Pyörätiet

Katso video Lahtelaista pyöräilyä 2011 tästä
Ajankohtaista
Vuonna 2011 on pyöräteille asennettu automaattisia laskentapisteitä. Laskentapisteistä kaksi on kiinteitä. Lisäksi yhtä laskentalaitetta vuorotellaan kolmessa eri pisteessä. Tarkemmat paikat löytyvät allaolevasta karttalinkistä.

Pyöräilyn asema liikennepolitiikassa
Keskeinen Lahden kaupungin strategiaan perustuva liikennepoliittinen linjaus on, että siellä, missä liikenne ruuhkautuu tai eri tavoin liikkuvien edut ovat muutoin ristiriidassa keskenään, etusijalle laitetaan ympäristöystävälliset kulkumuodot: kävely, pyöräily ja joukkoliikenne.
Lue lisää kaupunginvaltuuston 16.5.2011 hyväksymistä liikennepoliittisista linjauksista
Keskustaa kehitetään kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen ehdoilla.
Lue lisää kehittämishakkeista.
Lahdessa on pyöräteitä yhteensä 388 kilometriä (2011).

Pyörätiekartta
Painettu pyörätiekartta on viimeksi päivitetty huhtikuussa 2008 ja jaettu lahtelaisiin talouksiin. Seuraava päivitys tehdään vuonna 2012.
Seudullisen kartan toiselle puolelle on painettu Lahden kaupungin sekä Hollolan ja Nastolan kuntakeskusten keskeiset pyörätiet. Toiselta puolelta löytyvät valtakunnalliset pyörämatkailureitit Asikkalassa, Hollolassa, Lahdessa, Nastolassa ja Orimattilassa.
Internet-kartalla saat pyörätiet näkyviin merkitsemällä rastin Karttatasot-valikossa olevaan valintaruutuun 'Pyörätiet'.
Ulkoilureitit löytyvät liikuntapalveluiden sivuilta.
Takaisin |
Tulosta sivu