Lahti Aqua Oy laajentaa yhteistyötään Orimattilaan, Nastolaan ja Kärkölään

01.09.2010 | Arkistoitu uutinen

Lahti Aqua oyYhtiö ja kunnat ovat päättäneet vesihuoltoverkostojen johtokartta- ja kunnossapitojärjestelmän toteuttamisesta kuntiin. Lahti Aqua Oy laajentaa käytössä olevan ja hallinnoiman johtokartta- ja kunnossapitojärjestelmän seudulliseksi tämän ja ensi vuoden aikana. Hanke on merkittävä seudullisen vesihuollon kehittämisen kannalta.

Seudullinen järjestelmä otettiin Hollolassa käyttöön jo vuonna 2008 ja nyt mukaan tulevat Orimattila, Nastola ja Kärkölä. Tuloksena on viiden kunnan alueella yhtenäinen toiminta-alusta vesihuoltoverkostojen hallinnassa. Kunnat saavat käyttöönsä vastaavan tasoisen järjestelmän, jota Lahti Aqua Oy on ollut kehittämässä yhteistyössä järjestelmätoimittaja Tekla Oyj:n asiakkaana yli 10 vuoden ajan.

Järjestelmän avulla kuntien vesihuoltoverkostojen tiedot pysyvät jatkuvasti ajan tasalla ja helposti sähköisesti saatavilla. Tämä auttaa kuntien vesihuoltoverkostojen suunnittelua, toiminnan valvontaa ja ylläpitotöitä sekä tehostaa toimintaa. Kunnilla on hallussaan merkittävä omaisuus vesihuoltoverkoissa, joiden korvausinvestointitarve kasvaa tulevaisuudessa. Tämän omaisuuden hallinta ja investointien oikea kohdistaminen edellyttää oikeaa ja tarkkaa tietoja verkoston osien sijainnista, ominaisuuksista ja kunnosta. Kunnille toteutuva järjestely on edullisin, koska investointikustannukset ovat murto-osa siitä mitä vastaavan tasoinen järjestelmä maksaisi kuntakohtaisesti toteutettuna. Lahti Aqua Oy:llä on vastuullaan noin 2000 km:n verkosto. Sopimuksen tehneiden kuntien vesihuoltoverkoston yhteispituus on noin 1000 km. 


Lisätietoja:

Lahti Aqua Oy,
toimitusjohtaja Martti Lipponen
puh. (03) 851 5912





Takaisin | Tulosta sivu

Share