Itsehoito-ohjeet


Itsehoito-ohjeet
Ampiaisen ja mehiläisen pistot
Punkin pureman hoito
Hyönteisten pistot ja puremat


Itsehoito-ohjeet

Kaikissa asioissa ei ole tarkoituksenmukaista hakeutua heti vastaanotolle, vaan useita sairauksia voi hetken seurata kotiolosuhteissa. Normaalin perusterveydentilan omaava henkilö voi esimerkiksi huoletta sairastaa flunssan kotona joutumatta käymään lääkärissä. Niinpä työssäkäyvien on mielekästä flunssaisena ottaa ensin yhteyttä esimieheensä, jolla on useimpien virka- ja työehtosopimusten perusteella mahdollisuus myöntää muutaman päivän työstä poissaolo-oikeus. Jos työnantaja syystä tai toisesta vaatii "lääkärintodistusta" on jo usean vuoden ajan ollut hoitajillakin oikeus sellainen kirjoittaa. . Useimmat kuumeiset hengitystieinfektiot ovat viruksen aiheuttamia eikä lääkärillä ole niihin erityistä hoitokeinoa, sillä antibiootit eivät tehoa viruksiin.

Nyrkkisääntönä voi pitää, että kuumetautia voi kolme vrk seurata kotona ennen hoitoon hakeutumista. Samaa kolmen päivän sääntöä voi soveltaa myös selän tai yläraajan kipeytymisiin: Nykykäsitys on, että normaali työ ja touhu parantaa selän paremmin kuin sängyssä makaaminen. Erityisen raskasta työtä tekevät joutuvat kuitenkin keventämään selän kuormitusta ja välttämään normaalityön raskaimpia vaiheita. Useassa tapauksessa tämäkin onnistuu töiden tilapäisjärjestelyillä.

Toisaalta on oireita, joiden yhteydessä on välittömästi hakeuduttava lääkärille. Tällaisia ovat mm rasituksessa alkanut rintakipu, joka ei mene levossa ohi, vatsakipu, joka alkaa keskittyä oikealla alavatsalle sekä iskiastyyppisen selkäsäryn yhteydessä tuleva virtsan tai ulosteen pidätyskyvyttömyys. Myös kovan päänsäryn ilmaantuminen henkilölle ,jolla päänsärkyä ei yleensä ole on merkki tarpeesta hakeutua päivystysluontoisesti lääkärille.

Kaiken kattavia ohjeita on vaikea antaa. Laajemmin itsehoito-ohjeista kiinnostuneita pyydetään tutustumaan uuteen suomalaiseen tohtoriohjelman itsehoito-oppaaseen



Ampiaisen ja mehiläisen pistot

 Ampiaisten ja mehiläisten pistot aiheuttavat pahimmat allergiset reaktiot. Yksittäinen pisto ei ole vaarallista terveelle aikuiselle. Pään alueelle (suu, nielu ja kaula) osuneet pistot ovat vaarallisempia ja voivat aiheuttaa turvotusta hengitysteihin. Pisto aiheuttaa välittömästi kovan kivun ja pistoskohdan turvotuksen.

Piston jälkeen
- Poista pistiäisen piikki varovasti ja varo samalla puristamasta piikin mukana pistiäisestä irronnutta myrkkyrakkulaa, sillä myrkky ihon alle joutuessaan voi pahentaa paikallisoireita
- Laita kylmä kääre/ sokeripala pistoskohtaan > Hiukan kostutettu sokeripala imee myrkkyä itseensä pistoskohdasta
- Antihistamiinitabletti ja kortisonivoide lievittää piston jälkeistä kutinaa ja laskee turvotusta 
- Voimakkaammissa reaktioissa hoitona kortisoni ja adrenaliinipistos > Mehiläis- tai ampiaisallergiselle  lääkäri määrää adrenaliinia (Epipen-kynä®) allergisen reaktion varalta, lääkkeen pistotapa opetetaan potilaalle.  Lääkkeen tehovaikutus on lyhyt, joten allergisen on hakeuduttava heti myös lääkärin hoitoon.
- Voimakkaat allergiset reaktiot kehittyvät yleensä nopeasti, alle 15 minuutissa.

Yhteys terveysasemaan tai terveyskeskuspäivystykseen
- Jos pisto osuu suuhun, kieleen, silmään tai kasvoihin
- Jos useampia samanaikaisia pistoja
- Jos on allerginen ampiaisen tai mehiläisen pistolle
 
Miten pistoja voidaan välttää?
- Tilanteen ennakointi ja varautuminen
- Vältä voimakkaiden hajusteiden käyttöä
- Vältä sokeripitoisten juomien nauttimista ulkona
- Vältä huitomista tai pistiäisen häirintää

Mikäli reaktio on epätavallisen voimakas tai kotihoito ei onnistu, voi lisäohjeita kysyä omalta terveysasemalta.

PUNKIN PUREMAN HOITO

Punkin purema
Punkkeja eli puutiaisia tavataan etenkin rannikkoseuduilla, mutta ne ovat levinneet koko Etelä-Suomen alueelle. Punkit viihtyvät etenkin korkeassa ruohikossa ja kostean rehevissä lehtometsissä. Kun punkki löytää sopivan kohteen, se kiipeää uhrin kehossa, kunnes löytää paljaan kohdan iholta. Mieluisia paikkoja ihmiskehossa ovat korvannipukat, polvitaipeet, vatsan alue ja kivespussin iho. Punkki jää ihoon tiukasti kiinni imemään verta. Punkki voi jäädä paikoilleen jopa viikoksi.

Punkin irrottaminen iholta
- Punkin irrottamiseen ei käytetä voita eikä mitään muutakaan rasvaa
- Punkki voidaan poistaa itse kotona tai terveyskeskuksessa sairaanhoitajan vastaanotolla 
- Punkin irrottamiseen turvallisin ja tehokkain tapa on apteekista saatava punkinpoimija
- Punkkiin tartutaan pihdeillä päästä niin läheltä ihoa kuin mahdollista ja kevyellä pyörittävällä liikkeellä vedetään irti ihosta.
- Purema-alue voidaan lopuksi puhdistaa antiseptisellä aineella
- Varo rikkomasta punkin vartaloa poistamisen yhteydessä.
- Jos punkin pää jää ihoon, se on varminta poistaa terveyskeskuksessa
- Puremajälki paranee itsestään eikä siitä yleensä jää näkyviä jälkiä.

Borrelioosi eli Lymen tauti
Borrelioosia estämään ei ole vielä kehitetty tehokasta rokotetta. Punkin on oltava iholla vähintään 24 tuntia ennen kuin borrelioosibakteeri siirtyy ihmiseen.  1-2 viikon kuluttua puremasta alkavat ensimmäiset oireet, joita voi yksi tai useita. Myös oireiden voimakkuus vaihtelee. Tyypillisimmät oireet ovat:
- punoitus, joka leviää rengasmaisesti ja jossa on selvä reunavalli
- iho on normaalin värinen renkaan keskellä
- päänsärky, lämpöily, nivel- ja lihassäryt
- Ilman oireita ei punkin puremaa hoideta
- borrelioosin hoitona on aina antibioottikuuri 
- myöhäisoireita voi ilmetä vuosien jälkeen, jos borrelioosi jää alkuvaiheessa hoitamatta.

Puutiaisaivokuume (TBE) eli Kumlingen tauti
Puutiaisaivokuumetta levittäviä punkkeja löytyy Ahvenanmaan ja Turun saaristosta ja muutamilta Suomenlahden saarilta ja Kokkolan alueelta. Puutiaisaivokuume on harvinainen sairaus, vuosittain 10-40 tautitapausta. Viruksen aiheuttamaa puutiaisaivokuumetta vastaan voidaan suojautua rokotteella. Tauti alkaa kuumeoireilla parin kolmen päivän kuluttua puutiaisen  puremasta. Myöhemmin saattaa ilmetä myös päänsärkyä ja halvausoireita. Tautiin ei ole olemassa parantavaa lääkehoitoa, mutta sairaalahoito on aina tarpeen.

Suojautuminen punkin puremalta
- Hyönteiskarkotteet eivät ole kovin tehokkaita punkkeja vastaan
- Asianmukainen vaatetus päälle esim. marjastamaan lähtiessä
- pitkät housut, housunlahkeet sukkien sisään
- paita housujen sisään 
- saappaat
- Punkkitarkastus iltaisin
- Käytä vaaleita vaatteita, niin punkit näkyvät parhaiten
- Punkkitarkastus keholta ja vaatetukselta varsinkin, jos tiedetään alueella olevan punkkeja

Mikäli epäillään punkin aiheuttamaa sairautta tai punkin pää on jäänyt ihoon kiinni, tulee ottaa yhteyttä omaan terveysasemaan.

HYÖNTEISTEN PISTOT JA PUREMAT

Ampiaiset ja mehiläiset aiheuttavat voimakkaimmat allergiset reaktiot. Hyönteisten pistot tai puremat aiheuttavat joko allergisia reaktioita tai ihon ärsytysreaktioita.

Hyttysten pistot
- Aiheuttavat tavallisesti allergisia paikallisreaktioita suurelle osalle väestöstä
- Eivät levitä HIV-infektiota
- Hoitona kortisonivoide ja kylmä, kostea kääre
- Antihistamiini, jos paukamat kutisevat voimakkaasti ja kortisonivoide ei lievitä oireita

Mäkäräisten, paarmojen, lintukirppujen ja hämähäkkien pistot tai puremat
- Aiheuttavat lähinnä iholle ärsytysreaktioita
- Lintukirpun puremajälki tyypillinen: kaksi pistojälkeä aivan vierekkäin
- Oireiden lievittämiseen kortisonivoide ja kylmä, kostea kääre
- Antihistamiini, jos paukamat kutisevat voimakkaasti ja kortisonivoide ei lievitä oireita

Miten pistoja tai puremia voi estää
- Pistokset ja puremat ennakoidaan
- Riittävä vaatetus esimerkiksi marjastamaan lähtiessä
- Hyttyskarkotteiden käyttö
- Hienhaju houkuttelee hyttysiä
- Allergiaan taipuvaisen kannattaa ottaa antihistamiinia ennen oletettua altistumista (marjastus),
tällöin oireet jäävät lievemmiksi

Mikäli reaktio on epätavallisen voimakas tai kotihoito ei onnistu, voi lisäohjeita kysyä omalta terveysasemalta.



Takaisin | Tulosta sivu