Suomalainen muotoiluosaaminen vahvistuu Lahdessa

22.12.2009 | Arkistoitu uutinen

Huippunimet Eero Miettinen ja Peter Kelly Aalto-yliopiston uusien muotoiluprofessuurien hoitajiksi

Suomalainen teollisen muotoilun tutkimus ja opetus vahvistuu vuoden alussa merkittävästi, kun Aalto-yliopiston Taideteolliseen korkeakouluun perustetaan kaksi uutta muotoilun professuuria. Professuurit lahjoitti Aalto-yliopistolle Lahden kaupunki yhteistyössä Lahden alueen liike-elämän, Suomen Muotoilusäätiön ja Päijät-Hämeen liiton kanssa.

Professuurien taustalla on Lahden alueen ja sen yrityselämän sekä Aalto-yliopiston yhteinen tavoite kehittää suomalaista teollisen muotoilun osaamista erityisesti Lahden alueella ja koko metropolialueella. Professorien työpanoksesta merkittävä osa suuntautuu Lahden alueelle, ja he tulevat työskentelemään Lahden ammattikorkeakoulun taide- ja muotoiluinstituutin yhteydessä. Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirran johtama delegaatio luovutti tänään lahjakirjan Taideteollisen korkeakoulun rehtori Helena Hyvöselle. 

Professuurien hoitajiksi kaksi kansainvälisesti arvostettua muotoilun huippuasiantuntijaa
Professorit valitaan vuoden 2010 aikana avoimella haulla, mutta tehtäviin on nimetty väliaikaiset hoitajat, jotka aloittavat työnsä jo vuoden alussa. Professuurien hoitajiksi on valittu kaksi kansainvälisesti arvostettua muotoilun huippuasiantuntijaa: Eero Miettinen ja Peter Kelly. Eero Miettinen on tunnettu ennen kaikkea Nokian aiempana muotoilujohtajana, ja hän on yksi maamme unnetuimmista teollisen muotoilun asiantuntijoista. Peter Kellyllä on vahva tausta yrityselämästä, ja tällä hetkellä hän toimii muun muassa Teknillisen korkeakoulun, Helsingin kauppakorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun yhteisen Helsinki School of Creative Entrepreneurship -yksikön (HSCE) johtajana. 

Professuurit ovat huomattava vahvistus koko suomalaiselle muotoilun yliopistotasoiselle opetukselle ja tutkimukselle. Ne ahvistavat merkittävästi vuoden alussa toimintansa aloittavan Aalto-yliopiston ja siihen kuuluvan Taideteollisen korkeakoulun eskeistä tutkimus- ja opetusalaa, muotoilua, ja erityisesti sen yhteyksiä elinkeinoelämään. Professuurien alat tukevat koko Aalto-liopiston keskeistä tavoitetta tekniikan, talouden ja muotoilun välisestä yhteydestä.

Lahden alueelle askel kohti Suomen kiinnostavimmaksi teollisen muotoilun keskittymäksi
Professuurit tukevat juuri perustetun Suomen Muotoilusäätiön toimintaa ja alueen elinkeinoelämän edellytyksiä hyödyntää tehokkaasti muotoilua. Professuurien myötä Lahden alueen ja Aalto-yliopiston väliselle yhteistyölle tarjoutuu aivan uusia mahdollisuuksia muun muassa Lahdessa toteutettavien uusien, korkeakoulurajat ylittävien opintokokonaisuuksien sekä yhdessä yritysten kanssa toteutettavien tuotekehityshankkeiden kautta. Erityisesti uusien professorien myötä syntyy mahdollisuuksia Aalto-yliopiston ja Lahden ammattikorkeakoulun jo ennestään hyvän yhteistyön tiivistämiseen.

Professuurien rahoitus kanavoidaan Aalto-yliopistolle Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy:n kautta. Tiede- ja yrityspuiston päätehtävänä on Lahden alueen yritysten kasvun ja innovaatiotoiminnan tukeminen, ja se on parhaillaan vahvistamassa muotoiluun liittyvää asiantuntemustaan.

Lahden alueella vahva pohja teollisen muotoilun hyödyntämisessä
Lahden kaupungilla on vahva kansallinen asema muotoiluosaamisen kentällä. Lahden alueen kilpailukyky- ja einkeinostrategiassa muotoilu on nimetty yhdeksi Lahden alueen kolmesta osaamisen kärjestä. Alue tunnistetaan yhdeksi Suomen merkittävimmistä muotoiluosaamisen keskittymistä ja tehokkaimmista teollisen muotoilun hyödyntäjistä. Useat Lahden alueella menestyvät teolliset yritykset ovat ottaneet muotoilun keskeiseksi kilpailutekijäkseen. Muotoilun korkeakouluosaamisen kärkeä alueella on jo pitkään edustanut Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutti. Aalto yliopiston muotoiluprofessuurien sijoittuminen Lahteen vahvistaa Lahden alueen erityisosaamista entisestään.
Muotoiluinstituutin oppilastöitä esillä oppilaitoksen aluassa joulukuussa 2009.
Lahden Muotoiluinstituutin oppilastöitä esillä oppilaitoksen aulassa joulukuussa 2009.

Lue myös:
Maailman designpääkaupunki 2012 tekee muotoilusta osan elämää





Takaisin | Tulosta sivu

Share