Kaisla - ympäristöneuvonta-auto
Kaisla kiertää ja neuvoo
Lahden seudun ympäristöpalvelut on saanut vahvistuksen tiimiinsä ympäristöneuvonta-auto Kaislasta. Neuvonta-auto on osoittanut tarpeellisuutensa kasvaneena kysyntänä toimialueemme eri tapahtumissa.
Kaisla tuo ympäristöneuvonnan palvelut lähelle ihmistä vuorovaikutteisena asiakaspalvelupisteenä. Autosta asukkaat ja muut toimijat saavat ympäristötietoutta, esimerkiksi ajankohtaisista ympäristö- ja jäteasioista, energia-asioista ja luontokohteista. Lisäksi Teknisen ja ympäristötoimialan eri asiakasryhmien kohtaaminen asuinalueilla onnistuu joustavasti uuden liikkuvan toimiston avulla.
Esittelypisteestä voit ottaa mukaansa esitteitä jätehuollosta ja energiansäästöstä Kaislan mukana matkaavat myös energiatehokkaan talon ja kuivakäymälän pienoismalli. Energiansäästölamppujen toimintaa pääset testaamaan lamppupöydällä, jolloin voit omin silmin nähdä eri lampputyyppien erot. Liikkuva internet-yhteys mahdollistaa Ilmastotestin tekemisen netissä (Lahdessa, Hollolassa ja Nastolassa) ja hoksottimiasi voi testata ympäristö- ja energia-aiheisissa kilpailuissa.
Kaisla kiersi vuonna 2011 kunnissa:
Kevät 2011
Ke 9.2. Prisma Holma, Johanneksenkatu 4, Lahti
Ke 16.2. S-Market, Keskuskatu 6, Hollola
Ke 9.3. S-Market, Rakokiventie 19, Nastola
Ke 9.3. Sale Vierumäki, Vääksyntie 5, Vierumäki
Ke 16.3. S-Market Vääksy, Rusthollintie 1, Vääksy
Ke 23.3. S-Market, Kauppatie 2, Padasjoki
Ke 30.3. S-Market, Sysmäntie 37, Sysmä
Syksy 2011
Ke 5.10. Sale, Keskustie 16, Hämeenkoski
Ke 12.10. S-Market Järvelä, Ruukintie 1, Järvelä
Ke 19.10. S-Market, Erkontie 16, Orimattila
Ke 26.10. Sale, Koivulinnantie 10, Pukkila
Ke 2.11. Sale, Keskustie 8, Myrskylä
Ke 9.11. Sale, Pajatie 2, Artjärvi
Ke 16.11. Prisma Laune, Ajokatu 83, Lahti
Lisätietoja:
Ympäristöneuvonta
Vesijärvenkatu 27
15140 Lahti
(03) 814 3160
ymparisto(at)lahti.fi
Lahden seudun karttapalvelu
Takaisin |
Tulosta sivu