Väestönmuutokset vuonna 2011
18.06.2012 |
Arkistoitu uutinen
Lahti on Suomen kahdeksanneksi suurin kaupunki, jonka väkiluku oli vuoden 2011 lopussa 102 308. Vuoden aikana väkiluku kasvoi 720 henkilöllä eli 0,7 %.
Viimeisen viiden aikana väestönkasvu on ollut voimakkainta sitten 1970-luvun alun. Suomen kymmeneen suurimpaan kaupunkiin verrattuna väkiluvun kehitys on kuitenkin ollut suhteellisen hidasta.
Lahden väestön kasvu perustuu suurimmaksi osaksi muista kunnista saatuun muuttovoittoon. Vuonna maassamuuton merkitys kaupungin väkiluvun kasvulle oli 59 % (+ 422 henkilöä). Suurista kaupungeista Lahden lisäksi ainoastaan Tampereen muista kunnista saama muuttovoitto lisäsi niiden väkilukua enemmän kuin syntyneiden enemmyys tai siirtolaisuus.
Lahden väestönkasvusta 41 % selittyi siirtolaisuudella (+ 293 henkilöä), mikä on suurten kaupunkien keskitasoa. Siirtolaisuus oli tärkein syy väestönkasvuun Helsingissä, Turussa ja Kuopiossa.
Lahdessa oli kuolleita 21 enemmän kuin syntyneitä, mikä osaltaan hidasti väestönkasvua. Vertailukaupungeista ainoastaan Kouvolassa syntyneiden enemmyys oli alhaisempi kuin Lahdessa. Luonnollinen väestönlisäys vaikutti muuttoliikettä enemmän Jyväskylän, Oulun, Vantaan ja Espoon väestönlisäykseen.
Väkiluvun kasvusta huolimatta työikäisten 25–64 -vuotiaiden määrä laski 324 henkilöllä. Väestöstä 14 % oli lapsia, 13 % nuoria 15-24 -vuotiaita, 53 % 25-64 -vuotiaita ja 20 % yli 65-vuotiaita. 100 työikäistä kohti oli 52 vanhusta tai lasta. Korkea väestöllinen huoltosuhdeluku selittyy iäkkäiden asukkaiden suurella osuudella. Vertailukaupungeista ainoastaan Kouvolassa huoltosuhde oli korkeampi kuin Lahdessa.
Lahden omassa tavoitteellisessa väestöennusteessa kasvu perustuu vahvana säilyvään muuttovoittoon. Väkiluvun arvioidaan kasvavan noin 0,7 prosentin vuosivauhtia. Ennusteen mukaan kaupungin väkiluku olisi 105 000 vuonna 2015 ja 110 000 vuonna 2022.
Kaupungin oman väestöennusteen mukaan ikäihmisten määrä lisääntyy voimakkaasti ja vuonna 2025 joka neljännen lahtelaisen odotetaan olevan yli 65-vuotias. Tällöin eläkeikäisiä olisi yli 8 000 enemmän kuin tällä hetkellä. Myös työikäisten määrän ennustetaan kasvavan, mutta vain noin 1 000 henkilöllä. Nuorten 15-24 -vuotiaiden määrä ennustetaan pienenevän vajaalla 1 000 henkilöllä. Demografinen huoltosuhteen arvioidaan nousevan nykyisestä 52:stä 68:een vuoteen 2025 mennessä. Tällöin sataa 15–64 -vuotiasta asukasta kohti olisi 25 alle 15-vuotiasta ja 43 yli 65-vuotiasta asukasta.
Väestönmuutokset vuonna 2011 -raportti
Lisätietoja:
tutkija Irja Henriksson
irja.henriksson(at)lahti.fi
p. 050 398 5148
Takaisin |
Tulosta sivu