Lahden Oma Teko asukasfoorumi

Ajankohtaista Oma Teko -asukasfoorumissa:


Oma Teko asukasfoorumissa kerätään uuden vuoden lupauksia

Vuoden vaihtuessa on hyvä aika muuttaa tapojaan ja maailmaa. Millaisia lupauksia lahtelaiset tekivät vuodelle 2012, näkyykö kestävä kehitys lupauksissa? Ilmastonmuutos ja ekologisuus koskettavat meitä kaikkia. Teitkö sinä niihin liittyviä lupauksia?

Täytä alla oleva ilmoituslomake tai lähetä lupauksesi osoitteeseen omateko@lahti . Voit myös osallistua Oma Teko asukasfoorumin ryhmässä Facebookissa.

Ilmoituslomake

Lupaukset 2012-kyselyyn osallistuneet palkitaan yhteisellä mäenlaskutapahtumalla tulevana laskiaistiistaina 21.2.2012 klo 14-18 Launeen Keskuspuistossa.

Tarjolla lämmintä mehua ja hernesoppaa.
Omat mäenlaskuvälineet mukaan!


Lahden kaupungin strategiassa kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen on asetettu yhdeksi tavoitteeksi. Tavoitteita tuskin kuitenkaan tullaan saavuttamaan ilman asukkaiden aktiivista osallistumista ilmastotalkoisiin. Asukasfoorumin tavoitteena onkin tukea alueen asukkaita omaehtoisessa ilmastonmuutoksen ehkäisyssä.

Asukkaat toteuttavat asukasfoorumin
Asukasfoorumin periaatteena on, että toiminta lähtee asukkaista itsestään ja on suunnattu kaikille asukkaille. Foorumia toteutetaan asukkaiden ja Teknisen ja ympäristötoimialan yhteistyönä. Toiminnan käynnistämisessä ja yhteistyömuotojen rakentamisessa konsultoi Lappeenrannan teknillisen yliopiston paikallisyksikkö Lahti School of Innovation. Lahden seudun ympäristöpalvelut tukee asukasfoorumin käytännön toimintaa. Tarkemmat yhteistyömuodot muotoutunevat vuoden 2010 aikana.

Ideariihi ja testilaboratorio omassa kodissa
Oma Teko asukasfoorumi on ryhmä vapaaehtoisia lahtelaisia, jotka keskustelevat, ideoivat, testaavat ja toteuttavat toimenpiteitä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi arkipäivässään. Ennen kaikkea asukasfoorumi on lähellä asukasta ja konkreettisesti osana arkea. Toiminta tapahtuu siellä missä ihmiset muutenkin ovat. Foorumin koko ja muoto voi vaihdella hyvinkin paljon. Tärkein ominaisuus foorumille on vapaaehtoisuus.

Mukaan tuleminen on vaivatonta
Voit liittyä asukasfoorumiin ilmoittamalla yhteystietosi asukastoiminnan ohjaajalle tai aloittamalla keskustelun suoraan muiden ryhmäläisten kanssa seuraavissa nettiryhmissä. Molemmissa sivustoissa ryhmän nimi on Oma Teko.

 

 

 

 

Google-ryhmät
Tilaa ryhmä Oma Teko
Sähköposti:
Käy tässä ryhmässä

Kysy - Ideoi - Ehdota
Myös sähköpostilla voit ottaa yhteyttä asukasfoorumiin. Osoitteeseen omateko (at) lahti.fi voit lähettää kysymyksiä sinua kiinnostavista asioista, kertoa ideasi tai ehdottaa toimenpidettä jota kannattaisi muidenkin kokeilla.

Postia asukasfoorumille

Tehdään Oma Teko!


Lisätietoja

kestävän kehityksen ohjaaja
sari.knuuti(at)lahti.fi
p. 050 387 8735

 



Ilmastotalkoisiin hyviä arkikäytäntöjä



Takaisin | Tulosta sivu