|
Kuluttajaturvallisuusvalvonta koskee kuluttajien käyttämien tavaroiden ja palveluiden turvallisuutta. Joidenkin tavara- ja palveluryhmien turvallisuuden valvonta on kuitenkin erikseen määrätty muille viranomaisille. Lista niistä löytyy Tukesin verkkosivuilta.
Kuluttajaturvallisuuden perussäännökset on kirjattu kuluttajaturvallisuuslakiin (920/2011). Lain mukaan tuote tai palvelu ei saa aiheuttaa vaaraa kuluttajan terveydelle tai omaisuudelle. Monien tuoteryhmien turvallisuudesta on olemassa myös yksityiskohtaista lainsäädäntöä (esimerkiksi lelut, kosmetiikka ja sähkölaitteet).
Laki ei koske vahingonkorvausoikeudellisia kysymyksiä. Kuluttajan taloudelliseen turvallisuuteen liittyvistä asioista on säädetty kuluttajansuojalaissa (linkki lakiin).
Kuluttajaturvallisuusvalvonta on osa ympäristöterveydenhuoltoa, joka pitää sisällään muun muassa elintarvikevalvonnan ja terveydensuojeluasiat. Lahdessa ympäristöterveydenhuollon tehtävistä vastaa rakennusvalvonnan vastuualueeseen kuuluva terveydensuojelun valvontayksikkö.
Vastuu turvallisuudesta toiminnanharjoittajalla
Kuluttajaturvallisuuslaissa (920/2011 6§) on lueteltu kuluttajapalvelut, joista täytyy tehdä kirjallinen ilmoitus kunnan valvontaviranomaiselle ennen palvelun tarjoamista.
Edellä mainituista kuluttajapalveluista on laadittava turvallisuusasiakirjat (VN asetus 1110/2011), jotka on valvontaviranomaiselle pyydettäessä esitettävä.
Kuluttajaturvallisuuslainsäädännön mukaan ensisijainen vastuu tavaroiden ja palvelujen turvallisuudesta on elinkeinonharjoittajalla (valmistaja, maahantuoja, myyjä tai palvelun tuottaja) tai muulla palveluntarjoajalla (esimerkiksi kunta tai seurakunta). Palveluiden tarjoajien on myös toimittava huolellisesti ja varmistettava, ettei palvelun käyttämisestä aiheudu vaaraa kuluttajille tai lähistöllä oleville henkilöille.
Kuluttajaturvallisuuslainsäädäntö ei koske yleishyödyllisiä yhdistyksiä, kuten urheiluseuroja ja partiolippukuntia silloin, kun ne tarjoavat toimintaa ainoastaan jäsenilleen eikä kyse ole elinkeinotoiminnaksi laskettavista palveluista.
Viranomaiset valvovat lainsäädännön noudattamista. Valvonta kohdistetaan riskinarvioinnin perusteella. Palveluiden (esimerkiksi uimahallit, uimarannat, leikkikentät, ohjelmapalvelut) turvallisuutta valvovat pääasiassa kunnat, käytännössä yleensä terveystarkastajat. Kuluttajaturvallisuusvalvonta on kuntien lakisääteinen tehtävä. Kulutustavaroiden turvallisuutta valvoo pääasiassa Tukes.
Viranomaisten tarkastukset perustuvat pääosin valvontasuunnitelmaan. Ympäristöterveydenhuoltoon liittyvästä valvonnasta on tehty valvontasuunnitelma vuosille 2011-2014. Valvontasuunnitelmaan sisältyvät tarkastukset ovat maksullisia. Kuluttajaturvallisuusvalvontaviranomaiset eivät ennakolta tarkasta tai hyväksy palveluita tai tuotteita.
Toiminnanharjoittajan velvollisuudet vahinko- ja vaaratilanteissa
Jos tavara tai palvelu aiheuttaa vaaraa, elinkeinonharjoittajan tai muun palvelun tarjoajan on:
- lopetettava vaarallisen palvelun tarjoaminen tai poistettava vaarallinen tavara markkinoilta ja
- ilmoitettava vaaraa aiheuttaneesta tavarasta tai palvelusta ja sitä koskevista toimenpiteistään valvontaviranomaiselle ja
- tiedotettava tavaran tai palvelun aiheuttamasta vaarasta sekä mahdollisesta palautusmenettelystä kuluttajille.
Lisätietoja Tukesin verkkosivuilta
Ilmoituslomakkeet:
Ilmoitus vaaraa aiheuttavasta kulutustavarasta.doc
Ilmoitus vaaraa aiheuttavasta kuluttajapalvelusta.doc
Mitä kuluttajan kannattaa tehdä jos havaitsee vaarallisen tavaran tai palvelun
Jos kuluttaja epäilee tavaraa tai palvelua vaaralliseksi, hänen kannattaa
- lopettaa tuotteen tai palvelun käyttö heti. Tuote pitää poistaa myös muiden mahdollisten käyttäjien ulottuvilta.
- ilmoittaa mahdollisesta vaarasta myyjälle/palveluntarjoajalle, jotta tämä voi ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin.
- ilmoittaa asiasta Tukesiin tai kunnan terveysvalvontaan oheisilla lomakkeilla
Ilmoitus vaarallisesta/puutteellisesta tuotteesta
Ilmoitus vaarallisesta palvelusta
Lisää turvallisuusvinkkejä kuluttajille Tukesin verkkosivuilla
Lahden kuluttajaturvallisuusvalvontaviranomaisen yhteystiedot:
Lahden kaupunki
Tekninen ja Ympäristötoimiala/ Terveydensuojelu
Vesijärvenkatu 11 C
15140 Lahti
puh. 03 8143 510
terveydensuojelu@lahti.fi
|