Internet karttapalvelu

Lahden kaupungin nykyinen Internet karttapalvelu on ollut toiminnassa vuodesta 2002 ja koko
toimintansa ajan se on ollut yksi suosituimmista Lahden kaupungin www-palveluista. Sen
ylläpidosta vastaa Lahden Teknisen ja ympäristötoimialan maankäyttö.

Palvelu on avattavissa osoitteesta http://kartta.lahti.fi.  Sen avulla löytyy karttojen lisäksi paljon erilaisia kaupungin tarjoamia palveluja. Palvelusta löytyy osoite- ja nimistöhaun lisäksi palvelu– ja kohdehakumahdollisuus, josta voi hakea esim. koulut, kirjastot, päiväkodit, liikuntapaikat, kulttuuritarjonta, sosiaali- ja terveyspalvelut.
Aluehaku toiminnallisuuksilla voi hakea sosiaali- terveys- ja koulutuspalvelualueita sekä yleisten alueiden hoitovastuualueita. Aluehakuja vastaavat aluerajaukset on nähtävänä Palvelukartta karttanäkymässä.
Yritystonttien haku- toiminnoilla on mahdollista hakea yritystonttialueita ja yritystontteja ja niistä voi kysellä tarkempia tietoja.
Lisäksi jatkuvasti muuttuvina kohteina palvelussa on kaupungin luovutettavana olevat omakotitontit ja asemakaavoituksen kohteet.


 

 

Palvelu koostuu erilaisista karttanäkymistä, joista kullakin on erilaisia karttatasoja. Karttatasojen
valintapainikkeet sijaitsevat sivuikkunassa "Kartta"- otsikon alla. Painikkeen avulla tasot voidaan asettaa näkyviksi ja myös sammuttaa. 

Käytössä olevat karttanäkymät:

Opaskartta on karttapalvelun peruskarttanäkynä, jonka karttatasoina on tällä hetkellä bussireitit, pyöräilyreitit ja Lahden eteläisen ohikulkutien suunniteltu linjaus sekä Mastonet langattoman tukiasemaverkon tukiasemat 

Palvelukartta karttanäkymään on liitetty karttatasoina kaupungin alueellisten palvelujen aluejakoja.

Kaavoitus on kaupungin asemakaavoitukseen liittyvä karttanäkymä, jonka karttatasoina on
kaavoituskatsauksen mukaiset kaavoituskohteet ja tutkittavana olevat kaavoituskohteet sekä
vireillä olevat asemakaavat. Erityisesti tähän teemaan
liittyvät tarkennetun haun hakukohteet ovat nimeltään "Asemakaavaehdotus vireillä".

Lahden yleiskaavoitus on kaupungin yleiskaavoitukseen liittyvä karttanäkymä, jonka avulla voi tarkastella Lahden yleiskaavaa ja yleiskaavamääräyksiä sekä osayleiskaavoja määräyksiä ja osayleiskaavarajauksia. ”Osayleiskaava-alue” on tähän teemaan liittyvä tarkennetun haun hakuluokka 

Lahden tonttitarjonta on kaupungin tonttitarjontaan liittyvä karttanäkymä, jonka korostettavana
karttatasona on ”Kaupungin omakotitontit” ja ”Ajantasa-asemakaava”, joka näkyy vain alemmilla karttatasoilla. Tähän teemaan liittyvä hakuluokka on nimeltään "Kaupungin omakotitontit". 

Lahden maastokartta karttanäkymä sisältää  tarkan maastokartan lisäksi karttatasoina Lahden kaupungin taso- ja korkeuskiintopisteet. Karttatasoina olevista pisteistä on mahdollista saada lisätietoa avauvan tulosteikkunan avulla.

Ilmakuva  karttanäkymä sisältää koko kaupungin alueen kattavat oikaistut ilmakuvat vuosilta 1960, 1979, 1986,1995, 2001, 2005 ja 2008 sekä suurimman osan kaupunkia kattavan oikaistun härmääsävy ilmakuvan vuodelta 1946.

 

 

 

Karttapalvelun toiminnallisuuksiin kuuluu matkanmittaus- ja kartan ikkunointitoimintojen lisäksi
monipuoliset mahdollisuudet hyödyntää osoite- ja kohdehakuja. Esimerkiksi osoitehaussa ei tarvitse
kirjoittaa koko katunimeä eikä osoitenumeroa, riittää katunimen osa, jolloin palvelu tarjoaa
valittavaksi annetun hakusanan mukaiset katunimet. Hakua voi täydentää antamalla lisäksi
osoitenumero tai osoitenumeroväli. Tarkennetun haun avulla voi hakea lähialueensa kaikki palveluun
liitetyt hakukohteet tai haluamansa kohdeluokan mukaiset kohteet, esimerkiksi päiväkodit. Sen
lisäksi, että käyttäjä voi selvittää lähialueensa päiväkotien sijainnit, hän voi siirtyä kyseisen
päiväkodin www-sivulle osoittamalla päiväkodin sijaintia korostavaa kohdetta.

Karttalinkki- toiminnallisuuden avulla kuka tahansa voi itse luoda linkin sivulleen suoraan
karttapalveluun tai karttapalvelusta haettavaan kuvaan. Linkin voi myös lähettää sähköpostissa
opastukseksi, jolloin vastaanottaja voi avata karttapalvelun tai kuvan juuri linkin lähettäjän
haluamasta  kohdasta ja halutut karttatasot näkyvissä.

Seudullinen karttapalvelu 
Lahden seudun Internetkarttapalvelu perustuu kartan osalta samaan yhtenäiseen kartta-aineistoon kuin Lahden omat karttapalvelut. Seutukarttapalvelussa on mukana Artjärven, Asikkalan, Hollolan ja Nastolan kunnat sekä Lahden ja Orimattilan kaupungit. Lisätietoja kartta-aineistojen ylläpidosta ja ajantasaisuudesta löytyy sivulta Asuminen ja ympäristö > Kartat ja paikkatietopalvelut. Osoitehakulistojen sisältämät osoitteet perustuvat kunkin kunnan toimittamiin osoitetietoihin.

Lisätietoja:
Paikkatietoinsinööri Vesa Tiihonen, puh. (03) 814 2403

Lahden osalta osoitehakemiston sekä kohde- ja palveluhakemiston ajantasaistus on jatkuvaa. Naapurikunnat päivittävät aineistot 1-2 kertaa vuodessa. 

 

 



Takaisin | Tulosta sivu

Katso lisätietoja