Asuminen ja ympäristö > Kadut ja liikenne > Vastauksia usein esitettyihin kysymyksiin

Vastauksia usein esitettyihin kysymyksiin

SIVUA MUOKATAAN

 

Auraus

Miksi aura ei käy meidän kadullamme samalla kun se auraa alueemme pääkadun? Nämä alueen muut kadut se tulee auraamaan vasta tuntien kuluttua eri käynnillä. Kaupungin katuverkko on jaettu kolmeen kunnossapitoluokkaan. Tonttikadut kuuluvat kolmanteen kunnossapitoluokkaan, joiden auraus hoidetaan viimeiseksi. Järjestelyllä pyritään siihen, että kaikilla olisi mahdollisimman nopeasti lyhyt matka kotoaan hyvin hoidetulle pääväylälle. 
Katso sivua Kunnossapitoluokitukset.

Miksi se auraaja ei voi avata meidän tonttiliittymääkin vaan jättää aurausvallin liittymän tukkeeksi? Lumen siirtymistä liittymiin pyritään mahdollisuuksien mukaan välttämään, mutta kunnossa- ja puhtaanapitolain mukaan tonttiliittymän avaaminen kuuluu kiinteistön haltijan velvollisuuksiin.

Miksi meidän puolelle katua aurataan aina enemmän lunta kun vastakkaiselle puolelle? Aurauksessa pyritään huomioimaan asukkaiden tasapuolinen kohtelu tässäkin suhteessa. Joissain tapauksissa kadun leveys ja liikenteelliset olosuhteet aiheuttavat kuitenkin sen, että lunta kertyy jokaisella aurauskerralla epätasaisesti kadun reunoille.

Voinko kolata lumet pihaltani kadun vastakkaiseen reunaan? Lumen siirto tontilta muualle kuin merkitylle lumenvastaanottopaikalle on kielletty.


Hidasteet ja nopeusrajoitukset

Nopeusrajoitusta kadullamme pitäisi muuttaa. 
Katso sivua Liikennejärjestelyt ja liikennemerkit.

Miten voin tehdä esityksen nopeusrajoituksen pudottamiseksi, kun kadulla ajetaan liian kovaa? Yleensä ensin mitataan ajonopeuksia ja lasketaan liikennettä. 
Lisätietoja ja yhteystiedot löytyvät liikenneturvallisuussivulta.

Miten saisimme kotikadullemme hidastetöyssyt ja läpiajokiellon? Kun on pientaloalueesta kysymys, on töyssyaloitteen takana oltavava suurimman osan tonttikadun varren asukkaista. Aloitteen liitteeksi tarvitaan nimilista, josta selviää myös jokaisen allekirjoittajan osoitetieto. Yleensä ensin kadulla mitataan ajonopeuksia ja lasketaan liikennettä. 
Lisätietoja ja yhteystiedot löytyvät liikenneturvallisuussivulta.


Kadunhoito

Miksei missään ole hiekanmuruakaan ? Liukkautta torjutaan hiekoittamalla risteys- ja mäkipaikkoja heti kun vaarallista liukkautta ilmenee. Tasaisia tonttikatuja hiekoitetaan vain erittäin liukkailla keleillä kunnossapitoluokituksen mukaisessa järjestyksessä. 
Katso sivua Kunnossapito

Mitä varten tätä jalkakäytävää ei voi hiekoittaa vain toiselta reunalta niin että pulkan/potkukelkan kanssakin pääsisi kulkemaan? Hiekoituksessa pyritään jättämään jalkakäytävän reunaan hiekasta vapaa alue. Työtä tehdään kuitenkin liikenteen seassa, joten hiekoittaja joutuu usein väistämään väylällä kulkijoita, jolloin myös hiekoituksesta tulee mutkittelevaa.

Työmatkallani on jalkakäytäväosuus jota hoidetaan erittäin huonosti. Miksi tätä asiaa ei saada kuntoon?Jalkakäytävän talvikunnossapito kuuluu siihen rajoittuvalle kiinteistölle. Lahdessa omakotialueiden jalkakäytävät on kuitenkin otettu kaupungin hoitovastuulle kaupunginvaltuuston päätöksellä. Myös suuri osa muista kiinteistöistä on tilannut työn Lahden seudun kuntatekniikalta. Mikäli jonkin jalkakäytäväosuuden hoitotaso poikkeaa selvästi yleisestä tasosta, syynä on todennäköisesti se, että kiinteistö hoitaa itse jalkakäytäväosuutensa. 
Katso sivua Kunnossapito.

Miksi ei tätä roskakoria ole tyhjennetty koko kesän aikana? Roskakorin tyhjennys kuuluu sille, jonka puhtaanapitoalueella roskakori sijaitsee. Kaupunki tyhjentää vastuullaan olevat roskakorit keskusta-alueella päivittäin ja reuna-alueilla noin kahden viikon välein. Kaupunki vastaa myös kiinteistöjen tyhjennysvastuulla olevien roskakorien korjauksesta. Katso sivua Kunnossapito.

Miksi kaupunki ei hoida katujen nurmikkoalueita? Kustannussyistä katujen viherkaistat niitetään neljä kertaa kesässä ja kadun ulkoluiskista nurmikkoa ei niitetä lainkaan.


Katuvalot

Miksi meidän kohdalta sammuu katuvalo yön ajaksi? Keskusta-alueen ulkopuolella on puolivalaistus klo 22.00 – 06.00 Järjestelyllä säästetään energiakustannuksia. 
Katso sivua katuvalaistus.

Kaupunki ei saa käyttää puolivalaistusta koska pihalla/taloyhtiön parkkialueella ei näe liikkua ja ilkivalta lisääntyy kun katuvalaistus sammutetaan. Katuvalaistuksen ei ole tarkoituskaan valaista pihoja vaan niiden valaiseminen on kiinteistöjen vastuulla.

Voisiko sammutettavia lamppuja vuorotella niin, että meidän kohdalla oleva lamppu ei aina olisi se joka sammutetaan? Teknisesti ei ole mahdollista sammuttaa lamppuja vuorotellen eri pylväistä.

Meidän kohdalla on ollut sammunut lamppu jo useita kuukausia, miksi sitä ei käydä vaihtamassa useista pyynnöistä huolimatta? Lamppujen huolto tehdään kolme kertaa vuodessa. Yksittäisiä lamppuja ei vaihdeta huoltojen välillä. 
Katso sivua katuvalaistus


Liittymät ja risteykset

Risteykseen pitäisi saada väistämisvelvollisuutta osoittava kärkikolmio tai stop-merkki. 
Katso sivua Liikennejärjestelyt ja liikennemerkit

Kuka rakentaa liittymän tai ajotien kadulta tontilleni? Vastaus löytyy suoraan maankäyttö- ja rakennuslaista: Kiinteistön omistaja tai haltija vastaa kustannuksellaan tonttiliittymän rakentamisesta rakennetun kadun ajoradan reunasta kiinteistölleen. Jos kiinteistölle rakennetaan, ennen kuin sitä palveleva katu on rakennettu, kiinteistön omistajan tai haltijan on kustannuksellaan järjestettävä tontille ajokuntoinen pääsytie. Kunta on velvollinen korvauksetta sallimaan käytettävissään olevan soveltuvan katualueen käyttämisen pääsytien rakentamiseen

Asemakaavassa on tontin kohdalla liittymäkielto, mutta liittymän kadulta tontille saisi luontevimmin kieltoalueen kohdalta. Onko se mahdollista? Liikennesuunnittelija voi rakennusluvan yhteydessä tapauskohtaisesti myöntää asemakaavasta poikkeavan liittymäluvan kaupungin kaduilla, jos olosuhteet sen sallivat. Liittymän paikka merkitään rakennuslupa-asiakirjoihin. 
Ota yhteyttä yleissuunnitteluun.

Miksi risteyksiä ei voida tehdä ilman reunakiveä, ettei pyörällä ajaessa tarvitsisi aina pysähtyä katua ylittäessään? Risteysten nykyinen rakentamistapa on yhdessä eri vammaisjärjestöjen kanssa neuvoteltu kompromissi. Mm. opaskoira erottaa jalkakäytävän ja ajoradan välisen eron vain reunakivestä.


Pysäköinti

Pysäköintipaikkoja pitäisi saada lisää kadun varteen. 
Katso sivua Liikennejärjestelyt ja liikennemerkit

Kadun varressa olevat pitkittäispaikat pitäisi muuttaa vinopaikoiksi
Katso sivua Liikennejärjestelyt ja liikennemerkit

Pitääkö pysäköintikiekkoa käyttää aina? Kiekkopaikalla on aina käytettävä pysäköintikiekkoa, jos liikennemerkki niin osoittaa. Poikkeuksena ovat kaupungin asukas- tai yleispysäköintikortin käyttäjät. Lue lisää asukas- ja yrityspysäköintisivulta. Muut pysäköintikortit eivä oikeuta pysäköintikiekon käyttämättä jättamiseen.

Saako uimarannalla pysäköidä mihin vain? Moottorikäyttöisellä ajoneuvolla ei saa liikkua eikä sitä saa pysäyttää tai pysäköidä maastossa maa-alueella ilman maan omistajan tai haltijan lupaa. Vastaus kysymykseen on siis Ei saa. Sama koskee puistoalueita.

 

 

 

 



Takaisin | Tulosta sivu