Kotiäänestys

Äänioikeutettu henkilö, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestys- eikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää ennakolta kotonaan siinä kunnassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kotikunnakseen. Lahden kaupungissa kotiäänestys toimitetaan maanantaina I vaalikierroksella 16.1.2012 ja tarvittaessa II vaalikierroksella 30.1.2012.

 Lailla vaalilain muuttamisesta (431/2010) ennakkoäänestysmahdollisuuksia on muutettu niin, että kotiäänestykseen oikeutetun henkilön omaishoitaja voi äänestää kotiäänestyksessä samalla kertaa kuin hoidettava. Omaishoitaja saa äänestää kotiäänestyksen yhteydessä, jos seuraavat edellytykset täyttyvät:

Omaishoitaja on:

a)      tehnyt kunnan kanssa omaishoitosopimuksen;

b)      asuu samassa taloudessa kuin hoidettavansa; ja

c)      on äänioikeutettu samassa kunnassa kuin hän.

 Henkilön, joka haluaa äänestää ennakolta kotonaan, on ilmoitettava siitä kotikuntansa keskusvaalilautakunnalle. Omaishoitajan äänestämisestä kotiäänestyksen yhteydessä on myös ilmoitettava määräajassa keskusvaalilautakunnalle. Ilmoituksen kotiäänestyksestä voi myös tehdä äänestäjän puolesta tämän valitsema henkilö. Ilmoitus on tehtävä kirjallisesti tai puhelimitse I vaalikierrokselle viimeistään tiistaina 10.1.2012 ennen klo 16 ja II vaalikierrokselle viimeistään tiistaina 24.1.2012 ennen klo 16. 

Mikäli henkilö kuitenkin on ilmoittautunut ensimmäisen vaalikierroksen kotiäänestykseen, ilmoittautuminen on voimassa myös toista vaalikierrosta varten, eikä uutta ilmoitusta silloin tarvita. ( ilmoituksen on oltava perillä keskusvaalilautakunnalle toimitettuna ennen mainittua määräaikaa).

Kirjallinen ilmoittautuminen voidaan tehdä joko vapaamuotoisesti tai käyttäen oikeusministeriön vahvistaman kaavan mukaista kotiäänestyslomaketta. Ilmoituksesta tulee ilmetä äänestäjän täydellinen nimi, henkilötunnus, osoite, kotikunta ja puhelinnumero. Mikäli omaishoitaja haluaa äänestää kotiäänestyksen yhteydessä, kotiäänestykseen ilmoittauduttaessa on muiden tietojen lisäksi mainittava omaishoitajan täydellinen nimi, henkilötunnus, osoite, kotikunta ja puhelinnumero sekä tieto omaishoitosopimuksen voimassaoloajasta. Lomaketta on saatavissa Lahden Kaupungintalon kirjaamosta os. Harjukatu 31. Lahden kaupungin osalta kirjallinen ilmoitus on toimitettava Lahden keskusvaalilautakunnalle, os. PL 202, 15101 LAHTI. Puhelimitse ilmoittautuminen puh. 814 2699, 814 2698 tai fax 814 2697.



Takaisin | Tulosta sivu