Monitoimitalojen toinen Lahen D-asukaspaneelikysely on avattu!

29.06.2012 | Arkistoitu uutinen

Jalkarannan ja Liipolan monitoimitaloja suunnitellaan tulevien käyttäjien ja alueen asukkaiden kanssa. Tässä toisessa kyselyssä palaamme joihinkin edellisessä kyselyssä esille tulleisiin asioihin, kuten turvallisuuteen sekä keskitymme kirjastopalveluihin, mutta nostamme esille myös joitakin uusia asioita.

Kyselyn tarkoituksena on tuottaa tietoa tilojen käyttäjien toiveista ja tarpeista. Kyselyyn voi vastata, vaikka ei asuisi kummallakaan alueella. Vastaajien näkemykset ovat arvokkaita myös kaupunkitasoisen palvelusuunnittelun näkökulmasta.

Vastausaikaa on reilusti 30.8.2012 asti, jotta kaikki ehtivät vastata kesälomista huolimatta. Kyselyyn voi vastata
1) Sähköisesti: Liity Lahen D -asukaspaneeliin osoitteessa www.lahend.fi,  Suora kyselylinkki löytyy myös www.lahti.fi -sivustolta.
2) Paperikyselynä Jalkarannan ja Liipolan kirjastoissa.

Monitoimitalojen suunnittelun tärkeänä lähtökohtana on tilojen monikäyttöisyys, muunneltavuus sekä energiatehokkuus. Erilaisten käyttäjäryhmien toiveiden ja tarpeiden hahmottamiseksi kaupunki hyödyntää useita osallistumisen kanavia. Kesän jälkeen suunnittelua ja keskustelua jatketaan tilojen tulevien käyttäjien ja alueen asukkaiden kanssa. Lahen D -paneeli on mukana myös suunnittelun seuraavissa vaiheissa.

Taustaa
Lahden kaupunginvaltuusto hyväksyi 11.6.2012 sekä Jalkarannan että Liipolan monitoimitalojen hankesuunnitelmat. Hankesuunnitelmassa ratkaistaan tiloihin sijoitettavat perustoiminnat (koulu-, päiväkoti- ja kirjastopalvelut) sekä laajuus, (koko ja hinta). Hankesuunnitelmat asettavat tilojen reunaehdot, mutta käytännön toteutus voidaan tehdä erilaisilla tavoilla.

Ensimmäisen kyselyn tuloksista
Ensimmäiseen toukokuussa toteutettuun kyselyyn vastasi 115 Lahen D-paneelin jäsentä. Kyselyn tuloksia lyhyesti:
- Monitoimitaloihin toivottiin erityisesti nuorille sekä yhdistyksille soveltuvia kokoontumistiloja, suuria liikuntatiloja sekä sähköisiä palveluita
- Suurimpana haasteena vastaajat pitivät eri toimintojen yhteensovittamista suunnittelussa esim. tilan tarpeen näkökulmasta

Vastaajien ajatuksia monitoimitalojen suunnittelusta:
- "Monien toimien yhdistämisessä olisi ihanaa, että kulloinkin tilassa toimiva porukka voisi todella omia tilan itselleen tai tarpeelleen. Eli jos on bänditila, niin siellä voi soittaa kunnolla ja pitää oman bändin ikiomana sille varatut ajat niin ettei koko ajan tarvitsisi huomioida muita. Voisi olla myös 'synttäreitten järjestämistila', ei maksullinen mutta muuntuva erilaisiin juhliin, eli alueen iso juhlaolkkari."
- "Kun toimijoita on paljon, on vaarassa, että tilat ovat levottomat, erilaiset toiminnot häiritsevät toisiaan ja melutaso voi tulla liian korkeaksi. Siis sopivasti myös erillisyyttä ja mahdollisuutta häiriöttömään työskentelyyn vilkkaan yhteistoiminnan lisäksi."
- "Aikatulun nopeus huolestuttaa - tuleeko kaikki huomioitua,  rakennetaanko talo niin, että sitä ei heti korjata = laatu!"

Lisätietoja:
Taustaa ja ensimmäisen Lahen D-kyselyn koontitulokset löydät seuraavan polun ja  linkin takaa:
www.lahti.fi > Opiskelu ja kirjasto: Monitoimitalo >>

Monitoimitalojen toimintojen suunnittelusta / Sivistystoimiala
Marianne Heikkilä, Liipolan monitoimitalon käyttäjäryhmien puheenjohtaja, rehtori,
puh. 050 383 6511

Hankesuunnitelmasta ja hankkeen etenemisestä / Lahden tilakeskus
rakennuttajapäällikkö Leena Pirttilä, puh. 050 65861

Lahen D -asukaspaneelista
Kaisa Savolainen, tuotekehitysasiantuntija, Lahden tiede- ja yrityspuisto, puh. 040 579 5222

Kirjastossa toteutettavasta vastaavasta asukaskyselystä
Suvi Haikola, vastaava kirjastonhoitaja, Liipolan kirjasto, puh. 03 812 5405





Takaisin | Tulosta sivu

Share