Jätehuolto Lahden seudulla

Lahden seudun ympäristöpalvelut valvoo jätelain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamista, kuten jätehuollon järjestämistä sekä roskaamiskiellon ja maaperän pilaamiskiellon noudattamista Hollolassa, Lahdessa ja Nastolassa.

Yksikkö myös ohjaa ja neuvoo jätehuoltoon liittyvissä kysymyksissä ja valitusasioissa.

Jätelain periaatteita ovat kestävä kehitys sekä jätteiden terveydelle ja ympäristölle aiheuttaman vaaran ehkäiseminen ja torjuminen.

Kuntien yleiset jätehuoltomääräykset koskevat kaikkia kotitalouksia ja taloyhtiöitä sekä liike-, teollisuus- yms. kiinteistöjä. Määräyksissä on säännöt mm. jätteiden keräysvälineiden tyhjennysväleistä ja jätteiden sijoittamisesta. Yleisperiaatteena on, että jätteet on kerättävä, kuljetettava ja käsiteltävä niin, ettei niistä aiheudu roskaantumista, hajua eikä muuta haittaa ympäristölle, terveydelle tai viihtyisyydelle.

Kaikkien käytössä olevien kiinteistöjen, joilla syntyy asumisjätettä tai siihen rinnastettavaa jätettä, on liityttävä järjestettyyn jätteenkuljetukseen. Määräys koskee myös loma-asuntoja.

Kiinteistöllä on mahdollisuus:
- hakea Lahden seudun ympäristöpalveluilta jätteiden harvennettua tyhjennysväliä, mikäli se jätteen määrän tai laadun vuoksi on tarpeen.
- sopia yhteisten keräysastioiden (kimppa-astiat) käytöstä esim. naapurin kanssa.
- tehdä ilmoitus loma-asunnolla syntyvien jätteiden viemisestä vakituisen asunnon jäteastiaan.

Hakemukset ja ilmoitukset toimitetaan osoitteeseen:
Lahden seudun ympäristöpalvelut
Vesijärvenkatu 11 C
PL 126
15140 Lahti
lahdenseudunymparistopalvelut(at)lahti
fax. (03) 814 3500

Hollolan kunnan yleiset jätehuoltomääräykset (pdf, 176 Kb)
Lahden kaupungin yleiset jätehuoltomääräykset (pdf, 39 Kb)
Nastolan kunnan yleiset jätehuoltomääräykset (pdf, 101 Kb)

Ympäristönsuojelumääräykset

Lisätietoja
ympäristönsuojelutarkastaja
Sanna Ukkola
etunimi.sukunimi(at)lahti.fi
puh. 044 716 1295



Takaisin | Tulosta sivu