PALVELUSETELI
PALVELUSETELI HENKILÖKOHTAISEN AVUN TILAPÄISJÄRJESTELYISSÄ 1.2.2011 ALKAEN
Palveluseteliä käytetään vammaispalvelun henkilökohtaisessa avussa silloin kuin vakinainen henkilökohtainen avustaja on estynyt työtään tekemästä.
Palvelusetelin myöntäminen
Palveluseteli on kaupungin sosiaali- ja terveystoimen asiakkaalleen myöntämä sitoumus maksaa hyväksymänsä palveluntuottajan tuottamasta palvelusta ennalta määrätty kustannus (palvelusetelin arvo). Viranhaltija tekee päätöksen setelin myöntämisestä ja antaa päätöksen asiakkaalle. Päätöksessä määritellään mitä palveluja seteli kattaa ja kuinka kauan se on voimassa. Vammaispalvelujen palveluseteli on tarkoitettu saman sisältöiseen ja laajuiseen henkilökohtaiseen apuun kuin kunnallinen henkilökohtainen apu.
Palveluseteli on vaihtoehto kunnan itse tuottamalle tai ostamalle palvelulle. Palvelusetelillä järjestettävä palvelu vastaa sisällöltään kaupungin omaa palvelua. Palveluseteli on asiakkaalle vaihtoehto, josta on oikeus kieltäytyä.
Kaupunki hyväksyy palveluntuottajat, joiden palveluihin palveluseteliä voi käyttää. Hyväksytyistä palveluntuottajista saa tiedon setelin myöntävältä viranhaltijalta tai PalveluSantrasta. PalveluSantran verkkosivuilla on luettelo hyväksytyistä palveluntuottajista.
Asiakas ostaa palvelun
Asiakas valitsee kaupungin hyväksymistä palveluntuottajista sen palveluntuottajan, jolta hän haluaa ostaa palvelun. Kaupunki korvaa palveluntuottajalle 24 €/h. Palveluntuottaja laskuttaa kaupunkia antamastaan palvelusta palvelusetelin arvoon saakka kuukausittain.
Asiakas ja palveluntuottaja sopivat tuotettavan palvelun yksityiskohdista yleensä kirjallisesti. Palvelusetelillä korvattavassa palvelussa lähtökohtana on palvelusetelipäätöksessä määritelty käyttötarkoitus ja palvelun määrä. Asiakas voi halutessaan hankkia palveluntuottajalta omarahoitteisia lisäpalveluja, joita palveluseteli ei kata. Myös ne on hyvä kirjata asiakkaan ja palveluntuottajan väliseen sopimukseen niin, että myös asiakkaan kustannusvastuu ilmenee sopimuksesta.
Palveluseteli on henkilökohtainen, eikä sitä voi vaihtaa rahaksi eikä palveluseteliä voi käyttää muuhun kuin myöntämispäätöksessä määriteltyyn tarkoitukseen.
Palvelusetelillä tuotetusta palvelusta ei voi saada kotitalousvähennystä. Palvelu on arvonlisäverotonta.
Asiakkaan asema palveluseteliä käytettäessä
Asiakasta koskevat sosiaalihuollon asiakaslain ja potilaslain mukaiset oikeudet. Jos asiakas on palvelusetelillä hankittavaan palveluun tyytymätön, hän voi tehdä muistutuksen sosiaali- ja terveystoimelle ja palveluntuottajalle. Hän voi myös vaihtaa palveluntuottajaa. Palveluun liittyvistä epäkohdista hän voi olla myös yhteydessä sosiaali- tai potilasasiamieheen ja/tai tehdä kantelun valvontaviranomaisille kuten aluehallintoviranomaisille (AVI).
Asiakkaan ja palveluntuottajan välistä sopimussuhdetta koskevat kuluttaja- ja sopimusoikeuden säännökset ja oikeusperiaatteet. Erimielisyys voidaan saattaa kuluttajariitalautakunnan käsiteltäväksi. Myös muut kuluttajaviranomaiset kuten kuluttajavirasto, kuluttaja-asiamies ja kuluttajaneuvonta ovat tältä osin toimivaltaisia.
Palveluntuottaja tuottaa palvelun
Palveluntuottajan tulee olla Lahden kaupungin hyväksymä ja palvelun tulee täyttää ne vaatimukset, jotka hyväksymiskriteereissä on asetettu. Palveluntuottaja on hakiessaan palvelusetelituottajaksi sitoutunut myös noudattamaan kaupungin antamia ohjeita.
Hakemuslomakkeet palveluntuottajaksi ja palveluntuottajan ohjeet ovat palvelukohtaisia ja löytyvät Lahden kaupungin verkkosivuilta kohdasta lomakkeet, vammaisuus.
Palveluseteli henkilökohtaisen avun sijaisjärjestelyissä 1.2.2011 lukien
Palveluseteli myönnetään vammaispalveluasiakkaalle, jolle asiakkaan kanssa yhteistyössä laaditun palvelusuunnitelman mukaan on tehty vammaispalvelun viranhaltijan päätös palvelusetelin myöntämisestä henkilökohtaisen avun sijaisjärjestelyihin. Ensimmäinen palvelusetelipäätös tehdään 3 – 6 kk:n ajaksi ja jatkopäätös enintään vuodeksi. Palvelutarpeen muuttuessa työntekijä tekee uuden arviointikäynnin ja tarvittaessa tehdään uusi päätös. Asiakkaalla on oikeus koska tahansa siirtyä takaisin kunnallisten sijaisjärjestelyjen piiriin, mutta siitä pitää ilmoittaa alueen vammaispalvelutyöntekijälle.
Palvelutarpeen arvioi kaupungin alueen vammaispalvelun työntekijä. Palvelun määrä ja sisältö määritellään asiakaskohtaisessa palvelusetelin myöntämispäätöksessä ja siihen liitetyssä palvelusuunnitelmassa.
Palvelusetelin arvo on 24 €/tunti, jonka Lahden kaupunki maksaa palveluntuottajalle.
Palveluntuottajalla on oikeus laskuttaa yhdeltä käyntikerralta aina vähintään puolen tunnin aika.
Palveluntuottajat
Palveluntuottajaksi voi hakea jatkuvana hakuna. Lisätietoja saa PalveluSantrasta ja sosiaalipäällikkö Milja Louhelalta, puh. (03) 818 3248.
Palvelun tuottajat
Takaisin |
Tulosta sivu