Muut energia-avustukset

Avustusta voidaan myöntää pääsääntöisesti sellaisten asuinrakennusten, joissa on vähintään kolme asuntoa korjaamiseen. Jos rakennuksen omistaa yhteisö (esim asunto-osakeyhtiö), avustuksen piiriin kuuluvat myös myös 1-2 asuntoiset asuinrakennukset. Vastuun avustettavien toimenpiteiden suorittamisesta on tällöin kuuluttava omistajayhteisölle.

Energia-avustuksen kohteina voivat olla vain VNA:n 18 §:ssä mainitut toimenpiteet (hakulomakkeessa)

Energiakatselmuksessa arvioidaan koko rakennuksen energiatalous ja sen parantamisen mahdollisuudet. Katselmuksen pohjalta on suunniteltavissa tarkoituksenmukaiset toimenpiteet ja niiden toteuttamisjärjestys. Energiakatselmusmalli löytyy Motivan verkkosivuilta

Rakennuksen ulkoseiniin tai ikkunoihin kohdistuvien toimenpiteiden yhteydessä edellytetään tehtäväksi ilmanvaihdon ja lämmitysverkoston perussäätö.

HAKEMUSASIAKIRJAT:

  • hakemus lomakkeella 36b
  • isännöitsijätodistus
  • korotettua avustusta haettaessa selvitys mahdollisesta valtakunnalliseen energiansäästösopimukseen liittymisestä

Avustusten hakuaika päättyy 27.3.2013

Hakemukset toimitetaan Lahden kaupungin asuntotoimeen, PL 126 / Vesijärvenkatu 11 c, 15141 Lahti. Toimisto on avoinna klo 8-15.

Hakulomakkeita (Ara 36 b) saa Lahden kaupungin asuntotoimesta sekä asuntorahaston sivulta kohdasta ohjeet ja lomakkeet.

lisätietoja

Aravatarkastaja Hannu Kittelä (03) 814 2623



Takaisin | Tulosta sivu