Siirry suoraan sisältöön

4.4.2019 11:40

Huhtikuussa haettavana 39 uutta tonttia

Kevään uudet omakotitontit ovat haussa huhtikuun ajan. Uusista tonteista valtaosa on Karistossa. Kevään aikana myydään lisäksi tarjouskilpailulla kaksi tonttia Jalkarannasta ja 3 rantatonttia Alasenjärven rannalta.
Nainen kastelee kasveja omakotitalon pihalla.

Uusia tontteja on kaikkiaan 39

  • 27 Karisto, Karistonselkä
  • 10 Kytölänmäki, Lihtakatu
  • 1 Renkomäki, Kolmaskatu  
  • 1 Myllypohja, Kimalaiskuja

Tonttikoko vaihtelee välillä 763 – 1 548 m2. Omakotitontit vuokrataan rakentamista varten ja projektin valmistumisen jälkeen tontin voi ostaa omaksi. Talojen rakentaminen voi alkaa Myllypohjan ja Renkomäen tonteilla heti, Kytölänmäen tonteilla 1.6.2019 lähtien ja Karistonselän tonteilla 1.6.2020.  

Karistonselkä on lähellä palveluita

Karistonselän 27 tonttia sijaitsevat laaksomaisella alueella vaihtelevassa ympäristössä. Tonteilta on Kariston kouluun ja päiväkotiin puolitoista kilometriä, Karisman kauppakeskukseen kolme ja keskustaan seitsemän kilometriä. Karistosta on hyvät liikenneyhteydet kaikkiin ilmansuuntiin.

Hakemukset 30.4. mennessä

Tontit ovat haettavissa sähköisessä hakupalvelussa 30.4. klo 15 saakka. Kaupunki luovuttaa tontit hakemusten perusteella harkintansa mukaan ottaen huomioon mm. hakijoiden asunnontarpeen. Sähköisestä hakupalvelusta saa lisätietoa (mm. pinta-alat, rakennusoikeudet, tonttikartat) tonteista.

Tontteja voi myös hakea tulostettavalla hakemuslomakkeella, valmiiksi tulostetun hakemuksen voi käydä hakemassa Lahti-Pisteestä. Tulostetut lomakkeet tulee palauttaa Lahti-Pisteeseen.

Huipputontteja avoimessa tarjouskilpailussa

Huhtikuun aikana myydään Jalkarannasta Tapanilakodin alueelta kaksi tonttia huutokaupat.com-sivustolla. Tontit ovat osa uutta aluetta Sammalsuonkadun varressa. Alueella on suojellut päiväkoti- ja vanhainkotirakennukset. Jalkarannan monitoimitalo Jalo sijaitsee 300 metrin päässä. Tonteille pääsee rakentamaan kesäkuussa.

Touko-kesäkuussa tulee myyntiin 3 omarantaista tonttia Sipurantien varrelta Alasenjärven rannalta. Tontit myydään myös huutokaupat.com-sivustolla. Tontit ovat valmiit ja niille pääsee rakentamaan heti kaupanteon jälkeen.

Lisätiedot tonteista ja hakuohjeet