Kilpiäisten palvelutalo

Perustiedot

Kilpiäisten palvelutalo toimii osana tammikuussa 2009 valmistunutta Kilpiäisten palvelukeskusta. Palvelukeskuksessa toimii 83:n paikan  vanhusten palvelutalon lisäksi 81:n paikan päiväkoti ja 35:n paikan vammaisten asumispalveluyksikkö.

Palvelutalossa asuu lähinnä muistisairauksista kärsiviä vanhuksia.

Asukkaat asuvat itsenäisesti omissa 25m² asunnoissaan. Jokaisessa asunnossa on oma kylpyhuone sekä pieni keittiö. Peruskalustukseen kuuluvat sänky, patja sekä vuodevaatteet (tyyny, täkki, lakanat, tyynyliina). Muutoin asunnon saa sisustaa itse.

Jokaisessa kerroksessa on oma olohuone tai ruokasali, jossa on mahdollista katsella televisiota.

Asukas ja hänen läheisensä huolehtivat muutosta ja siitä aiheutuvista kustannuksista.

Läheiset ovat erittäin tervetulleita palvelutaloon. Palvelutalon pääovet sulkeutuvat klo 19. Ovien sulkeuduttua omaiset voivat soittaa kerrokseen ja heille tullaan avaamaan ovi. Toivomuksena on, että vierailut ajoitetaan ennen klo 19, minkä jälkeen asukkailla on mahdollisuus rauhoittua iltatoimiin.

Maksut

Vuokrasopimus laaditaan Kilpiäisten palvelutalon johtajan kanssa ennen muuttoa. Vuokraan voi hakea asumistukea Kelasta. 

Kotihoitomaksu

Kotihoitomaksu määräytyy asukkaan bruttotulojen mukaan.

Tukipalvelumaksu

Sisältää täysihoitoateriat, saunamahdollisuuden sekä pyykkihuollon.

Lääkkeet ja terveydenhoito

Lääkkeet asukas kustantaa itse. Yleislääkäri käy palvelutalossa kerran viikossa.

Siivous

Asukas tai hänen läheisensä vastaa asunnon perussiivouksesta.

Muut kulut

Mahdolliset puhelin- sekä lehtitilausmaksut asukas maksaa itse. Myös palvelutalossa säännöllisesti käyvien parturi-kampaajan sekä jalkahoitajan palvelut pitää maksaa itse.



Takaisin | Tulosta sivu

Yhteystiedot

Kilpiäisten palvelutalo
Huvikatu 2 B
15240 Lahti

Johtaja
Heidi Lilleberg
ma−pe klo 8−16
p. 03 818 5366 tai
030 634 4050

Vastaava hoitaja
Maritta Heiskanen
p. 030 634 4060
ma−pe klo 8−15

Vastaava sosionomi
Piia Oksanen
ma−pe klo 8−16
p. 03-818 5365 tai
030 634 4051

etunimi.sukunimi@attendo.fi