Designpääkaupungissa taiteilija ja luonto kohtaavat muotoilijoina
28.06.2012 |
Arkistoitu uutinen
Lahtelainen valokuvaaja Juha Tanhua tulkitsee Lanu puiston veistoksia ajan kulussa ja kesäyön valossa. Tanhua kuvasi elokuussa 2011 kaikki Lanu puiston veistokset Lahden Kariniemessä. Pitkään lehtikuvaajana toiminut Juha Tanhua tallensi ensimmäisen kerran veistokset yli 20 vuotta sitten, jolloin professori Olavi Lanu vielä työsti viimeisiä puistoon tulevia patsaita.
Lanun puistossa -näyttely on esillä Sibeliustalon Puusepän Verstaassa.
Myös teollinen muotoilu
esillä Sibeliustalossa
Metsähalliin Suomen muotoilusäätiö on koonnut Lahti Design -näyttelyn yhteistyössä kymmenen päijäthämäläisyrityksen kanssa. Näyttelyssä lahtelainen teollisuustuotanto on esillä näyttelyrakenteesta vieraille tarjolla olevaan ruisleipään. Metsähallissa voi tutustua myös tulevaisuuden suunnittelijoiden, Lahden Muotoiluinstituutin opiskelijoiden töihin.
Sibeliustalon näyttelyt ovat avoinna 29.6.-27.7. maanantaista perjantaihin klo 10-16. Lahden Sibeliustalo, Ankkurikatu 7. Designpääkaupunkivuoden oheisohjelmaan Lahdessa kuuluviin näyttelyihin on vapaa pääsy.
Takaisin |
Tulosta sivu