Kehityshankkeet 2013
Hissi on kiinteistön kehittämistä -projekti 2009-2013
Lahdessa on yli 1200 hissitöntä porraskäytävää noin 550:ssä vähintään kolmekerroksisessa asuinrakennuksessa. Yli 15 000 lahtelaista asuu hissittömissä kerrostaloissa ja heistä yli 1000 henkilöä on 75-vuotta täyttäneitä vanhuksia. Hissin rakentaminen on osa kiinteistön suunnitelmallista kehittämistä ja on kannattava sijoitus, varsinkin ARA:n myöntämä 50% hissiavustus huomioon ottaen. Projektin tavoitteena on rakentaa 100 uutta hissiä hissittömiin kerrostaloihin Lahden seudulla v. 2009-2013. Tavoite on toteutumassa, sillä vuoden 2013 alussa uusia hissejä on aktiivisesti rakennettu sekä Lahteen että naapurikuntiin jo yli 80 kpl. Hissiprojektia hallinnoi maankäyttö/asuntotoimi ja yhteistyökumppaneita ovat mm. Kiinteistöliitto Päijät-Häme, KONE Hissit Oy, YIT-Rakennus Oy, REIM-LahtiOy ja LADEC Oy /Lahden seudun asumisen osaamiskeskus.
Lahden hissiprojekti on toiminut esimerkkinä muille kaupungeille ja Lahden aloitteesta on käynnistetty valtakunnallinen Hissi – Esteetön Suomi 2017 -hanke, jonka tavoitteena on esteettömyyden lisääminen ja jälkiasennushissien määrän kaksinkertaistaminen. Tätä valtakunnallista hissiprojektia hallinnoi Lahden Seudun Kehitys ja sitä rahoittaa ARA ja hankkeessa mukana olevat kaupungit. Hanke liittyy hallitusohjelman mukaisen Ikäihmisten asumisen kehittämisohjelman työhön.
Ilmastonkestävä kaupunki (ILKKA) -työkaluja suunnitteluun -hanke 2009-2015
Ilmastonmuutos hallintaan Lahden seudulla -osahanke . Lahden kaupunki on mukana Euroopan aluekehitysrahaston rahoittamassa Ilmastonkestävä kaupunki (ILKKA) - työkaluja suunnitteluun -hankkeessa. Hankkeen tavoitteena on, että hankkeessa syntyviä työkaluja, ohjeita ja budjetointimallia hyödyntämällä kaupungit voivat luoda parempaa ja ilmastonkestävää kaupunkiympäristöä. Hanketta koordinoi Helsingin kaupunki ja sen osatoteuttajina ovat Lahden kaupunki, Turun kaupunki, Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä, Vantaan kaupunki, Turun yliopisto ja Ilmatieteen laitos. Hankkeen avulla Lahti pyrkii osallistamaan sidosryhmiä ilmastotyöhön ja selkiyttää ilmastonmuutoksen aiheuttamiin tulviin ja kuivuuteen varautumisen suunnitelmia. Vähennetään tiivistyvän kaupunkirakenteen aiheuttamia haittoja ja riskejä vesiluonnolle ja erilaisille rakenteille. Lisätään tietoisuutta hulevesien hallinnan monipuolisesta keinovalikoimasta ja yhtenäistetään toimintatapoja ja mitoitusperiaatteita.
Kymppi - työkaluja ympäristöystävälliseen palveluketjuun -hanke
Miten kunnan, koulutusorganisaation tai pk-yritysten palvelu olisi entistä ympäristöystävällisempää? Minkälaisia työkaluja ammattilaiset voisivat hyödyntää ympäristöohjauksessaan? Mitä voidaan oppia maakuntien välisellä yhteistyöllä? Näihin kysymyksiin pureutuu Kymppi – Työkaluja ympäristöystävälliseen palveluketjuun – hankkeella.
Naakan aiheuttamien haittojen hallinta -hanke 2012-2014
Lahden seudun ympäristöpalvelut on mukana Naakan aiheuttamien haittojen hallinta -hankkeessa. Hanketta rahoittavat Ympäristöministeriö sekä Seinäjoen, Lahden ja Porin kaupungit. Hankkeen päätavoitteena on selvittää kuinka voidaan estää lisääntyneiden naakkamäärien ja niiden aiheuttamien paikkojen likaantumisesta aiheutuvia haittoja. Hankkeen pitkäaikaisena päämääränä on edesauttaa ihmisten ja naakkojen rinnakkaineloa naakkakannan edelleen vahvistuessa ja levittäytyessä uusille asuinalueille. Hankkeessa tuotetaan sovellettavaa tietoa naakan perusbiologiasta, kaupunkinaakkojen käyttäytymisestä, naakkojen aiheuttamasta tautivaarasta, naakkojen pesinnän estämisen vaikutuksista ja naakan aiheuttamien vahinkojen ehkäisystä niin kaupungissa kuin maaseudullakin. Hankkeesta tuotetaan julkaisu, joka ilmestyy ympäristöministeriön julkaisusarjassa Suomen Ympäristö.
SADe-ohjelma
Valtakunnallinen sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelma (SADe). SADe-ohjelman tavoitteena on edistää sähköistä asiointia siten, että kansalaisten ja yritysten sähköinen asiointi on mahdollista vuoteen 2013 mennessä kattaen kaikki keskeiset palvelut. Kansalaisten ja yritysten palveluille luodaan yhtenäisesti asiakasrajapinnat eri tahojen tuottamiin julkisiin palveluihin.
Salpa-Vesi -hanke 2013-2014
Projektissa kootaan yhteen ja käydään läpi olemassa oleva pohjavesi- ja maaperätieto Salpausselältä Hollolan, Lahden ja Nastolan alueella ja päivitetään aineistoa uusilla selvityksillä erityisesti Nastolassa. Koottu aineisto on käytettävissä Tekla -paikkatietoympäristössä, jolloin sitä voidaan käyttää yhdessä muiden virastoissa ja vesihuoltolaitoksilla käytössä olevien aineistojen kanssa. Aineiston pohjalta laajennetaan nykyistä v. 2012 päivitettyä pohjavesimallia niiltä osin kuin se on datan kattavuuden kannalta mielekästä tehdä. Pohjaveteen ja maaperään liittyvän paikkatiedon saaminen kootusti viranomaisten käyttöön tehostaa viranomaistyötä. Se nopeuttaa tarvittavan tiedon löytämistä ja vähentää työssä tapahtuvia, puutteellisista tiedoista johtuvia ongelmatilanteita ja päällekkäisten selvitysten tekemistä. Hanketta rahoittaa Euroopan aluekehitysrahasto.
Tiera Oy ja sähköisten palvelujen kehittäminen
Kuntien ja kuntayhtymien omistama Tiera Oy kehittää kuntasektorin ICT-palveluja verkostomaisesti yhteistyössä kuntien sekä muiden julkisten- ja kaupallisten toimijoiden kanssa. Tiera Oy:n tietohallinnon johtamisen asiantuntijapalvelut tukevat mm. kunnissa käynnistettävien kehityshankkeiden suunnittelua ja käyttöönottoa.
Tiera Oy ja Lahden kaupunki ovat tehneet sopimuksen 1.7.2011 toiminnanohjausjärjestelmän suunnittelu- ja määrittelyvaiheen tekemisestä Lahden kaupungille. Teknisen ja ympäristötoimen asiantuntija on mukana asumis- ja ympäristöpalvelujen sähköisten asiointipalvelujen toteuttamisen asiantuntijaryhmässä. Asiantuntijaryhmien työn pohjalta valitaan käynnistettävät yhteisen kehittämisen hankkeet, jotka tulevat osaksi Tieran palvelusalkkua. Hankkeen ensimmäinen vaihe on suunnittelu- ja määrittelyvaihe, joka kestää helmikuun loppuun 2012. Ensimmäisen vaiheen käyttöönottoaikataulu on 2012-2013 vuoden vaihteessa.
Takaisin |
Tulosta sivu