Ilmanlaadun ohje- ja raja-arvot
| ILMANLAADUN OHJEARVOT
Ohjearvot on tarkoitettu ensisijaisesti ohjeeksi viranomaisille. Ohjearvot on otettava huomioon ilman pilantumisen vaaraa aiheuttavan toiminnan ohjauksessa, suunnittelussa ja sijoittamisessa ympäristölupamenettelyssä. Tavoitteena on, että ohjearvojen ylittyminen estetään ennakolta. Alueilla, joilla ohjearvot toistuvasti ylittyvät, on ohjearvojen ylittyminen pyrittävä estämään pitkällä aikavälillä. Ohjearvot on säädetty vuonna 1996. |
Ohjearvot terveydellisten haittojen ehkäisemiseksi

Rikkilaskeuman tavoitearvo
Ekosysteemien suojelemiseksi pitkän ajan tavoitteena on, ettei rikkilaskeuma ylitä 0,3 grammaa neliölle vuodessa. Tähän tavoitearvoon tulee pyrkiä kansainvälisin ja kansallisin toimin.
ILMANLAADUN RAJA-ARVOT
Ilmanlaatuasetuksella (9.8.2001) annetaan ulkoilmassa oleville rikkidioksidille, typpidioksidille, hiukkasille, lyijylle, hiilimonoksidille ja bentseenille raja-arvot ja ajankohdat, jolloin viimeistään niiden pitoisuuksien tulee olla raja-arvoa pienemmät.
Kunnat ylläpitävät paikallisten olojen edellyttämää ilmanlaadun seurantaa, valvovat ilmanlaatua suhteessa raja-arvoihin ja niiden tehtävänä on raja-arvojen ylityksistä tiedottaminen ja ylittymisten estäminen. Alueellisten ympäristökeskusten tulee valvoa, että niiden alueella ilmanlaadun seuranta on järjestetty asianmukaisesti. Raja-arvon ylittyessä tai ollessa vaarassa ylittyä on kuntien ryhdyttävä toimenpiteisiin, jotta ylittymisiä ei tapahtuisi ilmanlaatuasetuksessa annetun määräajan jälkeen. Toimenpiteet ja ohjelmat raportoidaan ympäristöministeriölle sekä niistä tulee tiedottaa alueen asukkaille.
Terveyshaittojen ehkäisemiseksi annettuja raja-arvoja tulee soveltaa alueilla, joilla oleskelee ihmisiä. |
Raja-arvot terveyden suojelemiseksi

|
Raja-arvo katsotaan ylitetyksi vasta kun numeroarvon ylityksiä on yli sallitun määrän. Numeroarvon ylityksistä on kuitenkin tiedotettava viipymättä alueen asukkaille.
Lisäksi ilmanlaatuasetuksessa säädetään rikkidioksidin varoituskynnykseksi 500 mikrogrammaa kuutiometrissä ilmaa sekä typpidioksidin varoituskynnykseksi 400 mikrogrammaa kuutiometrissä ilmaa mitattuna kolmen peräkkäisen tunnin aikana. |
|
Otsonin kynnysarvot
Valtioneuvoston asetuksessa alailmakehän otsonista (Vnp 783/2003) on annettu tavoitearvot sekä tiedotus- ja varoituskynnykset otsonille. |
| Tiedotus- ja varoituskynnysten ylittyessä väestölle on tiedotettava ylityksen kestosta ja laajuudesta sekä mahdollisesti suositeltavista varotoimista.
Ilmanlaatuasetuksessa säädetään myös ilmanlaadun seurannan yksityiskohdista, kuten mittausalueiden valinnasta, mittauspaikkojen sijoittamisesta ja seurantamenetelmien laatutavoitteista ja tietojen saatavuudesta. |
Takaisin |
Tulosta sivu