Mitä mieltä Meidän Aleksista? - Asukkaiden kantoja kerätään pitkin kesää

27.06.2012 | Arkistoitu uutinen

Aleksin ja torialueen kehittämisestä kerätään asukkaiden mielipiteitä torin Green Guide -pisteessä  koko kesän ajan. Erityisen ahkerasti Green Guide oppaat kyselevät asukkaiden kantoja markkinapäivinä, jolloin Aleksi on suljettu henkilöautoliikenteeltä.

Lisäksi elo- ja syyskuun markkinoille on tulossa kysy asiantuntijalta -tempauksia Green Guide -kojulle. Muutaman tunnin ajan kuka tahansa torilla kävijä voi keskustella, kysellä ja saada tietoa keskustan suunnitelmista ja vaikutuksista suoraan asiantuntijalta. 

Asukkaiden kootut mielipiteet ovat tarpeen, kun alueen suunnittelua viedään eteenpäin. Vuorovaikutuksella varmistetaan, että Meidän Aleksin toteutus palvelee mahdollisimman hyvin kaupunkilaisten toiveita. Tavoitteena on entistäkin viihtyisämpi, eloisampi, kävelijöiden ja pyöräilijöiden liikkumista sujuvoittava keskusta-alue.

Green Guide neuvontapiste on avoinna syyskuun loppuun maanantaista perjantaihin klo 10-15 sekä lauantaisin klo 9-14.

Meidän Aleksi myös netissä

Meidän Aleksi-hankkeesta on koottu kaupungin sivuille perustietopaketti, jossa kerrotaan hankkeen etenemisestä. 

Meidän Aleksin kansalaisideointi on osa Lahden muotoiluvuoden ohjelmaa.

Lue lisää Meidän Aleksista





Takaisin | Tulosta sivu

Share