Asuminen ja ympäristö > Kehityshankkeet > The Baltic 21 Eco-region -hanke

The Baltic 21 Eco-Region -hanke

Lahden seudun ympäristöpalvelut on ollut partnerina kolmivuotisessa The Baltic 21 Eco-Region -hankkeessa (2009-2011). Hankkeessa 22 partneria kymmenestä eri Itämeren valtiosta on mm. laatinut kestävän kehityksen ohjelmia, vienyt eteenpäin ilmasto-ohjelma työtään tai kehittänyt omaa ympäristöohjelmaansa. Hankkeen tavoitteena on ollut luoda Itämeren alueesta maailman ensimmäinen eko-alue. Edellä mainittu ohjelmatyö on vienyt partnereita lähemmäs tavoitetta ja konkretisoinut partnereiden kestävän kehityksen työtä.

Lahdessa tuotettu tietoa kestävän kehityksen tilasta ja asetettu työlle uudet tavoitteet
Lahden osa-hankkeessa on viety eteenpäin Lahden valtuuston vuonna 2007 allekirjoittamien Aalborgin sitoumusten toimeenpanoa. Aalborgin sitoumusten mukaisesti kaupunkiorganisaation tulisi linjata toimiaan kestävän kehityksen ulottuvuuksien mukaisiksi. Lahden kaupungin strategia tavoittelee Lahdelle kestävän kehityksen edelläkävijän asemaa, mitä on hankkeessa konkretisoitu Lahden Kestävän Kehityksen Ohjelman 2011 laadinnalla. Kolme toimialakohtaista tiimiä sekä toimialojen yhteinen Aalborg työryhmä pohtivat työryhmissä kestävän kehityksen kolmea ulottuvuutta kysyen mm. itseltään ”Mitä sosiaalinen kestävä kehitys merkitsee pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa?” Vastaus löytyy niistä 24 tavoitteesta, 49 toimenpiteestä ja 29 toimenpiteitä toteuttavasta tahosta, jotka ohjelmaan on kirjattu. Ohjelman pääpaino on ennalta ehkäisevässä toiminnassa, oli kyse sitten maankäytön suunnittelusta tai lasten ja nuorten hyvinvoinnista.

Päijänne-Vesirjärvi biosfäärialueen suunnittelu edistynyt Eco-Regionin avulla
Eco-Region hankkeessa on tarkasteltu Unesco:n ”Ihminen ja biosfääri” -tiedeohjelmaan kuuluvan biosfäärialuekonseptin soveltamista Lahden seudulla. Lahti on osa laajempaa Päijänteen seudun biosfäärialuekokonaisuutta, jota suunnitellaan yhteistyössä ympäristöviranomaisten sekä muiden alue- ja paikallistason toimijoiden kesken. Aiheesta on järjestetty useita teemaseminaareja, näyttelyitä sekä yhteistyöneuvotteluja eri sidosryhmien kesken. Päijänteen seudun kestävä kehittäminen on nostettu yhdeksi strategiseksi painopistealueeksi niin alueen kahden maakunnan kuin Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskustenkin suunnitteluasiakirjoissa.

Hankkeen tuottama materiaali

Lahden kestävän kehityksen ohjelma 2011
Lahden kestävän kehityksen ohjelma 2011 laadittiin yhteistyössä kaupungin kolmen toimialan (tekninen ja ympäristötoimiala, sivistystoimiala ja sosiaali- ja terveystoimiala) sekä konsernipalveluiden kanssa. Työn tuloksena ohjelmaan on kirjattu tavoitteet kestävää kehityksen eteenpäin viemiselle sekä konkreettiset toimenpiteet joilla tavoitteisiin päästään.

Kestävän kehityksen ohjelmaehdotuksen hyväksyminen
Lahden kaupunginvaltuusto hyväksyi ohjelmaehdotuksen 10.10.2011 edellyttäen, että toimialat toteuttavat ohjelmaa resurssiensa puitteissa ja raportoivat ohjelman edistymisestä vuosittain suoraan kaupunginhallitukselle. Valtuuston pöytäkirjaan pääset tutustumaan täällä. Ohjelmaan pääset oheisesta linkistä.

Sustainability Programme of Lahti 2011
Here you can view the Sustainability Programme of Lahti 2011. The programme has been approved by Lahti City Council which decided that the programme will be followed up on a yearly basis and that the city sectors report on their progress directly to the City Board.

Päijänne-Vesijärvi biosfäärialueen esittelymateriaali
Hankkeen aikana tuotettiin tietoa Unesco:n biosfäärialuekonseptista näyttelyiden, informaatiomateriaalin sekä seminaarien välityksellä. Konseptin soveltuvuutta Lahden seudulle tutkittiin myös opinnäytetyössä, minkä perusteella Lahden seutu täyttää Unesco:n kriteerit biosfäärialueelle hyvin.

Päijänne biosfäärialueeksi -esite

Päijänne-Vesijärvi on it’s way to become a biosphere reserve

Biosfäärialue kestävän kehityksen edistäjänä: perustamisedellytykset Vesijärvi-Salpausselkä -alueella

 
Hankkeen menneet tapahtumat

Kestävämpi Häme - vaalipaneelikeskustelu 24.3.2011

Päijänne-Vesijärvi biosfäärialueeksi näyttely Ympäristöneuvonta, Vesijärvenkatu 27, Lahti 27.5.-30.8.2010

Päijänne-Vesijärvi biosfäärialueeksi näyttely Nastolan kirjasto(os. Soratie 9, 15551 Nastola) 1.-30.9.2010

Päijänne-Vesijärvi biosfäärialueeksi näyttely Hollolan kirjasto (os. Nuottikuja 2, 15870 Hollola) 5.-29.10.2010

Päijänne-Vesijärvi seminaarin 6.5.2010 ohjelma
Yhteenveto seminaarista
Esitykset:
Särkelä: Vantaanjoen kehittämisohjelma
Leppänen: Päijänne-Veisjärvi - haasteita ja mahdollisuuksia
Mäkelä: Päijänne-Vesijärvi - synenergianäkökulmia
Alaluukas: Päijät-Hämeen matkailustrategia
Mäkinen: Vesienhoidon kehittämissuuntauksia
Ojala: Vesistöjen tutkimus eilen-tänään-huomenna
Hirvonen: Kulttuuriympäristöstä vetovoimaa kyliin -hanke

Seminaari 21.9.2009 ohjelma
   Yhteenveto seminaarista
   Esitykset:
      Jonegård: The process of creating a biosphere reserve in Lake Vättern
      Hokkanen: Pohjois-Karjalan biosfäärialueen laajennus
      Bonnevier: Saaristomeren biosfäärialueen hallintomalli
      Vääriskoski-Kaukanen: Eco-Region -hanke osana Päijänteen biosfäärialueen suunnittelutyötä

Yhteenveto Bla21f -verkostotapaamisesta 23.-24.9.2009 (eng)

Lisätietoja
Lahden seudun ympäristöpalvelut
Ympäristöneuvonta
Puh. (03) 814 3160
 

 





Takaisin | Tulosta sivu