Kestävää kehitystä Lahden seudulla

Tuleville ja nykyisille ihmisille paremmat mahdollisuudet hyvään elämään ovat lähtökohtana kestävälle tulevaisuudelle. Osallistuminen edistää paikallisten lähtökohtien ja kansalaisten näkemysten huomioon ottamista etsittäessä kestävän kehityksen kannalta tarpeellisia muutoksia.

Parempi tulevaisuus voi olla puhtaampaa ympäristöä, raikkaita vesiä sekä viihtyisiä metsiä. Kestävään kehitykseen kuuluu myös mahdollisuus mielekkääseen työhön ja puhtaaseen ruokaan sekä toimiminen osana tasa-arvoista yhteiskuntaa.

Mitä me olemme valmiit tekemään ja onko meillä mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa? Teot voivat olla pienempiä tai suurempia, mutta kun niitä tehdään riittävän monta, ne kertautuvat isoksi tekojen tieksi. Eläkäämme ja toimikaamme niin, että ihmiset nyt ja televaisuudessa pystyvät tekemään samoin. Kestävää kehitystä on toteutettu Lahdessa vuodesta 1993 lähtien toimineen Lahden ympäristöforumin verkoston myötävaikutuksella. Lahden ympäristöforum on ollut Lahden ja kaupunkiseudun muiden kuntien yhteinen haaste Riossa 1992 käynnistyneen paikallisagendatoiminnan (LA21 = Local Agenda 21)  toteuttamiseksi.

Lahden seudun ympäristöpalvelut edistää kestävää kehitystä viranomaistoiminnan lisäksi kannustamalla eri ikäisiä asukkaita ja toimijoita mukaan kestävän kehityksen toimintaan sekä osallistumalla kehityshankkeisiin niin paikallisella kuin kansainvälisellä tasolla.

Kestävän kehityksen hanketoiminnasta tarkemmin hankesivuilla.

LISÄTIETOJA:
ympäristöjohtaja
Kari Porra
puh. 050 559 4050
sähköposti: etunimi.sukunimi(at)lahti.fi

ympäristönsuojelusuunnittelija
Timo Permanto
puh. 050 559 4054
sähköposti:
etunimi.sukunimi(at)lahti.fi



Takaisin | Tulosta sivu

Katso lisätietoja

Katso myös