Siirry suoraan sisältöön

20.12.2018 18:15

Vuoden kolme luetuinta

Vuoden lopussa on hyvä juhlistaa, mutta myös hetki katsoa taaksepäin. Niinpä kokosimme yhteen kolme vuoden luetuinta Tulevaisuuden Lahti -blogin kirjoitusta.
Kaupungintalo jouluna

Haluamme jo tässä vaiheessa toivottaa lukijoillemme rauhallista joulunaikaa ja onnellista alkavaa vuotta 2019.

1. Kaupunkitulvien lyhyt oppimäärä 

Elokuun alussa Lahti tulvi, ja veden laskeuduttua Juhani Järveläinen kirjoitti aiheesta blogiin. Juhani avasi kirjoituksessaan, mistä tulva johtui ja miten hulevesien haittoja ehkäistään. Lue koko kirjoitus

2. Nimistö kaupungin muistina 

Kadunnimet opastavat meidät oikeisiin paikkoihin, mutta miten kadut oikeastaan saavat nimensä ja kuka nimet keksii? Carita Uronen tarttui kynään ja kertoi samalla, mitä tunnettua lahtelaista paikkaa on aikoinaan kutsuttu Lämpysenmäeksi. Lue koko kirjoitus

3. Olohuoneen jatke kadulle?  

Uutena kokeiluna Päijänteenkadun päähän, Viiskulmaan, perustettiin taideaukio. Mukana työssä ovat olleet lähiasukkaat ja Uuden pajan nuoret. Kristiina Kartimo kirjoitti yhteistoiminnan etenemisestä ja siitä, mistä taideaukiossa oikeastaan on kyse. Lue koko kirjoitus

Vinkkaa hyvä aihe

Mistä aiheesta haluaisit ensi vuonna lukea? Olisiko itselläsi hyvä näkökulma kaupunkiin ja sen suunnitteluun? Ota yhteyttä ja kerro ideasi, henrik.saari@lahti.fi.  

vuorovaikutussuunnittelija Henrik Saari

Henrik Saari
Kirjoittaja on vuorovaikutussuunnittelija, joka saa työssään tavata vuodessa satoja lahtelaisia.

Tulevaisuuden Lahti -blogissa vaihtuvat kirjoittavat avaavat näkökulmia kaupunkiin ja sen suunnitteluun.

 
 

Kommentit