Radonturvallinen rakentaminen

 

Mitä radon on?

Radon on näkymätön, hajuton ja mauton radioaktiivinen jalokaasu. Sitä ei voi mitenkään aistia ja havaitaan vain erikoismittareilla. Radonia syntyy jatkuvasti maankamarassa ja kaikessa kiviaineksessa. Koska se on kaasu, se pääsee helposti liikkumaan maanperän huokosissa ja nousemaan myös rakennuksiin. Radonin arvioidaan aiheuttavan noin 200 keuhkosyöpää vuodessa.

Uudisrakennukset

Rakenna radonturvallisesti

  • tuulettuva alapohja on radonturvallinen ratkaisu
  • estä ilman pääsy maaperästä sisätiloihin
  • rakenna maanvaraisen laatan perustus tiiviiksi
  • asenna radonputkisto
  • tee tarkistusmittaus

Rakennuslupaehto

Kaikkiin myönnettyihin rakennuslupiin, jotka koskevat sellaisia tiloja, joissa asutaan, oleskellaan tai työskennellään, liittyy lupaehto: Rakennuspaikka sijaitsee sellaisella alueella, jonka läheisyydessä kaupunki on suorittanut radonpitoisuusmittauksia. Tuloksissa on esiintynyt ohjearvot ylittäviä pitoisuuksia, minkä vuoksi rakentajaa kehotetaan ottamaan tämä huomioon  rakennuksen erityissuunnitelmissa.

Ohjeita radonturvalliseen rakentamiseen ja suunnitteluun

Ohjeita saa myös rakennusvalvonnan valvontainsinööreiltä.

 

 

 

 



Takaisin | Tulosta sivu