan
23.08
Eikö vielä ole ratkaisujen aika?
17.08
Muotoiluinstituutin laatu pitää
12.08
Pohjoismaiset ystävyyskaupungit kylässä
02.07
Kesä Lahden seudulla
01.07
Yhteistyön mahdollisuuksista
08.06
Velka ja varallisuus
04.06
MM-kisoja ei saatu
31.05
Käräjiä käräjäpaikasta
28.05
Väestönkasvu ei ole varsinainen tavoite
06.05
Pohjois-Pohjanmaa ja Päijät-Häme
13.04
Eväät tuottavuuden parantamiseen
09.04
Menikö matkailun juna jo Lahden ohi - vai onko se vasta tulossa?
23.03
Hyviä vuosia Lahdelle myös tulevaisuudessa?
31.12
Hyvää uutta vuotta ja vuosikymmentä!
11.12
Työvoimapula?
27.11
”Jäähyväiset” Euroopan kulttuuripääkaupungeille
25.11
Muotoilupääkaupungiksi
13.11
Aluekunta on ajatus, ei malli
06.11
Ympäristöliiketoiminnassa hyviä näkymiä
02.11
UusiKunta-hanke etenee ja uusiutuu
24.09
Työ jatkuu
14.09
Ruotsi on toista maata
24.08
Kaksi ensimmäistä vuotta Lahdessa
02.07
Pohjoismaisia hajahuomioita
25.06
Päijät-Hämeen Uusi Kunta lähestyy lähtökuoppia
23.06
Eurooppalaista palvelupolitiikkaa
16.06
Isoilla päätöksillä kesään
13.05
Eurooppalaisessa kulttuuripääkaupungissa
08.05
Päijät-Hämeen UusiKunta ja Kuntaliiton Uusi Kunta 2017 -hanke
09.04
Näkökulma yliopistojen uudistamiseen
03.04
Keskitetty päivystys on haaste
25.03
Hyvän tilinpäätöksen jälkeen
09.03
Talven huippu
05.02
Elvytystä ja vyön kiristystä?
31.12
Onnellista Uutta Vuotta!
22.12
Tulevaisuuteen luottavaa Joulua!
15.12
Aluebarometrin olemus ja opetukset
21.11
Talousarvioesitys lähetettiin valtuustoon
28.10
Terveyskeskuspäivystyksen tulevat linjat Päijät-Hämeessä
24.10
Löysä niukkasbudjetti?
10.10
Kuntarakennekeskusteluja vaalien jälkeen?
19.09
Junalla lähelle ja kauas
17.09
Ranskalainen kulttuuripääkaupunki
11.09
Euroopan kulttuuripääkaupunkeja valitsemassa
08.09
Epävarmuutta ja elinkeinopolitiikkaa
07.08
Miksi keskustavisio?
05.08
Kesäloma ja vuosi työtä takana
23.06
UusiKunta -esiselvitys syntyi hyvässä hengessä
28.05
Uudella kunnalla ei ole vielä rajoja
16.05
Höyhenjarrutuskehys
25.04
Kariston palvelut kuntoon
23.04
Katse eteenPÄIN
09.04
Avaraa arkityötä
02.04
Hyvä Lahti!
04.03
Onko kuntalinja valittu?
27.02
Lahti Energia ja ympäristö
11.02
Ruotsinterveisiä
16.01
Onnellista Uutta Vuotta!
13.12
Piisako Pisa?
03.12
Ympärillemme katsomisen aika
22.11
Kulttuuripääkaupunkeja
14.11
Erään velan anatomia
05.11
Taidepanimo tehdään
31.10
Lahti Energian hinnat ja tuloutukset
29.10
Kuntarakenne mukaan kunta- ja palvelurakennekeskusteluun
25.10
Vakaata tulosta, tulevaisuuden haastetta
25.09
Miksi metropolia?
07.09
Logistiikkakeskus haaste maakunnalle
24.08
MASTONETiä ei unohdeta
23.08
Terveydenhuollon laatu ja kustannukset