Katuvalaistus
Kaupungin ydinkeskustassa katuvalot palavat koko pimeän ajan.
Keskusta-alueen ulkopuolella puolet katuvaloista palaa klo 22.00 – 06.00 välisenä aikana.
Valaistuksen huolto
Lamppujen huolto tehdään kolme kertaa vuodessa. Syyshuolto on elokuun puolivälistä lokakuun alkuun (koko kaupunki, kuntopolut). Lisäksi valaisinten toimintaa seurataan aamuajoilla marraskuun puolestavälistä joulukuun loppuun (koko kaupunki, kuntopolut).
Mikäli koko katu, risteysalue tai bussipysäkki on pimeänä, hoidetaan valaistus kuntoon mahdollisimman pian. Myös vilkkuvat valot pyritään korjaamaan muun työn ohessa. Hengenvaaralliset kohteet korjataan välittömästi (irrotetut luukut, kolarit, myrskyvauriot).
Yksittäisiä lamppuja tai lamppuryhmiä ei vaihdeta yhteydenottojen perusteella.
Tekniselle toimialalle asetettujen säästövelvoitteiden takia kaupunki ei voi erikseen tilata yksittäisten kohteiden huoltoja. 26 000 lampusta on pimeänä noin 250 - 750 kpl (1-3%). Pahimmassa tapauksessa lamppu voi olla pimeänä tammikuusta lokakuun alkuun.
Katuvalaistuksen huoltourakoitsija
Lahdessa kaupunki rahoittaa katuvalaistuksen kunnossapidon kustannukset.
Lahti Energia Oy puolestaan toimii rakennuttajakonsulttina, joka määrittää valaistusverkon hoitotason käytettävissä olevan rahoituksen puitteissa. Lahti Energia on kilpailuttanut valaistuksen kunnossapitotyöt, kuten pimeiden ja rikkoutuneiden lamppujen vaihdot.
Ajalla 1.5.2009 - 31.4.2012 katuvalaistuksen kunnossapidon käytännön suorituksista vastaa Normivalaistus Oy Lahden kaupungin ja Lahti Energia Oy:n kanssa sovitulla tavalla.

Ensimmäiset katuvalot Lahden kaupungissa syttyivät 8.12.1907
Takaisin |
Tulosta sivu