Liikennemeluselvitys
Lahden kaupunginvaltuuston 25.2.2002 (§39) hyväksymässä ympäristöpolitiikassa yhtenä päämääränä on ympäristön terveydellisen laadun ja viihtyisyyden parantaminen. Ympäristöpäämäärän yhtenä seurantakriteerinä on melualueilla asuvien kaupunkilaisten määrä. Liikennealueilla asuvien määrää voidaan suunnitelmallisesti pyrkiä vähentämään mm. kaupungin meluntorjuntaohjelman avulla.
Lahdessa on vuonna 2010 tehty liikennemeluselvitys keskustan ulkopuolisille alueille. Selvityksen perusteella pitäisi melusuojauksia tehdä yli viiteenkymmeneen kohteeseen. Toimenpidekartat löytyvät oheisesta linkistä.
Liikennemeluselvitys 2010
Vuonna 2011 käynnistettiin Lahdessa EU-meludirektiivin yli 100 000 asukkaan kaupungeilta edellyttämä meluselvitystyö. Työssä selvitetään melun leviäminen niillä kaupungin teillä ja kaduilla, joiden liikennemäärä on yli kolme miljoonaa ajoneuvoa vuorokaudessa ja radoilla joilla on yli 30 000 junavuoroa vuodessa. Selvitys tehdään yhteistyössä Liikenneviraston kanssa. Meluselvityksen on oltava valmiina kesäkuussa 2012.
EU-meluselvitys 2012
Takaisin |
Tulosta sivu