Päätöksenteko ja talous > Viestintä > Kaupunginjohtajan blogi

Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirran blogi

Hyvän tilinpäätöksen jälkeen

03/25/2009

Eilen julkistettiin Lahden kaupungin vuoden 2008 tilinpäätös, joka oli ilmeisesti kaupungin kaikkien aikojen paras. Mennyt vuosi oli muutenkin tuloksellinen. Kasvava kaupunki ylitti 100 000 asukkaan rajan. Kaupungin verotulojen (ja siis kaupunkilaisten verotettavien tulojen) kasvu oli prosenttiyksikön verran nopeampaa kuin maassa keskimäärin. Kaupungin palvelujen kehitystyö jatkui, palvelurakenteet ja palvelujen toteutustavat ovat varsin modernit ja tehokkaat. Kaupunkilaiset, henkilökunta ja päättäjät ovat muutaman vuoden takaisen taloudellisen kriisin jälkeen olleet valmiita uudenlaisiin järjestelyihin ja muutoksiin.

Viime vuoden ja parin edellisenkin vuoden hyvät tulokset liittyvät tietenkin koko maan poikkeuksellisen myönteiseen taloudelliseen kehitykseen. Paljon on kuitenkin ollut myös lahtelaisten omaa tekoa. Onhan kaupungin talous vahvistunut nopeammin kuin useimmissa muissa suurissa kaupungeissa. Tämä on perustunut muun muassa toimintatapojen uudistumiseen, määrätietoiseen palvelujen suuntaamiseen – esimerkiksi laitospaikkojen ylläpitämisestä avopalveluihin – palvelupisteverkkojen karsimiseen ja erityisesti tukitoimintojen uudelleenorganisointiin esimerkiksi taseyksiköihin ja osakeyhtiöihin.

Hyvä taloudellinen tilanne, kertyneet ylijäämät ja suhteellisen pieni kaupungin kustannusvastuulla oleva lainamäärä, antavat hyvän pohjan kaupungin lähivuosien talousstrategialle. Lahden ei ole välttämätöntä ryhtyä ”paniikkijarrutukseen” tai väliaikaista helpotusta tarjoaviin säästöoperaatioihin, kuten lomautuksiin. Sen sijaan muutaman vuoden päähän katsottaessa on väistämätöntä, että uudenlaisia ratkaisuja ja toimia tarvitaan.

Hyvä talouspohja tekee mahdolliseksi pitkäjänteisen tuottavuusohjelman kunnollisen valmistelun säntäilyn sijaan, mutta se ei muuta tosiasioita toiseksi. Alkamassa olevassa taantumassa työttömyys lisääntyy elinkeinorakenteesta johtuen Lahden seudulla suhteellisen nopeasti. Tämä näkyy kaupungin ja seudun kuntien taloudessa erityisesti ensi vuodesta alkaen. Maan hallituksen eilisessä kehysriihessä kaavailemat toimet hieman lieventävät tilannetta, mutta vain hieman. Lahdessa on viime vuoden lopulla valmisteltu taloutta tasapainottavaa toimenpidekokonaisuutta toimialojen yhteistyönä. Maan hallituksen viime kuussa pitämässä politiikkariihessä edellytettiin 20 suurimmalta kaupungilta erityisen tuottavuusohjelman laatimista. Lahdessa annamme valmistelussa olevalle talouden tasapainotusohjelmalle tuottavuusohjelman nimen ja jatkamme sen työstämistä.

Kaupungin toiminnan suunnittelussa on arvioitu, että toiminnan ja talouden tasapaino on saavutettavissa muutaman vuoden kuluttua taantuman jälkeen, kunhan kaupungin menojen kasvu pystytään usean vuoden ajaksi rajoittamaan erittäin pieneksi. Ensi vuoden talousarvion alustavan valmistelun lähtökohtana on menojen pitäminen tämän vuoden tasolla. Asia tulee kaupunginhallituksen käsittelyyn talousarvio-ohjeiden yhteydessä kesäkuussa ja varsinaiseen päätöksentekoon kaupunginhallituksessa ja valtuustossa loppusyksystä.

Luonteva taloustarkastelun aikajänne on nyt tämä valtuustokausi, jonka päättyessä vuonna 2012 taantuman voisi ajatella viimeistään olevan ohi. Ainakin tänä ja ensi vuonna kaupunki elää kaikista toimenpiteistä huolimatta velaksi. Jotta tasapaino olisi valtuustokauden loppuun mennessä saavutettavissa, on tänä vuonna tehtävä päätöksiä ja ratkaisuja, jotka kehittävät toimintaa ja parantavat tuottavuutta. Henkilöstön osaamista pitää kehittää ja se tulee käyttää täysimääräisesti hyväksi. Vain hyvinvoivat työyhteisöt voivat olla tuottavia.

Tuottavuusohjelman sisältöä ei kannata vielä yksityiskohtaisesti arvuutella. Kaupungin oman toiminnan toimintatapojen tarkastelun lisäksi joudutaan arvioimaan kaupungin toiminnan laajuutta. Onko asioita, joita kaupungin ei tarvitsisikaan tehdä? Onko palvelujen hinnoittelu kohdallaan? Löytyykö uudenlaista yhteisöllisyyttä tai yhteistyökumppaneita? Varmasti palveluihin ja toimintoihin tulee muutoksia, jotka edellyttävät joustavuutta ja sopeutumista myös kaupunkilaisilta. Kaupungin tulee huolehtia vähävaraisimmista ja heikoimmassa asemassa olevista, mutta mistä kaikesta muusta?

Kaupungin toiminnan kehittämiseen liittyy myös toinen näkökulma. Kaupungin tehtävänä on alueen kehityksen turvaaminen ja sen kautta palvelujen rahoituksen ja henkilöstön saatavuuden turvaaminen myös tulevaisuudessa. On tärkeää, taloudellisesta tiukkuudesta huolimatta, pitää huoli kasvun edellytyksistä ja panostaa kaupungin vetovoimaan, elinkeinopolitiikkaan, kaupunkiympäristön viihtyisyyteen sekä tutkimukseen ja koulutukseen.





Kirjoita kommentti
Nimi:*
Kommentti:*
 







Kaikki kirjoitukset
01.02
Muutto Lahteen suurimmillaan 40 vuoteen!
13.01
Eräs luonnoskartta
05.01
Designpääkaupunkivuosi alkuun!
30.12
Hyvää uutta vuotta!
09.12
Talousarvion jälkeen
03.11
Kaupungin karismaa
19.10
Muutos ei ole mitään uutta, muuttumattomuus olisi
14.10
Vakuuttava torstai
05.10
Lahden yliopistotoiminta Aallon harjalla
07.09
Palvelut uusiksi!
26.08
Kesästä syksyyn
01.07
Hyvää kesää!
20.06
Poimintoja hallitusohjelmasta
09.06
Erilaisia investointeja
17.05
Kevättä ja kehystä
31.03
Talven tuntuja
10.02
Pietarissa paistaa aurinko
17.01
Kulttuuria Turussa
01.01
Hyvää Uutta Vuotta!
15.12
Terveiset Soulista
30.11
Talousarvio valtuustossa
05.11
- 100
01.11
Suurta ja pientä teatteria
27.10
Strategiaa kunnissa
18.10
Suomi Maailmannäyttelyssä
14.10
Pitkäjänteistä kehittämistä epävarmassa taloudessa
24.09
Muotoilupääkaupunki vauhdissa
01.09
Oikea tilasto ja pieni virhe
26.08
Asia kerrallaan
23.08
Eikö vielä ole ratkaisujen aika?
17.08
Muotoiluinstituutin laatu pitää
12.08
Pohjoismaiset ystävyyskaupungit kylässä
02.07
Kesä Lahden seudulla
01.07
Yhteistyön mahdollisuuksista
08.06
Velka ja varallisuus
04.06
MM-kisoja ei saatu
31.05
Käräjiä käräjäpaikasta
28.05
Väestönkasvu ei ole varsinainen tavoite
06.05
Pohjois-Pohjanmaa ja Päijät-Häme
13.04
Eväät tuottavuuden parantamiseen
09.04
Menikö matkailun juna jo Lahden ohi - vai onko se vasta tulossa?
23.03
Hyviä vuosia Lahdelle myös tulevaisuudessa?
31.12
Hyvää uutta vuotta ja vuosikymmentä!
11.12
Työvoimapula?
27.11
”Jäähyväiset” Euroopan kulttuuripääkaupungeille
25.11
Muotoilupääkaupungiksi
13.11
Aluekunta on ajatus, ei malli
06.11
Ympäristöliiketoiminnassa hyviä näkymiä
02.11
UusiKunta-hanke etenee ja uusiutuu
24.09
Työ jatkuu
14.09
Ruotsi on toista maata
24.08
Kaksi ensimmäistä vuotta Lahdessa
02.07
Pohjoismaisia hajahuomioita
25.06
Päijät-Hämeen Uusi Kunta lähestyy lähtökuoppia
23.06
Eurooppalaista palvelupolitiikkaa
16.06
Isoilla päätöksillä kesään
13.05
Eurooppalaisessa kulttuuripääkaupungissa
08.05
Päijät-Hämeen UusiKunta ja Kuntaliiton Uusi Kunta 2017 -hanke
09.04
Näkökulma yliopistojen uudistamiseen
03.04
Keskitetty päivystys on haaste
25.03
Hyvän tilinpäätöksen jälkeen
09.03
Talven huippu
05.02
Elvytystä ja vyön kiristystä?
31.12
Onnellista Uutta Vuotta!
22.12
Tulevaisuuteen luottavaa Joulua!
15.12
Aluebarometrin olemus ja opetukset
21.11
Talousarvioesitys lähetettiin valtuustoon
28.10
Terveyskeskuspäivystyksen tulevat linjat Päijät-Hämeessä
24.10
Löysä niukkasbudjetti?
10.10
Kuntarakennekeskusteluja vaalien jälkeen?
19.09
Junalla lähelle ja kauas
17.09
Ranskalainen kulttuuripääkaupunki
11.09
Euroopan kulttuuripääkaupunkeja valitsemassa
08.09
Epävarmuutta ja elinkeinopolitiikkaa
07.08
Miksi keskustavisio?
05.08
Kesäloma ja vuosi työtä takana
23.06
UusiKunta -esiselvitys syntyi hyvässä hengessä
28.05
Uudella kunnalla ei ole vielä rajoja
16.05
Höyhenjarrutuskehys
25.04
Kariston palvelut kuntoon
23.04
Katse eteenPÄIN
09.04
Avaraa arkityötä
02.04
Hyvä Lahti!
04.03
Onko kuntalinja valittu?
27.02
Lahti Energia ja ympäristö
11.02
Ruotsinterveisiä
16.01
Onnellista Uutta Vuotta!
13.12
Piisako Pisa?
03.12
Ympärillemme katsomisen aika
22.11
Kulttuuripääkaupunkeja
14.11
Erään velan anatomia
05.11
Taidepanimo tehdään
31.10
Lahti Energian hinnat ja tuloutukset
29.10
Kuntarakenne mukaan kunta- ja palvelurakennekeskusteluun
25.10
Vakaata tulosta, tulevaisuuden haastetta
25.09
Miksi metropolia?
07.09
Logistiikkakeskus haaste maakunnalle
24.08
MASTONETiä ei unohdeta
23.08
Terveydenhuollon laatu ja kustannukset