Työohjelma 2012
Teknisen ja ympäristötoimialan tiedotuslehti esittelee vuoden tärkeimmät työkohteet, kaavoituskatsauksen ja vireillä olevat suunnitelmat. Lehdestä löytyvät myös teknisen lautakunnan, Lahden seudun ympäristölautakunnan, Lahden seudun rakennuslautakunnan ja Lahden seudun joukkoliikennelautakunnan jäsenet sekä eri toimintojen vastuuhenkilöt yhteystietoineen.
Asukkaalla on oikeus tietää, missä vaiheessa asioiden käsittely etenee, voidakseen rauhassa arvioida vaihtoehtojen vaikutuksia sekä ilmaista mielipiteensä päätöstä valmisteleville viranhaltijoille ja päättäjille.
Kuntalaki edellyttää, että kuntalaisen tulee saada vireillä olevista asioista riittävästi tietoa jo suunnitteluvaiheessa. Lahden kaupungin tekninen ja ympäristötoimiala haluaa oman toimialansa puitteissa huolehtia, että myös lahtelaisilla on mahdollisuus vaikuttaa työn alla olevien asioiden ratkaisuun.
Toimiala pitää asukkaisiin yhteyttä mm. tiedotusvälineiden, asukas- ja tiedotustilaisuuksien sekä aluekummitoiminnan välityksellä, saadakseen suunnitelmat kaupunkilaisten tietoisuuteen jo hyvissä ajoin ennen asian lopullista päätöstä. Samalla tavoin kerrotaan myös tehtyjen ratkaisujen tiedossa olevat vaikutukset.
Takaisin |
Tulosta sivu