Hämeen vaalipiirin kansanedustajat vierailivat Lahdessa
13.08.2012 |
Arkistoitu uutinen
Kansanedustajat Kalle Jokinen, Sanni Grahn-Laasonen, Sirkka-Liisa Anttila ja Johannes Koskinen osallistuivat Lahden kaupungin johtoryhmän ja vaalipiirin kansanedustajien tapaamiseen. Yhteistapaamisessa keskusteltiin muun muassa valtion ja Lahden kaupunkiseudun välillä valmisteltavasta kasvusopimuksesta ja kaupungin ehdotuksesta tulla nimetyksi äkillisen rakennemuutoksen alueeksi.
Asialistalta löytyivät myös Hennalan varuskunnan lakkauttamiseen liittyvät jatkotoimet ja Lahden eteläisen kehätien tiesuunnitelman teon käynnistäminen sekä vuoden 2017 hiihdon MM-kisat.
- Keskustelu kansanedustajien kanssa oli hyvähenkistä. Kansanedustajat antoivat tukensa Lahden pyrkimyksille alueen kehittämiseksi. Keskustelussa käsiteltiin laajasti Lahden kaupungin näkymiä ja suunnitelmia kaupungin palveluiden ja toimintojen kehittämiseksi, kertoo kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta.
Takaisin |
Tulosta sivu