Lahden kaupungin liikuntapalvelut



Lahdella on pitkät perinteet merkittävänä suomalaisena ja myös kansainvälisenä liikunta- ja urheilukaupunkina. Sivistystoimialan liikuntapalvelut (liikuntatoimi) vastaa toiminta-ajatuksensa mukaisesti Lahden kaupungin hallinnassa olevien liikuntapaikkojen kunnossapidosta ja luo muita edellytyksiä eri-ikäisten kaupunkilaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiselle liikunnan avulla, kuten järjestää runsaasti ohjattuja liikuntaryhmiä. Liikuntapalvelut on myös kiinteästi mukana luomassa olosuhteita Lahdessa järjestettäville liikunta- ja urheilutapahtumille ympäri vuoden.
Lahdessa on monipuoliset liikuntapaikat
Lahden alueella on laskentatavasta riippuen noin 100 liikuntapaikkaa, joiden hallinnointiin tai yllä- ja kunnossapitoon kaupungin liikuntapalvelut osallistuu joko kokonaisuudessaan tai osittain. Kolmen uimahallin sekä välillisesti liikuntatoimen ylläpidon ja tuen piiriin kuuluvien Launeen harjoitusjäähallin, Suurhallin, Lahden jäähallin ja Urheilutalon lisäksi merkittävä sisäliikuntatila löytyy Mustankallion väestönsuojasta, jossa voidaan harrastaa mm. telinevoimistelua, yleisurheilun heittolajeja ja kuntosaliharjoittelua. Suurhalliin ja vanhaan messuhalliin on suunnitteilla monipuolinen sisäliikunnan keskus vuodesta 2013 alkaen ja jo ennen sitä on tavoitteena monipuolistaa hallien liikuntakäyttöä.
Koulujen salit kovassa käytössä
Sisäliikuntatarjontaa pitävät merkittävästi yllä myös 35 lahtelaisen koulun liikuntasalia, joiden harjoitusvuorot ovat seurojen, yhteisöjen sekä yksityisten käytössä iltaisin kouluvuoden aikana. Yksityisten kuntosalien ohella myös mm. uimahallien kuntosalit ovat kuntalaisten ahkerassa käytössä. Uusimmat
sisäliikuntatilat sijaitsevat Urheilukeskuksen mäkikatsomorakennuksessa, jossa on ryhmäliikuntatiloja ja kuntosali sekä Suurmäen kentän liikuntatila, johon on sijoittunut useita kamppailulajien tiloja.
Ulkokenttiä ja lähiliikuntapaikkoja löytyy ympäri Lahtea
Urheilukeskuksen Stadionin lisäksi on käyttäjille tarjolla tällä hetkellä yli 30 ulkokenttää ja talvisin yli 20 luistelukenttää. Kentistä ja kenttäalueista merkittävimmät monipuolisen liikunnan keskittymät ovat Kisapuisto, Radiomäki, Kivimaa, Mukkula, Kerinkallio ja Sepänniemi. Lisäksi Patomäen nurmialueet ovat tärkeitä harjoittelupaikkoja esimerkiksi juniorijalkapallolle. Lajikohtaisia ulkoliikuntapaikkoja ovat mm. Kilpiäisissä sijaitseva Mukkulan jousiampumarata sekä Möysän melontakeskus. Liikuntapalveluiden ylläpitämien paikkojen lisäksi kaupungin muut yksiköt ylläpitävät liikuntapaikkoja mm. Launeella ja Mukkulassa, jossa on puistoalue frisbee-golfin käytössä.
Vapaasti kaikkien käytössä olevia myös pienillä tekonurmikentillä varustettuja lähiliikuntapaikkoja on rakennettu mm. Kivimaalle, Kärpäseen, Nikkilään, Renkomäkeen, Ahtialaan ja Möysään.
Lahden alueen retkeilyreittiverkosto on helposti saavutettavissa
Salpausselän ja Lahden alueen maastojen yli 100 km laajuinen latu- ja retkeilyreittiverkosto on kaupunkiympäristöön kiinteästi liittyvä ja helposti saavutettavissa oleva luontoliikunnan harrastuspaikka niin kesällä kuin talvellakin. Hiihtoreittejä on vaativasta helppoon niin Salpausselän maastoissa kuin eri kaupunginosissakin. Ulkoilureittien yhteyteen on sijoitettu laavuja, jotka palvelevat ympärivuoden retkeilykohteena Talvisin myös Vesijärvi ja muut järvet ovat olosuhteiden salliessa ulkoilijoiden suosimia latu- ja kävely- ja retkiluistelu-urineen. Talven ensilumenlatu (1-2 km) Urheilukeskuksessa on saanut suuren suosion sekä syyskaudella että myös keväisin hiihtokauden lopussa.
Uintimahdollisuudet
Kaikissa kolmessa uimahallissa on kuntosali ja hyvät kunto- ja virkistysuintimahdollisuudet. Kesäkaudella Urheilukeskuksen ison mäen hyppyrin juureen avataan maauimala 50 m altaalla. Uimarantoja on lähes jokaisen järven rannalla eri puolilla kaupunkia. Kesäisin valvottuja rantoja on kaksi, Mytäjäinen ja Möysä.
Liikuntatoimistolta saa liikuntainfoa
Liikuntapalvelujen toimisto sijaitsee Urheilukeskuksen pääkatsomorakennuksen toisessa kerroksessa. Toimiston henkilökuntaan yhteyttä ottamalla saa lisää informaatiota sivuillamme olevien tietojen lisäksi niin lahtelaisista liikuntapaikoista ja niiden varaustilanteesta kuin myös lahtelaisista liikunta-ja urheiluseuroista sekä muista yhdistyksistä ja niiden toiminnasta. Myös liikuntapalvelujen itse järjestämästä ohjatusta liikunnasta saa tietoa liikuntatoimistosta.
Takaisin |
Tulosta sivu