Laitosäänestys

 

Jos äänioikeutettu on ennakkoäänestyksen aikaan

  • hoidettavana sairaalassa tai ympärivuorokautista hoitoa antavissa sosiaalihuollon toimintayksiköissä (esimerkiksi vanhainkodissa, hoivakodissa, palvelutalossa) tai
  • otettu rangaistuslaitokseen,

hän voi äänestää ennakkoon laitosäänestyksessä.

Kunnanhallituksen nimeämä vaalitoimikunta saapuu kuhunkin kunnan alueella olevaan laitokseen toimittamaan äänestyksen vähintään yhtenä ja enintään kahtena ennakkoäänestysajanjaksoon sattuvana päivänä.

Laitoksissa voivat äänestää vain niissä hoidettavina olevat tai niihin otetut henkilöt. Muilla, esimerkiksi laitoksen henkilökunnalla, ei ole oikeutta äänestää laitosäänestyksessä.

Laitosäänestys toimitetaan Lahden kaupungissa olevissa sairaaloissa ja muissa kaupunginhallituksen määräämissä sosiaalihuollon toimintayksiköissä I vaalikierroksella keskiviikkona 11.1.2012 ja tarvittaessa II vaalikierroksella 25.1.2012 .

Vaalitoimikunta: 

I

Kaupunginsairaala, os. Oikokatu 2 

II

Kaupunginsairaala, os. Oikokatu 2 

III

Jalkarannan sairaala, os. Tarjantie 78, Jalkarannan palvelutalo, os. Tarjantie 56 ja Tapanilakoti, os. Sammalsuonkatu 17, Hoivakoti Wellamo, Tarjantie 57

IV

Mathildakoti, os. Sibeliuksenkatu 6, Sotainvalidien sairaskoti, os. Sibeliuksenkatu 6, Palvelukoti Betel, os. Sibeliuksenkatu 6, Viherlaakson palvelukeskus, os. Viherlaaksontie 28 ja Lahden poliisivankila, os. Salininkatu 3 

V

Päijät-Hämeen keskussairaala, os. Keskussairaalankatu 7

VI

Päijät-Hämeen keskussairaala, os. Keskussairaalankatu 7 

VII

Päijät-Hämeen keskussairaala, os. Keskussairaalankatu 7

VIII

Kannuskadun palvelukeskus, os. Kannuskatu 6, Teemuntalon palvelukeskus, os. Kasakkamäentie 16, Kärpäsen palvelutalo, os. Palokunnantie 9, Invalidiliiton kuntoutuskeskus, os. Launeenkatu 10 ja Lepolakoti, os. Kerinkallionkatu 13 

IX

Invalidiliiton Asumispalvelut Oy, os. Heinäkatu 1, Johanna-koti, os. Kariniemenkatu 22, Virekoti, os. Kivakatu 2 ja Aarrekoti/Ankkurikoti, os. Hinaajakatu 2, Palvelutalo Puntari, os. Sammonkatu 3 

X

Mukkulan palvelutalo, os. Mastokatu 8, Merrasojan asuntola, os. Mastokatu 6 A, Ritatornin palvelutalo, os. Ritaniemenkatu 5 C ja Lahden vanhusten asuntosäätiön palveluasunnot, os. Laaksokatu 17
 

XI

Kilpiäisten palvelukeskus, os. Huvikatu 2



Takaisin | Tulosta sivu