Veteraanipalvelut
Lahden kaupungin veteraanipalveluita voivat käyttää ne sotiemme veteraanit, joiden kotikunta on Lahti, ja joille on myönnetty rintamasotilastunnus, rintamatunnus tai rintamapalvelustunnus.
Palvelujen saaminen edellyttää, että henkilö esittää kuvallisen Kela-kortin, jossa on kääntöpuolella R-tunnus. Vaihtoehtoisesti henkilö voi esittää todistuksen, jossa on maininta rintamasotilastunnuksesta, rintamatunnuksesta tai rintamapalvelustunnuksesta.
Kuntoutuspalvelut
Veteraanikuntoutuksesta vastaavana lääkärinä toimii Jalkaranta-Metsäkankaan apulaisylilääkäri. Lääkärin lausunnot ja lähetteet haetaan hoitavalta lääkäriltä.
Fysioterapeutti ohjaa ja neuvoo kaikissa veteraanien kuntoutukseen liittyvissä asioissa.
Avokuntoutus ja kotikuntoutus
Veteraani voi saada lääkärin kirjoittaman SV 3FM -lähetteen perusteella avokuntoutusta (fysioterapiaa) lahtelaisissa fysioterapialaitoksissa 15 - 20 hoidon sarjana kerran vuodessa. Avokuntoutus voidaan toteuttaa tarvittaessa kotikäynteinä veteraanin kotona (kotikuntoutus). Lähete, maksusitoumus ja kuntoutuspaikkojen luettelo postitetaan veteraaneille kotiin.
Tuettu kotona kuntoutuminen
Veteraani voi saada tuetun kotona kuntoutumisen noin 15-20 käynnin sarjan kerran vuodessa. Veteraanin kotona tapahtuvasta tuetusta kotona kuntoutumisesta vastaa työpari fysioterapeutti ja lähihoitaja. Kuntoutus sisältää fyysisen, psykososiaalisen ja kognitiivisen toimintakyvyn osa-alueiden tukemista. Tuettu kotona kuntoutuminen soveltuu mm. muistiongelmaiselle veteraanille.
Päiväkuntoutus
Veteraanien päiväkuntoutusta toteutetaan lahtelaisissa fysioterapialaitoksissa. Kuntoutusjakso kestää 10-20 hoitopäivää, neljä-viisi tuntia päivässä. Päivän ohjelmaan sisältyy myös ruokailu ja kahvi. Päiväkuntoutukseen tarvitaan ajantasalla olevat henkilö- ja omaistiedot sekä lääkärin kirjoittama B1-lausunto.
Laitoskuntoutus
Laitoskuntoutukseen valitaan veteraanit ensisijaisesti lääketieteellisten ja sosiaalisten syiden perusteella. Lisäksi huomioidaan vuoroittaisuusperiaate. Laitoskuntoutusjakson pituus on 10 vrk - 28 vrk riippuen veteraanin terveydentilasta. Veteraanin aviopuolisolla on määrärahojen puitteissa mahdollisuus päästä laitoskuntoutukseen yhdessä puolisonsa kanssa. Veteraanin terveydentilasta riippuen aviopuolison kuntoutusjakso on 10 vrk - 14 vrk. Kuntoutusta varten tarvitaan ajantasalla olevat henkilö- ja omaistiedot sekä lääkärin kirjoittama B1-lausunto. Myös aviopuolisosta tarvitaan lääkärinlausunto.
Jalkahoito
Veteraani voi saada määrärahojen puitteissa jalkojenhoitoa pääsääntöisesti kaksi kertaa vuodessa. Maksusitoumuksen saamiseksi jalkojenhoitoon riittää puhelinyhteys veteraanityöhön.
Kuntoutuksiin hakeminen
Kuntoutuksiin ei ole erillistä hakuaikaa, vaan niihin voi hakea pitkin vuotta. Kuntoutussuunnitelman eli B1-lausunnon tai SV 3FM -lähetteen voi kirjoittaa terveyskeskus- tai yksityislääkäri. B1-lausunto tai SV 3FM -lähete toimitetaan veteraanityöhön maksusitoumuksen saamiseksi
Veteraanien muut etuudet
Veteraanien hammashuoltoa voi tiedustella hammashoidon keskitetystä ajanvarausnumerosta, joka on puh. 818 4911. Proteesit ovat maksuttomat terveyskeskuksen kautta määrärahojen puitteissa. Omien hampaiden hoito on maksutonta 168 euroon saakka/vuosi, jonka jälkeen peritään normaali hammashoidon terveyskeskusmaksu. Lahden Sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksen 5.5.2008 § 115 mukaan myös ne 1926 syntyneet sotiemme veteraanit, jotka ovat lain 1039/1997 perusteella saaneet oikeuden hakea Valtiokonttorin kuntoutusta, ovat oikeutettuja veteraanien hammashuoltoon.
Yksityisen hammashoidon kuluista rintamaveteraanit voivat hakea Kelalta korvausta sairausvakuutuslain mukaan. Korvaus määräytyy toimenpiteen ja Kelan määrittelemän taksan perusteella. Myös hammasproteeseihin liittyvä korjaus ja valmistus korvataan. Korvauksen saamiseksi tarvitaan hammaslääkärin lähete. Lisätietoja saa Kelasta puh. 020 635 1400.
Veteraaneilla on oikeus 10 %:n lääkealennukseen apteekeista. Kuvallinen Kela-kortti tai sotilaspassi on oltava mukana.
Veteraaneilla on ollut oikeus ilmaisiin bussimatkoihin 1.2.2006 lähtien. Maksuttomia linja-automatkoja on saatavilla 1.1.- 31.12.2011. Uuden matkakortin, joka maksaa 6,5 euroa, voi ostaa Lahden linja-autoasemalta Matkahuollon lipunmyyntipisteestä. Vanhalle tai uudelle matkakortille voi ladata 150 matkaa ja matkat on käytettävä v. 2011 loppuun mennessä. Ostajan on todistettava esimerkiksi kuvallisella kela-kortilla (takana R- tai M -tunnus), sotilaspassilla tai muulla luotettavalla tavalla olevansa sotiemme veteraani.
1.7.2006 lähtien päätettiin laajentaa ilmaisiin bussimatkoihin oikeutettujen ryhmää noin sadalla henkilöllä. Kyseessä ovat henkilöt, jotka ovat lain 1039/97 mukaan oikeutettuja Valtiokonttorin kuntoutukseen ja joilla on Sota-arkiston tai Valtiokonttorin myöntämä todistus palveluksestaan vuosien 1939 - 1945 aikana tai sen jälkeen eräissä sotiin liittyvissä tehtävissä.
Veteraanit ovat saaneet 1.2.2006 alkaen ilmaisen pysäköintitunnuksen, joka on oikeuttanut pysäköimään maksutta kaupungin hallitsemilla maksullisilla pysäköintipaikoilla (ei oikeuta poikkeamaan muista pysäköintiä koskevista määräyksistä, kuten esim. pysäköintikiekon käytöstä). Pysäköintitunnus on voimassa kalenterivuoden kerrallaan, jonka jälkeen se on uusittava. Veteraanin on todistettava sekä henkilöllisyytensä, omistavansa voimassa olevan ajokortin että omistavansa tai hallitsevansa auton (auto voi olla myös puolison omistuksessa). Pysäköintikortin voi noutaa teknisen ja ympäristötoimialan palvelupisteestä (Vesijärvenkatu 11 C, 1.kerros).
1.7.2006 päätettiin laajentaa ilmaiseen pysäköintioikeuteen oikeutettujen ryhmää noin sadalla henkilöllä. Kyseessä ovat henkilöt, jotka ovat lain 1039/97 mukaan oikeutettuja Valtiokonttorin kuntoutukseen ja joilla on Sota-arkiston tai Valtiokonttorin myöntämä todistus palveluksestaan vuosien 1939 - 1945 aikana tai sen jälkeen eräissä sotiin liittyvissä tehtävissä.
Veteraaneilla on mahdollisuus maksuttomaan asuntojen korjausneuvontaan. Mahdollisia avustuksia/korvauksia korjaustöiden kuluihin ovat: sotilasvammalain mukainen korvaus, vammaispalveluin mukainen korvaus, valtion asuntorahasto, järjestöjen antama avustus. Lisätietoja korjausneuvojalta, puh. (03) 734 0509 tai 0500 494 766.
Veteraaneilla on maksuton käyttöoikeus Lahden uimahalleihin ja maauimalaan (uimakortin saa Urheilukeskuksen liikuntatoimistosta).
Veteraanit on vapautettu Lahden työväenopiston maksuista (koskee kaikkia aineita, kuvallinen kelakortti, sotilaspassi, rintamapalvelutunnus tai vastaava oltava mukana ilmoittautuessa työväenopistoon vuosittain).
Veteraanit pääsevät ilmaiseksi Salpausselän kisoihin, Pelicansin kotipeleihin ja Lahden Namikan koripallo-otteluihin näyttämällä lippuluukulla veteraanitunnuksen.
Veteraanit ovat eräin varauksin oikeutettuja lunastamaan pääsylipun Lahden kaupunginteatterin omaa tuotantoa oleviin näytäntöihin yhden euron hinnalla. Etuun oikeutetun lisäksi hinnoittelua sovelletaan yhteen mukana seuraavaan seuralaiseen. Etu koskee teatterin omaa tuotantoa olevia näytäntöjä ensi-iltaa seuraavan näytäntökauden alusta lukien. Etu koskee talousarviovuotta 2011. Oikeus etuhintaan osoitetaan esittämällä henkilötodistus, ajokortti tai passi sekä R-tunnus.
Miesapu Marian Leijonat tekevät vapaaehtoistyönä pienehköjä remonttitöitä (ei siivoustöitä) ilmaiseksi sotiemme veteraaneille. Esim. taulun kiinnitys, huonekalujen yms. tavaroiden siirto, saranoiden kiinnitys, jääkaapin lauhduttimen imurointi, ruuvaukset, liimaukset, kevyet lumityöt, kevyt haravointi jne. Tilaus tapahtuu Marian Kammarin Avustajatoiminnan kautta ma - pe, klo 9 - 12, puh. 891 308.
Veteraaneilta ei peritä terveyskeskusmaksua.
Veteraaneilta ei ole 1.1.2009 alkaen peritty Päijät-Hämeen keskussairaalan avohoidon poliklinikkamaksua. Veteraanitunnus on osoitettava joko kuvallisella kelakortilla, sotilaspassilla, rintamapalvelutunnuksella tai vastaavalla todistuksella.
Veteraaneilla on 1.3.2009 lähtien ollut vapaa pääsy kaikkiin Lahden Messut Oy:n järjestämiin messutapahtumiin. Veteraanitunnus on esitettävä (kuvallinen kelakortti, sotilaspassi, rintamapalvelutunnus tai vastaava todistus).
Veteraaneilta ei peritä toimistomaksua seuraavissa Lahden yksiköissä: Terveystalo Hemo, Lääkärikeskus Mehiläinen, Lahden Silmäasema. Veteraanitunnus on esitettävä (kuvallinen kelakortti, sotilaspassi, rintamapalvelutunnus tai vastaava todistus).
Lahtelaisilla, veteraanitunnuksen omaavilla veteraaneilla on mahdollisuus 13.6.2011 lähtien saada, enintään joka toinen vuosi, 150 €:n osakorvaus silmälasien linsseistä. Korvaus maksetaan lahtelaisen optikkoliikkeen silmälasien linssejä koskevan laskun perusteella, jonka tulee olla päivättynä 13.6.2011 - 31.12.2011 välisenä aikana. Lasku silmälasien linsseistä sekä pankkitilin numero toimitetaan veteraanityöhön.
Rintamalisä- ja ylimääräinen rintamalisä (henkilö, joka saa rintamalisän ohella kansaneläkettä, tulosidonnainen). Tietoja saa Kelasta puh. 020 635 1400 klo 9.00 - 16.00, to klo 8.00 - 17.00.
1.9.2011 lähtien veteraanilla, joka saa ylimääräistä rintamalisää, joka on avun tarpeessa, jolla on paljon sairauksia, joka käyttää apuvälineitä ja jonka toimintakyky on alentunut on mahdollisuus saada palveluseteleitä kotihoidon tukipalveluihin (esim. siivous, asioiden hoito, saatto/ulkoiluapu, vaatehuolto jne.). Valtiokonttori on myöntänyt kokeiluluonteisesti pienen määrärahan em. palveluihin. Lisätietoja antavat veteraanikuntoutuksen fysioterapeutti ja veteraanikuraattori. Kotihoidon asiakas voi kysyä lisätietoja kotihoidon työntekijöiltä.
Veteraanijärjestöjen antama apu jäsenilleen (lääke- tai sairaalamaksut yms. tilapäinen avustustarve, siivousapu, kuntoutushoito, jalkahoito). Tietoja antavat järjestöjen puheenjohtajat.
Veteraanit voivat hakea vuokra-asuntoja mm. Laaksokadulle, haetaan Lahden Vanhusten asuntosäätiön kautta, Laaksokatu 15 puh. (03) 876 7316, ma - pe klo 8.30 - 12.00 ja Loviisankadulle, haetaan Lahden talot Oy:n kautta, Mariankatu 19
puh. (03) 851 570 ma - pe klo 9.00 - 16.00.
Sotainvalideilla (10 % tai yli) on oma toimisto Sibeliuksenkatu 6 C asunto 10 4 krs. Toimistossa hoidetaan sotainvalidien asioita ma 9-14, ti 9-12 tai sopimuksen mukaan, p. 03 813 2260.
Lahden kaupungin myöntämä hautausavustus on 15.3.2008 lähtien ollut 1.000 euroa. Veteraanin edellisenä verovuonna verotettavat tulot saavat olla enintään 10.000 euroa tai varallisuus/omaisuus enintään 30.000 euroa/ edellinen verovuosi. Mahdolliset suuret lääke- tai sairaalakulut voivat vaikuttaa hautausavustuksen saamiseen, vaikka tulo- ja varallisuusrajat ylittyisivätkin.
Lahden seurakuntayhtymä ei peri hautasijamaksuja veteraaneilta eikä heidän puolisoiltaan. Veteraaneilta ei peritä myöskään hautauspalvelumaksuja. Yhteys seurakunnan hautaustoimistoon puh. (03) 891 212.
Veteraanit ovat oikeutettuja lisäksi kaikkiin muihin vanhuksille suunnattuihin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Mahdollisuus on saada Kelasta eläkkeensaajan asumistukea, eläkkeensaajan hoitotukea, kansaeläkettä( jos työeläke on pieni), lääkekorvauksia ja sairausvakuutuskorvauksia. Mahdollisuus on myös saada sosiaalitoimesta vammaispalvelulain mukaisia etuuksia (esim. kuljetustuki, asunnon muutostyöt jne.), omaishoidon tukea, kotihoitopalvelua, toimeentulotukea ja Palvelutaksi Helmin kuljetuspalveluita ( 2 €:n maksu/suunta). Terveydenhuollon maksukatto on 633 euroa/vuosi, jonka jälkeen myönnetään vapaakortti. Vapaakorttia haetaan Lahden kaupunginsairaalan pääkassalta, puh. 818 2079, 818 2080. Alkuperäiset maksukuitit on säilytettävä ja liitettävä mukaan hakemukseen.
Sotainvalidit
Valtio suorittaa sotilasvammalain perusteella vuosien 1939 - 1945 sotien invalideille ja heidän omaisilleen erilaisia korvauksia. Sotainvalideille korvataan mm. vammasta tai sairaudesta jäänyt pysyvä haitta sekä niiden tarpeellinen hoito ja lääkitys. Myös sotavammojen vaikutuksesta ilmaantuvat lisävammat ja sairaudet kuuluvat korvauksen piiriin. Sotainvalidin leskelle maksetaan tietyin edellytyksin hautausapua sekä huoltoeläkettä. Sotainvalideilla (10 prosenttia tai yli) on oma toimisto Sibeliuksenkatu 6 C asunto10 4 krs:ssa, jossa hoidetaan sotainvalidien asiat, puh. (03) 813 2260 tai 044 713 2260 ma: klo 9.00 - 14.00, ti: klo 9.00- 12.00 tai sopimuksen mukaan.
Takaisin |
Tulosta sivu