|
Maankäyttö- ja rakennuslaki 153 §: Rakennusta tai sen osaa ei saa ottaa käyttöön ennen kuin se on loppukatselmuksessa käyttöön hyväksytty. Muuhun lakiin perustuvat ja rakennuksen käyttöturvallisuuteen olennaisesti vaikuttavat tarkastukset on suoritettava tätä aikaisemmin.
Muuhun lakiin perustuvia tarkastuksia ovat esim. väestönsuoja-, palo-, sähkö- ja hissitarkastukset sekä öljylämmityslaitteiden tarkastukset. Myös jätevesien johtaminen umpikaivoon tai maastoon sekä maalämmitysjärjestelmät saattavat edellyttää ympäristöviranomaisen tarkastusta.
Osittainen loppukatselmus ja käyttöön hyväksyminen
Rakennus tai sen osa voidaan hyväksyä käyttöön otettavaksi suorittamalla siinä osittainen loppukatselmus. Osittaisessa loppukatselmuksessa huolehditaan erityisesti siitä, että käyttöön hyväksytty rakennuksen osa on turvallinen, terveellinen ja käyttökelpoinen. Sen tulee myös olla erotettu työmaaksi jäävästä osasta turvallisesti ja niin, ettei mahdollinen palo tai työmaapöly pääse työmaalta käyttöön hyväksyttyyn rakennuksen osaan.
Rakennuksen julkisivun tulee vähäisiä viimeistelytöitä lukuun ottamatta yleensä olla valmis ennen rakennuksen käyttöön hyväksymistä. Aina on kuitenkin syytä huolehtia, ettei kosteus tai muu haitta pääse turmelemaan rakennusta julkisivutöiden keskeneräisyyden vuoksi.
Rakennusvalvontaviranomainen tarvittaessa määrää, miltä osin julkisivu- ja pihatöiden tulee olla valmiit ennen rakennuksen käyttöön hyväksymistä sekä asettaa loppukatselmuksessa määräajan niiden töiden loppuunsaattamiselle, joiden viivästyminen voi aiheuttaa kohtuutonta haittaa tai häiriöitä rakennuksen käyttäjille tai muulle ympäristölle.
Rakennuksen valmistuessa kesäaikaan pihamaiden on yleensä oltava rakennuksen käyttötarkoituksen edellyttämällä tavalla käytettävissä. Istutustyöt ja julkisivun viimeistelytyöt tulee tehdä heti, kun olosuhteet sen sallivat.
Loppukatselmus
Loppukatselmuksen edellytyksenä on, että rakennustyö on valmis, rakennus on kaikilta osin otettavissa käyttöön ja viranomaisvalvonnan kannalta säädetyt ja määrätyt tarkastukset ja niiden vaatimat toimet on suoritettu.
Rakennuksen käyttöönotto ilman asianmukaista loppukatselmusta tai käyttöönoton jälkeen vielä tarvittavan loppukatselmuksen jättäminen pyytämättä voivat johtaa hallintopakkomenettelyyn ja tästä aiheutuviin valvontamaksuihin asian järjestämiseksi.
Loppukatselmuksen ja osittaisen loppukatselmuksen tilaaminen
Ko. katselmuksen toimittaminen tulee tilata riittävän ajoissa ennen rakennuksen aiottua käyttöönottoa. Katselmusta on aina haettava luvan voimassaoloaikana.
Loppukatselmusta/osittaista loppukatselmusta haettaessa tulee rakennuksen käyttö- ja huolto-ohjeen, jos sellainen on määrätty laadittavaksi, olla riittävässä laajuudessa valmis ja luovutettavissa rakennuksen omistajalle.
Katselmus on tilattava kaksi viikkoa ennen katselmuksen toimittamista.
Osittainen loppukatselmus ja loppukatselmus tilataan lomakkeella, jota on saatavissa rakennusvalvonnasta.
Tilauslomake halutulla loppukatselmuspäivämäärällä varustettuna lähetetään rakennusvalvonnan faksinumeroon 814 3372, toimittamalla rakennusvalvontaan joko postitse tai itse tuomalla sekä myös sähköpostilla: asiakaspalvelu.rakennusvalvonta@lahti.fi.
Loppukatselmuksessa/osittaisessa loppukatselmuksessa huomioitavat asiat
Katselmuksessa kiinnitetään huomiota muun muassa siihen, että
-
rakennusluvassa tai aloituskokouksessa määrätyt tai osoitetut velvoitteet on tehty
-
rakennustyön tarkastusasiakirja on asianmukaisesti pidetty ja sen yhteenveto on arkistoitavissa
-
tarkastusasiakirjan yhteenveto on riittävä suhteessa siihen, mitä
-
rakennusluvassa tai aloituskokouksessa on edellytetty
-
eri rakennusvaiheiden toteutuksen kelpoisuutta osoittavat asiakirjat (esim. paalutus-, mittaus- ja tarkastuspöytäkirjat, betonin koetulokset ja vertailulujuuslaskelmat) ovat asianmukaisia, sekä
-
muihin lakeihin perustuvat tarkastukset on suoritettu.
Katselmuksesta laaditaan pöytäkirja, johon merkitään muun muassa rakennustyön tarkastusasiakirjan pitämistä, rakennuksen käyttö- ja huolto-ohjeen valmistumista, muita pidettyjä tarkastuksia, rakennuksen käyttöön hyväksymistä ja mahdollista suunnitelmista poikkeamista koskevat tiedot.
| Katselmusten suorittajat |
Rakennustarkastaja Raimo Luukka
Kartano, Keski-Lahti |
814 3211, 050 559 4074 |
Valvontainsinööri Tommi Heino
Ahtiala, Hennala, Jokimaa, Järvenpää, Koiskala, Kolava, Kunnas, Laune, Myllypohja sekä Kärkölä
|
050 559 4069
|
|
Valvontainsinööri Anssi Salminen
Asemantausta, Jalkaranta, Kerinkallio, Kujala, Kärpänen, Nikkilä, Okeroinen, Pirtitharju, Renkomäki, Salpausselkä, Sopenkorpi, Ämmälä
|
050 559 4070 |
Valvontainsinööri Kyösti Tissari
Kilpiäinen, Kiveriö, Kivimaa, Kytölä, Mukkula, Möysä, Niemi, Paavola, Pesäkallio, Viuha
|
050 559 4071 |
|
Valvontainsinööri Jukka Makkonen
Nastola
|
050 398 5361 |
|
Ilmanvaihto- sekä vesi- ja viemäritarkastukset:
LVI-insinööri Juha Lindqvist
Lahden valtatie 12:n eteläpuoliset alueet sekä Kärkölä
LVI-insinööri Kari Siikanen
Lahden pohjoispuoliset alueet sekä Nastola
|
050 398 5366
050 559 4073
|
Muut tarkastukset (suoritettava ennen loppukatselmusta):
| Rakennuksen paikan merkitseminen ja sijaintikatselmus sekä isoissa kohteissa pihamaan korkeusaseman tarkistusmittaus:
Maankäyttö, rakennuspaalutukset),
Jouni Behm
Nastolan osalta
Pekka Viitaniemi
|
814 2393
040 833 8675
|
|
Hormitarkastus (tulisijat):
Nuohoojamestarin tutkinnon suorittanut henkilö, esim.
Mikko Suontama
Pekka Lempiäinen
Heikki Vähäsarja
|
050 595 6921
040 555 1301
050 302 5963
|
|
Aluepelastuslaitoksen tarkastukset:
Palotarkastajat
|
8773 112
|
|
Kaukolämmön ja maakaasun lopputarkastus:
Lahti Energia Oy (Lahti, Nastola)
Mäntsälän Sähkö Oy (Kärkölä)
Fortum Oy (Kärkölän Lappilan osalta)
|
029 000 8000
(019) 68 991
0800 1 9900
|
|
Sähköasennusten käyttöönottotarkastus:
Sähkötöiden tekijä
Sähkötöiden varmennustarkastus:
Valtuutettu tarkastaja
|
|
|
Pihan istutusten tarkastus:
Valvojapuutarhuri Markku Silvenius
|
8143449, 0505594191
|
Lisäksi muut luvassa tai aloituskokouksessa mainitut tarkastukset, jotka kohteessa on mahdollisesti pidettävä.
|