Asuminen ja ympäristö > Kaavat ja kiinteistöt > Kaavoitus > Kaavoituskohteet > Miekkiön, Renkomäen ja Ämmälän osayleiskaava

Miekkiön, Renkomäen ja Ämmälän osayleiskaava
Osayleiskaavoitus

Lahden Renkomäen ja Ämmälän alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen osayleiskaava yhteistyössä Hollolan kunnan kanssa. Osayleiskaavoitus tehdään yhtenä ja yhteisenä suunnittelutyönä, mutta päätöksenteko tapahtuu kummassakin kunnassa omaa aluettaan koskien erikseen. Osayleiskaavan tavoitteena on tarkistaa Lahden yleiskaavassa 1998 esitettyä alueelle osoitettua maankäyttöä sekä ratkaista uusien liikenneyhteyksien ja taajamatoimintojen sijoittuminen ottamalla huomioon Etelä-Lahden ja naapurikuntien kehitys. Vuoden 2008 aikana laadittiin vaihtoehtoisia malleja ja lisäselvityksiä sekä osayleiskaavaluonnos. Vuoden 2009 osayleiskaavaehdotukseen on tehty tarkistuksia, joiden perusteella osayleiskaavaehdotus päätettiin asettaa uudelleen yleisesti nähtäville. Osayleiskaava on tarkoitus saattaa päätettäväksi vuoden 2010 aikana.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS (20.03.2008) on tämän kotisivun liitteenä.

Muistio asukastilaisuudesta Renkomäen koululla 5.6.2008.

Asukasillassa 5.6.2008 esitetyt vaihtoehdot :
"Mosaiikkikylät"
"Radan varrella_asumista"
"Radan varrella työpaikkoja"

Viranomaisneuvottelu 2.12.2008 muistio.

Asukastilaisuus pidettiin keskiviikkona 3.12.2008 klo 17.30 - 19.30 Renkomäen koulun auditoriossa, Orimattilankatu 93 Lahti.
Tilaisuudessa esiteltiin osayleiskaavaluonnosta ja sen lähtökohtia.
Asukasillan 3.12.2008 muistio.

Viranomaisneuvottelu 3.11.2009 muistio.

Miekkiön, Renkomäen ja Ämmälän osayleiskaavaehdotus:
kartta ja määräykset, selostus ja selostus_liitteet.
Vastineet.
Renkomäen luonto ja maisema.
Meluselvitys+kartat.

Miekkiö-Renkomäki-Ämmälän osayleiskaavan asukastilaisuus pidettiin keskiviikkona 17.2.2010 klo 18:00 – 20:00 Renkomäen koululla, Orimattilankatu 93 Lahti. 
Tilaisuudessa esiteltiin Renkomäen ja Ämmälän osayleiskaavaehdotusta.

Miekkiön-Renkomäen-Ämmälän korjattu ja täydennetty osayleiskaavaehdotus
kartta ja määräykset, selostus ja selostusliitteet
vastineet
liikennetarkastelu 

Miekkiön-Renkomäen-Ämmälän osayleiskaavan ehdotus 26.4.2011
osayleiskaavan kartta (26.4.2011)
selostus (26.4.2011)
kaavaselostuksen liitteet (26.4.2011)
ehdotuksesta esitetyt muistutukset ja lausunnot sekä niihin annettavat vastineet (26.4.2011)

Aineisto on diarikortilla 2006-01232 (kkortin lopussa)

katso kohde kartalla

Työvaihe Päivämäärä
» Osayleiskaavaluonnos nähtävillä   26.11 - 31.12.2008

» Osayleiskaavaehdotus nähtävillä

  20.08 - 21.09.2009
» Osayleiskaavaehdotus nähtävillä aikaisemmin
» Osayleiskaavaehdotus uudelleen nähtävillä
  21.01 - 22.02.2010
  13.01 - 14.02.2011
» Osayleiskaava lainvoimaiseksi   03.11.2011

Kaavoitusarkkitehti Theodora Rissanen, p. 8142157, 050-3878717

 

Liitteet
  • Tavoitteet.pdf
  • Tavoiteseminaari_kysely_tulokset.pdf
  • Työvaiheet_20080416.pdf
  • OAS_200308.pdf

    Takaisin | Tulosta sivu