SAS-työryhmä ja sen toiminta
Vanhustenpalvelujen sijoitustyöryhmän eli niin sanotun SAS-ryhmän tehtävänä on suunnitella palvelu- tai laitosasumista tarvitsevan ikääntyvän ihmisen sijoittaminen hoitopaikkaan siten, että ikääntyvä saa juuri hänelle sopivan hoitopaikan. Näin vältetään tarpeettomat siirrot hoitopaikasta toiseen.
Työryhmän lyhenne SAS tulee sanoista selvittää, arvioida ja sijoittaa.
Kotona asuvan ikääntyneen hakeutuminen palvelu- tai laitosasumiseen käynnistyy parhaiten ottamalla yhteyttä SAS-yhdyshenkilöön tai oman asuinalueen kotihoidon terveydenhoitajaan, jos henkilö on kotihoidon piirissä. Oikean kotihoidon yhteyshenkilön löydät kotihoidon sivujen alta.
Kaikki hakemukset arvioidaan sosiaali- ja terveyslautakunnan asettamien kriteerien mukaisesti. Hakemukset käsitellään viikoittain kokoontuvassa työryhmässä.
Työryhmän puheenjohtajana toimii ylilääkäri ja sihteerinä SAS-koordinaattori (sosiaalityöntekijä). Muut jäsenet ovat SAS-yhdyshenkilö, kotiutustiimin edustaja, LKS:n osastonhoitaja ja Jalkarannan sairaalan osastonhoitaja.
Jos SAS-työryhmä katsoo hakijan vielä kykenevän asumaan kotona kotihoidon ja esimerkiksi omaisavun turvin, hakemus jää odotuslistalle. Kriteerien täyttyessä hakemus asetetaan sijoituslistalle sopivaksi arvioituun hoitopaikkaan. Sijoituslistalla oleville tullaan aikanaan tarjoamaan vapautunutta hoitopaikkaa.
Odotuslistalla olevien hakemus otetaan tilanteen muuttuessa uudelleen käsittelyyn.
Aloitteen tästä voivat tehdä ikääntynyt itse, omaiset tai kotihoidon työntekijät.
Takaisin |
Tulosta sivu